Olen alkanut tekemään instagramiin yhä enemmän kehopositiivista sisältöä. Minulla meni hetki todella sisäistää mitä kehopositiivisuus tarkoittaa ja sen myötä siitä on tullut oikeasti tärkeä osa tekemääni sisältöä. Täällä blogin puolella se on jäänyt vähän vähemmälle, mutta aion tuoda sitä enemmän myös tänne. Sen sanoma on kuitenkin niin tärkeä, että sen pitää kuulla mahdollisimman moni.

Itseään ei ole pakko rakastaa

Yksi oivalluksista, joita olen kehopositiivisuuden myötä tehnyt on se, että itseään ei ole pakko rakastaa. Me saadaan kuulla aika monesta tuutista siitä, miten meidän täytyy rakastaa itseämme, ennen kuin voimme rakastaa jotain muuta. Mutta se on aika kova vaatimus. Varsinkin, kun olemme eläneet ja kasvaneet yhteiskunnassa, jossa pääviesti on se, ettet koskaan ole riittävän hyvä. Aina pitäisi olla parempi, laihempi, nätimpi, komeampi ja kunnianhimoisempi. Miten siinä voi rakastaa itseään, jos mikään ei ole hyvä?

Varsinkin näin lihavana ja pluskokoisena ihmisenä saa kuulla ihan koko ajan siitä, että en ole hyvä, arvokas tai hyväksytty sellaisena kuin olen. Ainoa keino saada sitä hyväksyntää on laihtua. Tätä viestiä olen saanut kuulla ihan lapsesta asti ja joka paikasta. Se on vääristänyt täysin oman kehonkuvani, ruokasuhteeni ja suhteen itseeni. Tämän kaiken jälkeen se, että rakastaisin itseäni on aika kova vaatimus.

Mihin minun kehoni on pystynyt

Siksi uskallan sanoa, että sun ei tarvitse rakastaa itseäsi. Jos pääset siihen pisteeseen itsesi kanssa, että et vihaa itseäsi tai kehoasi, niin olet jo voiton puolella. Jos se suhde itseesi on neutraali, niin se on enemmän kuin riittävästi.

Parhaimpina hetkinä voin nykyään sanoa rakastavani itseäni ja kehoani. Mun keho on tehnyt aivan uskomattomia asioita. Siis jo se, että se on tuonut maailmaan kolme uskomattoman upeaa ja täydellistä pientä ihmistä, on todella iso ja upea asia. Minun kehoni on luonut elämää, kolme kertaa. Eikä se ole ollut todellakaan helppoa. Minulla on ollut komplikaatioita niin raskauksissa ja synnytyksissä, mutta minä ja keho ollaan selvitty niistä. Tämä on sinänsä jo asia, josta minun pitäisi olla ylpeä ja kiitollinen.

Sen lisäksi olen ollut lapsena todella sairas. Minulla oli pikku lapsena vuoden aikana viisi verenmyrkytystä, joita hoidettiin sairaalassa. Tilanne on ollut silloin vakava, mutta niin vaan niistäkin on selvitty.

Ja tässä oli ihan vain pari juttua, joista minä voin olla kiitollinen keholleni ihan joka päivä. Uskon, että sinultakin löytyy näitä juttuja.

Yhteiskunnan taakka

Tämän lisäksi meidän on hyvä ymmärtää millaisessa kulttuurissa ja ympäristössä olemme kasvaneet. Minä olen milleniaali. Olen kasvanut keskellä dieettikulttuuria, jossa heroine chic on ollut se naisen muotti ja Bridget Jones, sekä Kate Winslet on ollut lihava nainen. Joten ihmekkös tuo, jos oman kehosuhteen kanssa on ollut tekemistä.

Ainakin meihin milleniaaleihin on juurrutettu todella syvälle ajatus siitä, millainen ihminen ja keho on oikeanlainen, hyväksyttävä ja arvokas. Ja siinä muotissa ei ole ollut tilaa erilaisuudelle. Me ollaan opittu tavoittelemaan tiettyä ihannetta lähes keinolla millä hyvänsä. Pahimmassa tapauksessa nämä keinot ovat tehneet hallaa meidän kehoillemme.

KUVAT: Hanna Poikkilehto

Joten keskitytään oikeasti mieluummin siihen, että päästään sinuiksi itsemme ja kehomme kanssa. Hyväksytään meidän kehon tarina ja sen arvet ja heikkoudet. Sitten, jos jonain päivänä pystyt rakastamaan itseäsi, niin good for you. 🩷 Tämä matka on kuitenkin todennäköisesti aika pitkä.

Ihanaa ja lempeää tiistaita just sulle. 🩷

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Second hand löytöjä ja Pinterest asuja pluskokoisille

Olin Ylen haastattelussa

Aion lopettaa laihduttamisen!

Mitään ei saa taaskaan sanoa

Ihanaa juuri alkanutta heinäkuuta! Kesäkuu meni todella nopeasti. Tuntuu, että viimeiset viikot on menneet aivan pikakelauksella.

Meillä alkaa juhlakuukausi, sillä tässä kuussa on sekä minun, että vauvan syntymäpäivät. Minä täytän puolipyöreitä ja vauva täyttää yhden vuoden. Ihan uskomatonta, miten nopeasti koko vuosi on mennyt.  Pieni on niin kiinteä osa meidän perhettä, että vaikeaa ajatella ettei häntä ollut tässä meidän kanssa vielä vuosi sitten. Hän on tuonut meidän perheeseen uskomattoman paljon iloa, naurua ja rakkautta. Pieni on valloittanut täysin isosisarustensa sydämet. On maailman ihaninta seurata sisarusten touhuja ja sitä, miten isommat juoksevat aina ensimmäisenä vauvan luokse, oli sitten aamu tai kodin vaihtopäivä. 🩷

Mutta tuleva kuukausi tulee olemaan yhtä juhlaa. Mietin tässä, että riittääkö minulla resurssit omien synttärien järjestämiseen ja juhlimiseen. Katri kuitenkin kannusti minua juhlimaan myös omia syntymäpäiviäni ystävien kanssa. Joten ehkä tässä täytyy järjestää jotkin pienet juhlat. Mahdollisesti nyyttikestiperiaatteella taas. Ehkä otan revanssin parin vuoden takaisesta syntymäpäivä brunssista.

Neule / Nanso saatu*

Kauluspaita / H&M

Farkut / H&M

Kengät / Rieker second hand

Laukku / New Look

Korvakorut / Design by Kieto

Klassisesti kauluspaidassa

Puhuin juuri Katrin kanssa siitä, miten tyylini on muuttunut. Pidän siitä, että vaatteissani on klassinen, hyvin neutraali pohja, hillityllä väripaletilla. Sen päälle olen alkanut hankkimaan ihania, harkuttuja väripilkkuja ja niitä kukkakuoseja. Haluan, että välillä voin pukeutua täysin neutraalisti ja välillä sitten pukea päälleni sen ihanan kukka kuosisen mekon. En lähde mukaan ihan joka trendiin, mutta joihinkin kyllä. Nimimerkillä, olen katsellut sillä silmällä niitä uusia, ei perinteisiä, crockseja.

Tämä asu menee mittapuullani siihen klassiseen päähän. Viihdyn tässä todella hyvin. Ostin tuon paidan synnytyksen jälkeen, kun kaipasin vaatekaappiin lisää kauluspaitoja, jotka palvelivat sitä imetyksen alkutaivalta. Toki katsoin sellaisia vaatteita, joita käyttäisin myös ihan muutenkin ja tämä on kyllä sellainen. Yhdistän kauluspaidat kaikkein mieluiten hameisiin tai sitten farkkuihin, kuten tässä. Ja siis, mihin milleniaali pillifarkuistaan pääsisi? No ei mihinkään.

Asiasta hiusväriin

Päivittelin myös Katrille sitä, miten tumma oma hiusvärini nykyään on. Tämä tuntuu uskomattomalta. Aloitin nuorena hiusten värjäämisen juuri siksi, kun oma tukkani ei ollut juuri minkään värinen. Siis sellainen maantienruskea. Nyt se on lähes musta. Ja siis kyllä, tuo on minun oma värini. Nyhkyään se on sellainen tumman suklaan ruskea ja mielestäni mielettömän kaunis. Olen tosi onnellinen, että en ole nyt värjännyt hiuksiani useaan vuoteen. Vaikka aina silloin tällöin haaveilenkin siitä.

Kuvat: Katri Konderla

Kuvissa näkyvät sitruunakorvikset ovat viime vuoden syntymäpäivälahja Totelta. Viime kesänä eivät päässeet hirveän usein käyttöön, mutta kesäkuussa niitä on käytetty kyllä senkin edestä. Ne ovat kotimaisen Design By Kieton sitrus-korut. Taisin nähdä nämä ensimmäisen kerran Iinalla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Onneksi Totte otti vinkistä vaarin.

Toinen isommista lapsista kysyi muuten juuri tänään; ”Äiti, miksi sä olet nykyään niin ihastunut sitruunoihin? Sulla on nykyään joka paikassa sitruunoita.”  En oikein osannut vastata, mutta jonkin niissä nyt vaan ihastuttaa.

Meillä on siirrytty taas lapsiperheen lomarytmiin isompien lasten tultua taas kahdeksi viikkoa meille. Joten sen ehdoilla mennään. Vielä kerran ihanaa heinäkuuta!

Onko sinulla jotain suunnitelmia tulevalle kuukaudelle?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Paluu nollarille ja ala-asteen limudiskoon farkkuhameen kanssa

Toppi, josta pidän, mutta jonka olen meinannut myydä

Pinkki t-paita ja festarihame

Oodi nahkatakille ja siniselle mekolle