Tässähän kävi niin, että vauvan 10 kk postaus unohtui ihan kokonaan kaiken kiireen keskellä. Hupsis. Vauva on täyttänyt jo 11 kuukautta ja pian meillä juhlitaan 1-vuotis synttäreitä. (Ihan uskomatonta!) Totelle on nyt kirkastunut se, kuinka nopeasti nämä pienet oikeasti kasvavat. Hänestäkin on ihan uskomatonta, että meidän vauvavuosi on ihan pian ohi.

Koska se 10 kk jäi välistä, niin nyt on luvassa tällainen kahden kuukauden katsaus. Palasin lukemaan vauvan 9 kk kuulumiset, jotta olen edes vähän perillä siitä mitä silloin on vauvan elämässä tapahtunut.

Vauva 10 & 11 KK

• Pituuden ja painon kehityksestä ei tietoa. Todennäköisesti on tasaantunut ensimmäisiin kuukausiin nähden.
• Käytetään edelleen 74-80 cm vaatteita.
• On kasvattanut kovalla työllä kuusi, upeaa hammasta. Neljä ylös ja kaksi alas. Niillä on hyvä purra kaikkea, mihin yltää.
• Hän kävelee ja seisoo ilman tukea! Kävelyä menee useampi askel kerralla ja ajoittaan hän yrittää jopa juosta, kun on niin kiire siskojen perään.
• On varsinainen vekkuli ja kujeilija. Omaa melkoisen huumorintajun. Kun hän tietää tekevänsä tuhmuuksia, hänen silmiinsä ilmestyy pilke ja suu kaareutuu hymyyn. Tämä tapahtuu muun muassa silloin, kun hän puree minua tissistä.
• Hän on todella kiinnostunut dubloista. Niillä hän rakentelee päivät pitkät ja osaa hienosti yhdistellä palikoita.
• Sormiruokailu sujuu koko ajan paremmin. Nykyään sormiruoka ateriat ovat täyttäviä, kun 90 % ruuasta ei mene lattialle.
• Kun isompien huoneen ovi on auki, vauva ampaisee huonett kohti kuin ohjus.
• Ensimmäinen sana on ollut ”äiti” ja ”namnam”.

Hei meillä kävellään!

Todettiin juuri tänään Toten kanssa, että voidaan sanoa nykyään, että meidän lapsi kävelee. Hän liikkuu paikkojen välillä hyvin pitkälti kävellen ja monta askelta kerrallaan. Silloin kun pitää päästä nopeasti pisteestä A pisteeseen B, niin hän liikkuu konttaamalla. Kävely on muuttunut kuitenkin koko ajan varmemmaksi.

Yhdeksän kuisena hän viipotti menemään tuen kanssa. Siitä pikku hiljaa hän alkoi ensin seisokelemaan huojuen ilman tukea ja sitä seurasi ensimmäiset askeleet. Isommat lapset todistivat ensiaskelia ja kannustivat häntä kovaan ääneen. Pikku hiljaa kävely on muuttunut niistä haparoivista kahdesta askeleesta eteiskäytävän mittaan. Se muuttuu koko ajan varmemmaksi ja veikkaan, että pian meillä oikeasti juostaan.

Olen tosi ylpeä tästä pikku murusta. Hän on kävellyt aikaisemmin, kuin kumpikaan sisaruksistaan. Mitä kyllä povasin jo alusta alkaen. Sen verran kiire hänellä on ollut isompien sisarusten perään.

Vauva harjoittelee kovasti myös puhumista. Hänellä on tullut useita tavupareja. Yksi tavupari on aivan selkeä ”äiti”, toinen on ”kali”. Mutta vaikka hän selkeästi osaa sanoa ”äiti”, en ole ihan varma ymmärtääkö hän sanomaansa. Hän nimittäin saattaa vain hokea sitä leikkiensä ohessa tai vastata minulle johonkin sanomalla sen.

Mutta onhan se ihanaa kuulla. En voi kieltää sitä. 🩷

Väitän, että olen myös kuullut pari kertaa sanan ”tissi” ja se tulee kyllä asianyhteydessä. Eli kun ollaan selkeästi alkamassa imetyspuuhiin. Ruuasta hän sanoo myös ”namnam”. Joten selkästi se puheen tuottaminen kehittyy tässä liikkumisen ohella.

Kohta vauva on vuoden, enkä enää näytä hänen kasvojaan somessa

Ensimmäinen syntymäpäivä on tosiaan aivan nurkan takana, mikä tarkoittaa myös sitä, että sen jälkeen hänen kasvonsa eivät näy enää somessa. Sovittiin, että vedetään raja siihen ensimmäiseen vuoteen. Sen jälkeen ne yksilölliset piirteet alkavat todella kehittyä ja vauva alkaa näyttää koko ajan enemmän itseltään. Ja tiedän, että tämä raja on täysin meidän päättämä ja todellisuudessa lapsesta ei pitäisi julkaista someen mitään ennen kuin hän voi itse päättää.

Voisin kirjoittaa tästä kokonaan oman postauksensa, mutta sen aika ei ole juuri nyt. Jos haluatte kuulla aiheesta enemmänkin ajatuksia, niin kertokaa.

Joka tapauksessa, meidän vauva on edelleen aivan ihana tyyppi. Kyllä se vaan hämmästyttää, miten paljon rakkautta tällainen pieni taimi voi tuoda mukanaan koko perheeseen. Jotenkin sen huomaa kaikkein selvimmin noista isosisaruksista ja heidän suhteestaan vauvaan. Se on uskomattoman lämmin ja täynnä rakkautta. Sitä on vaikea kuvailla sanoin. Sen näkee näiden kolmen kasvoista, silloin kun he näkevät toisensa erossa vietetyn ajan jälkeen, oli kyseessä sitten nukuttu yö tai kun isommat ovat olleet viikon toisessa kodissa. Sen näkee leikeissä, joita heidän välillään on ja miten isommat saavat pienen nauramaan. Ollaan monella tavalla onnekkaita, kun ollaan saatu tämä kaikki. 🩷

Seuraava postaus onkin sitten 1-vee postaus. Sen jälkeen hänen kasvonsa jäävät tosiaan pois täältä, mutta ajoittaisia kuulumisia voin silti jakaa.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vauva 9 kk – Unikoulua ja seisomaharjoituksia

Vauva 8 kk – Ihana konttaaja ja kiipeilijä

Vauva 7 kk – Maailman avartuminen liikkeelle lähdön myötä

Imetys tähän asti

Uskon, että tämä on sellainen juttu, minkä monet vanhemmat ovat huomanneet. Suomessa on äärimmäisen helppoa olla maailman paras isä, kun taas äitinä tämä on päinvastoin. On äärimmäisen helppoa olla maailman huonoin äiti.

Ja tässä ei ole tarkoitus mollata niitä isiä, jotka tekevät äärimmäisen tärkeää työtä sen vanhemmuuden tasa-arvon eteen ja kantavat kortensa kekoon. Mutta meihin on iskostunut niin syvään se oletusarvo hoivaavasta äidistä, joka tekee kaiken, että osallistuva isä on vähintään seitsemäs ihme.

Meillä kaikki menee tasan

Monet isät saavat kuulla kehuja, jopa ihan vaipan vaihdosta, että ompa hienoa kun lapsella on niin osallistuva isä. Puhumattakaan siitä, jos isä käy neuvolassa tai vaikka leikkipuistossa lapsen kanssa. Vastavuoroisesti omasta ajasta haaveileva tai töitä tekevä äiti on äitiyden irvikuva. Uskon tämän vastakkainasettelun olevan monelle tuttu.

Minä uskallaan sanoa tässä nykyisessa suhteessani meidän olevan oikeasti tasaveroiset vanhemmat. Vauvan ensimmäiset kolme kuukautta, minä olin pienessä ihan todella kiinni, mutta näin vuotta myöhemmin, on ihan sama kumpi vauvan kanssa on. Kummankaan menot ilman lasta, eivät ole juttu tai mikään. Minäkin pystyn lähtemään menoille pelkällä ilmoituksella. Minä valvon vauvan kanssa öisin, koska imetän. Aamulla vuorostaan Totte ottaa koppia ja minä voin nukkua hieman pidempään. Totte touhuaa kaikkien lasten kanssa silloin, kun minä teen töitä kotona ja tietysti, kun hän on töissä, minä olen lasten kanssa.

Tämä kaikki ei toki ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaan tästä on pitänyt keskustella ja sopia. Minä olen opetellut vaatimaan sitä omaa työaikaa ja Totte on opetellut pyörittämään tätä arkipalettia. Hän on näyttänyt alusta lähtien olevansa valmis panostamaan kaikkeen 110 %. Sen ansiosta minä olen myös vähemmän uupunut kaikesta kodin työstä.

Naimaton ja lapseton nainen on tilastollisesti onnellisempi

Silmiini sattuu tasaisin väliajoin viestejä, joissa pyydetään neuvoa tilanteeseen, jossa vanhemmuuden vastuu ei jakaudu tasaisesti. Viestien perusjuoni on, että miehellä on sekä raskas työ, että raskaat huvit ja rajattomasti omaa aikaa. Vastuu pienestä lapsesta tai lapsista kaatuu äidin harteille. Näissä viesteissä äiti alkaa olla selkeästi uupunut ja epätoivoinen tilanteessa, jossa ei enää yksinkertaisesti jaksa.

Henkilökohtaisesti en usko, että olisin edes yrittänyt lasta Toten kanssa, jos hän ei olisi osallistunut jo isompien kanssa. Toisaalta, koko suhteemme olisi tuskin kantanut kovin pitkälle, jos hän ei olisi näyttänyt olevansa valmis tekemään töitä meidän suhteen ja perheen eteen. Totte on todella ollut kaikkien toiveideni väärtti.

Ajattelen nykyään hyvin vahvasti, että jos arjen vastuu kaatuu yksin itselle, niin silloin sama olla oikeasti yksin. En haluaisi enää kumppania, jota pitäisi hoitaa samoin, kuin lapsia. Minulle parisuhteen täytyy tuoda lisäarvoa tähän elämään ja arkeen. Sitähän on ihan tutkittukin, että naiset ovat onnellisempia sinkkuina ja miehet aviossa, koska avioliitossa on enemmän etuja miehelle. Tutkimukset ovat näyttäneet, että naimaton nainen on tilastollisesti kaikkein onnellisin. On hyvä muistaa, että naisten ei ole nykymaailamassa pakko avioitua, joten suhteen on oikeasti tarjottava meille jotain.

Joten toivon, että isiltä ja miehiltä vaadittaisiin enemmän, kuin se minimi. Kun saadaan lapsi yhdessä, vastuu pitäisi kantaa yhdessä. Ei se ole oikein, että toinen vanhemmista saa vain ne rusinat pullasta. Ja annetaan niille äideille vähän siimaa. Suurin osa äideistä yrittää ihan valtavasti ja kantaa syyllisyyttä lähes kaikesta.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Treffeillä Madonnassa

Saako lapsihaaveista puhua ekoilla treffeillä

Sain parisuhteen, josta unelmoin

Mitä on romantiikka?