Hae
Big mamas home

Jouluneule ja joulutori

Hei ihana! Joulu on jo aivan ovella. Oletko nauttinut? Me ollaan. Ollaan tehty kaikkia meidän perus joulujuttuja. Ollaan hankittu lahjat lapsille. Ollaan yritetty taas pitää lahjamäärä maltillisena. Meidän jokaisella lapsella on ihan riittävästi tavaraa ja leluja. Yritän taas epätoivoisesti hallita meille tulevien tavaroiden tulvaa.

Tällä hetkellä mulla on myös hirveän hyvä draivi työntekoon. Olen tosi inspiroitunut Marian Inspiskirjeestä, jossa Maria Kangaskortet jakaa kullanarvoista tietoa tästä somen tekemisestä. Jos aihe kiinnostaa ja halua tehdä somea tavoitteellisesti, suosittelen tilaamaan Inspiskirjeen. Olen saanut uutta intoa ja puhtia myymiseen, mikä on itselleni se vaikein osuus tätä omaa työtäni. On vaikeaa ja vähän ahdistavaa tuoda itseään esille ja tarjota yhteistyötä. Tiedostan myös että ihmiselle on tosi luonnollista pelätä kieltävää vastausta. Mutta nyt otan kaiken irti tästä inspiraatiosta.

Kaiken lisäksi Mirkan Meaningful Marketing Clubissa alkoi myyntihaaste! Eli nyt olisi kaikki tähdet kohdallaan puskea omia töitä eteenpäin ennen joululomaa.

 

 

Neule / Ulla Popken saatu*

Farkut / H&M

Takki / H&M

Pipo / Ulla Popken saatu*

Kengät / Ulla Popken saatu*

Korvakorut / Crazy Granny Design

 

 

Ensimmäinen jouluneule

Minulla ei ole ollut aiemmin jouluneuletta. Tämä kyseinen neule on aivan ihana. Se on minun makuuni riittävän simppeli, mutta samaan aikaan jouluinen. Lapset rakastavat tätä, koska nuo pipariukon napit ovat pompomeja. Ja onhan tämä kaikin puolin super söpö. Jouluneule on kyllä sellainen vaate, että en hankkisi niitä kaappiin kuin yhden kivan. Käyttöaika on kuitenkin tosi lyhyt.

Olen hengannut viimeisinä viikkoina todella paljon tämä päällä. Se on ollut taas vaate, joka menee pyykistä päälle ja päältä pyykkiin. Neule on juuri passeli sellaiseen ihan perus käyttöön tässä lapsiperhearjessa. Sitä ei tarvitse varoa herkän materiaalin vuoksi. Se on mukava päällä ja lämmittää näillä keleillä. Sen lisäksi se on sillä tavalla ajaton, että menee ihan varmasti joulusta toiseen. Nämä ovat melkeinpä ehdottomia ominaisuuksia vaatteelle, jonka käyttö rajautuu vain pariin kuukauteen vuodessa. Ainakin sitä voi käyttää sitten koko vuoden edestä.

 

 

Tämän tyyppinen asu on ollut minulle muutenkin sellainen viime päivien arkiasu. Olen käyttänyt noita joulukorviksiakin koko vuoden edestä, koska pian ne jäävät taas telineeseen roikkumaan ja odottamaan käyttöön pääsyä.

 

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle, joka tätä luet! Jatkan hommia ja iltapäivän puolella meille tulee perhettä kylään ennen joulua lapsia tervehtimään.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini:  @plustyylit

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Joko kohta olisi tennarikelit?

Napitettava neulemekko

Asukuvat, joissa näytän ihanalta

Poolokaulus ja mustat legginssit

Vaaleanpunainen takki ja pehmeä neulemekko

 

Kaupallinen yhteistyö

Balaclava, kommandopipo, kypärämyssy – Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kaupallinen yhteistyö: Ellos
*Sisältää mainoslinkkejä

Minä haaveilin jo vuosi sitten tällaisesta balaclavan hankkimisesta. Mielestäni tällainen hattu on sekä söpö, että käytännöllinen. Tulen todella herkästi kipeäksi, jos kaulani on paljaana. Ja ihan aina, ei vain jaksaisi ottaa kaulahuivia mukaan, vaikka se olisikin ehdoton. Tällainen tyylikäs kommandopipo, eli balaclava on ratkaissut ongelman!

 

 

1. Pieces* / 2. Zizzi* / 3. Pieces* / 4. Mos Mosh* / 5. Vila* / 6 .Marimekko*

 

Omani on Vilasta ja se on kollaasissa viidentenä, jos miettite mistä omani on. Olen ollut siihen tavattoman tyytyväinen ja se on ollut juuri sellainen kuin ajattelinkin. Parasta on ehdottomasti se, että peittää niin pään, kuin kaulankin. Tästä syystä se on ollut lyömätön asuste myös lenkeillä. Käytän sitä kyllä muutenkin.

Elloksella näitä on todella kiva valikoima ja sieltä löytyy myssy useampaan makuun.

 

Muitstutan taas, että koodilla JENNIJOU24 saa alennusta 33 % kalleimmasta tuotteesta ja 5 % lisää jo alennetusta tuotteesta.

 

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini:  @plustyylit

Podcast: Kaverin kanssa

LUE MYÖS

Toiveena löytää uusi laukku

Suosikki kesäkorvikset kotimaisilta merkeiltä

Laukku, joka on ollut käytössä seitsemän vuotta

Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi

Loistavien kirppislöytöjen viikko