Trenssi ja neule, asu keskeltä syksyä
Siis huh huh, mikä viikko. Nyt täytyy sanoa, että viikonloppu tulee todellakin tarpeeseen. Tuntuu, että olen mennyt tukka putkella, joko taaperon perässä tai sitten töissä. Tällä viikolla oli ihan huippu MMC:n koulutus monikanavaisesta markkinoinnista. Nyt tässä loppuviikolla on myös I love me messut, jonne sain lipun ja kutsun tulla pyörimään. (Liput saatu.*) Messut oli tosi näyttävät. Paljon tarjouksia ja upeita näytteille asentajia. Suosittelen pistäytymään.
Nyt edessä on yhden lapsen viikonloppu. Eli ihan kaikkia palikoita ei tarvitse hallita. Toki tämä meidän perheen nuorimmainen pitää kyllä huolen siitä, että tylsää ei tule ja päivä sujuu aktiivisesti. Mutta lepo tulee ehdottomasti tarpeeseen. Totte on vielä iltavuoroissa tässä, joten saan olla illat aika rauhassa. Ihanaa.

Trenssi / Zizzi saatu*
Neule / Ulla Popken saatu*
Farkut / Ulla Popken saatu*
KEngät / Buffalo second hand
Laukku / Normal
Korvakorut / Smiling Design

Mulla on jemmassa vielä pari tällaiset lämpimällä ilmalla kuvatut asukuvat, joten julkaistaan ne nyt ensi tilassa pois jaloista. Ehkä me kohta päästään Katrin kanssa taas kuvaamaan ajankohtaisempaa sisältöä.
Rakastan tätä lookkia. Tällaisessa tuli liikuttua syksyllä todella paljon. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta rakastan tuota trenssitakkia. Minulta puuttui vuosia nimenomaan pitkä trenssi, joten tämä on ollut todella toivottu lisä vaatekaappiini. Mikä on näkynyt ihan suoraan aktiivisena käyttönä. Ja siis tätähän vaatteen hankkiminen on parhaimmillaan. Toivottuja täydennyksiä vaatekaappiin, jotka pääsevät käyttöön.

Mietin näin muotivaikuttajana omaa kulutustani valehtematta viikottain. Tiedostan hyvin vahvasti, mitä muodin tuottaminen tekee tälle maapallolle. En haluaisi kannustaa ihmisiä ostamaan turhaa tavaraa. Mutta samaan aikaan olen kiinnostunut muodista ja rakastan pukeutumista. Haluan jakaa inspiraatiota niille, jotka eivät sitä muuten saa. Välillä tuntuu, että olen puun ja kuoren välissä. Ehkä jonain päivänä löydän tässä sellaisen hyvän, kultaisen keskitien.
Huomenna on joulukuun ensimmäinen! Millaisia joulusuunnitelmia sinulla on? Meillä huomenna taas perinteen mukaan pikkujoulu.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @plustyylit
LUE MYÖS
Nanson vaaleanpunainen mekko ja neuletakki
Collegemekko, jossa puhvihihat
Kylmien päivien arkiasu – Neuletakki ja legginssit



0

