Blogitauko ja uusia podcast jaksoja
Hei ihana! Minulle tuli aivan vahingossa tähän tälllainen pieni tauko. Tai pieni ja pieni. En muista koska viimeksi kirjoittamiseen olisi tullut viikon tauko. Huh huh. Mutta nyt olen takaisin. Tauko teki ihan hyvää. Tuntuu hyvältä päästä taas kirjoittamaan.
Viime maanantaina ilmestyi kolmas jakso meidän Kaverin kanssa podcastia! Jaksossa puhutaan lapsiperheessä tapahtuneista kommelluksista. Lapsiperheessä kun tuppaa usein sattumaan ja tapahtumaan. Näissä hetkissä ahdistus saattaa olla tapahtumahetkessä läsnä, mutta monesti näistä hetkistä syntyy hauska tarina myöhemmin kerrottavaksi. Tässä linkki jaksoon.

Tänään ilmestyy jo uusi jakso. Meillä on keskustelun alla sellainen kuuma peruna, kuin äitien tekemän koti- ja metatöiden määrä. Me eletään Hannan kanssa kumpikin niin onnellisessa asemassa, että meillä puolisot osallistuu yhtä paljon ja enemmänkin tähän arjen pyörittämiseen. Mutta kaikilla ei ole tällaista tilannetta ja paljon puhutaan äitien uupumisesta. Omille silmilleni tulee säännöllisesti keskustelunaloituksia siitä, miten äiti kertoo ettei jaksa, kun puoliso ei osallistu yhteisen arjen pyörittämiseen.
Me puhutaan aiheesta omasta näkökulmastamme. Me pyöritetään arkea perheessä, jossa on äiti ja isä. Toki tämä edellä mainittu ongelma on yleinen nimenomaan heterosuhteissa. Haluttiin nostaa tämä aihe esille ja keskustella siitä. Haluttiin myös tarjota vinkkejä ja työvälineitä keskusteluun, jos omassa kodissa on tilanne ettei kumppani osallistu niin paljon, kuin toivoisi. Hannalla oli hyviä vinkkejä.
Tässä linkki uusimpaan jaksoon.
Oletko jo kuunnellut meidän podcastia? Jos olet, mitä olet tykännyt?
-Jennip
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @plustyylit
Podcast: Kaverin kanssa
LUE MYÖS
Podcast äänityksiä ja perhearkea
Parhaat podcastit tähän kesään
Viikon parhaat: Pinaattipannari välipalaksi ja toinen momhack
Kaikki podcastit joita kuuntelen tällä hetkellä


0

