Hae
Big mamas home

Unelmien trenssi

Minulla on tällä hetkellä niin paljon asukuvia jemmassa ja rästissä, että näiden maisema on aivan eri, kuin mitä ulkona. Täällä satoi nimittäin eilen ensimmäistä kertaa lunta. Mutta ei anneta sen häiritä. Haluan kuitenkin julkaista kaikki kuvat.

Vietän tällä hetkellä taas iltaa ”yksin” kotona. Eli siis taapero nukkua tuhisee makuuhuoneessa ja muu perhe on poissa. Olen taas editoinut ison osan iltaa meidän podcastia. Siis kaikki kunnioitus niitä kohtaan, jotka tekevät vuodesta toiseen podcastin alusta loppuun itse. Henkilökohtaisesti toivon, että saataisiin myytyä podi jollekin tuottajalle, jotta saataisiin tuotanto ulkoistettua jollekin. Mikkeihin puhuminen on kaikkein helpoin osuus, voin kertoa.

 

 

Trenssi / Zizzi saatu* linkki vastaavaan

Paita / Ulla Popken saatu*

Housut / Ulla Popken saatu*

Kengät / Ulla Popken saatu*

Laukku / Lindex

Korvakorut / Daughter of the North

 

 

Katsokaa tätä trenssiä! Se on niin kaunis. Kun sain taannoin valita Zizzin valikoimista vaatteita, minulle oli itsestään selvää, että valitsen trenssin. Minulta nimittäin puuttui tällainen pitkän mallinen takki ja kaipasin sellaista. Tämä on ratkaissut monta pukeutumisongelmaa ja on ollut koko syksyn käytetyin takki.

Rakastan klassisia takkeja. Takkini ovat pääasiassa nimenomaan yksinkertaisia ja klassisia, koska ne sopivat asuun kuin asuun. Trenssi on juuri tällainen takki. Kuvissa se on yhdistetty nimenomaan nahkahousuihin ja se sopii niiden kanssa erinomaisesti.

Pidän myös valtavasti takin vaaleasta väristä. Se ei ole keltainen, eikä ruskea, mikä miellyttää omaa silmääni. Väri on ennemminkin kaunis greige. Tuntuu, että se sopii parhaiten omaan väripalettiini.

 

 

Rakastan muutenkin tällaista tyyliä, kuin kuvissa. Rentoa, klassista, nahkapöksyistä vähän särmää. Tämä on kyllä itselleni niin omin mahdollinen asu, kuin olla ja voi. Harmittaa ihan, kun ilmat viilenevät ja tämä takki joutaa kaappiin kaikkein kylmimmäksi ajaksi.

 

Mitä pidät asusta?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini:  @plustyylit

LUE MYÖS

Loppukesän upein hame

Raikas ja kaunis asu loppukesään, sekä ajatuksia vihreästä

Hellettä piisaa – Mitä pukea päälle helteellä?

Hunajan värinen, lyhyt kesämekko

Se täydellinen kesämekko

3 kommenttia

  1. Maija kirjoitti:

    Ihailen ja ihmetellen katselen näitä ”aikuisten” vaatteita. Itse ulkoilen lähinnä ulkoiluvaatteissa. Työmatkoilla pyöräilyyn sopivissa ja vapaa-ajalla muuten muissa ulkoiluun sopivissa. Työvaatteet onkin aina samat, eli ne mitkä työantaja velvoittaa käyttämään. Vaatekaappini kulmakivet on haltin tai haglöfsin mallistoa.
    Kaapin perältä löytyy siistiin menoon nahkatakki, parkatakki yms. Joita puetaan pikkujouluun, hautajaisiin tai muihin tilaisuuksiin mihin ei urkkavaatteissa mennä. Nämä on ns. Klassikkoja, eli kestävät olla odottamassa käyttöä.

    Näin ollaan erilaisia. Minusta on kiva riekkua lasten kanssa ulkona, välittämättä likaantuvatko vaatteet. Voidaan olla säällä kuin säällä. Aina pysyy kuivana ja lämpösenä.

  2. Katariina kirjoitti:

    Yllättävän monien ihmisten ulkoilu on sidoksissa säähän. Kylmä, sade ja pimeys saa ihmiset jäämään sisälle. Sateen ja tuulen pitäviä ulkoiluvaatteita ei ehkä sen vuoksi ole hankittu. Nykyään aika vähän näkee enää lasten ja vanhempien hiekkalaatikolla istuskelua, mutta sen rinnalle on tullut toisten vanhempien (lapset mukana) tapaaminen kahviloissa. Samalla kouluikäisten lasten pihaleikit on siirtyneet enemmän sisälle ruutujen ääreen. Osa lapsista viettää koko viikonlopun sisällä eli monen tunnin ulkoilut ei ole enää osa jokapäiväistä arkea vuoden ympäri. Maailma muuttuu ja siitä voi olla montaa mieltä. Onneksi jokainen voi halutessaan möyriä oman lapsensa kanssa hiekkalaatikolla tai mennä vaikka Nuuksioon patikoimaan. Lapsuuden elämäntavat seuraavat meitä aikuisuuteen.

    • Jenni - BMH kirjoitti:

      Se, mitä minä meidän perhettä ja omaa lähipiiriäni seuraan, niin kyllä näissä perheissä ulkoillaan säällä kuin säällä.😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *