Hae
Big mamas home

Makuuhuoneen järjestys ja meidän nukkumisjärjestelyt 1-vuotiaan kanssa

*Sisältää mainoslinkkejä

Tämä postaus on odottanut jo useamman kuukauden kirjoittamistaan. Tuntuu, että koko ajan ollut jotain sellaista, joka on mennyt tämän postauksen edelle. Mutta nyt puhutaan hieman meidän nukkumisjärjestelyistä ja makuuhuoneen tämän hetkisestä järjestyksestä.

Järjestin meidän makuuhuonetta uudelleen noin puolessa välissä kesää. Silloin alettiin nukuttamaan taaperoa iltaisin omaan sänkyyn. Nukuttamisesta tuli vähän helpompaa, kun pinnasänky ei ollut parisängyn ja seinän välissä. Tämä tosin tarkoitti sitä, että parisänky piti työntää seinää vasten. Mistä en ole järin innoissani, mutta tällä hetkellä tämä järjestys tuntuu parhaalta.

 

 

Makuuhuoneen matto on ostettu Ellokselta*. Ollaan oltu todella tyytyväisiä tähän mattoon. Elettiin useampi vuosi ilman makuuhuoneen mattoa, mutta onhan se oikeasti tosi ihanaa, kun aamulla voi laskea jalat ensimmäiseksi tälle pehmeälle matolle.

Tämä matto on myös sellainen, jossa lapset tykkäävät kölliä ja oleilla. Tämä on itseasiassa aika hauskaa ja suloista. He hakeutuvat nimittäin säännöllisesti köllimään meidän makkarin lattialle. Matto on siis kaikkien suosikki. Ja lapset ovat toivoneet samanlaista myös omaan huoneeseensa.

 

 

Nukkumisjärjestelyt tällä hetkellä

Sitten ne nukkumisjärjestelyt. Me asutaan kolmen huoneen kerrostaloasunnossa. Eli jaamme kolme huonetta parhaimmillaan viiden ihmisen kesken. Koska asumme Helsingissä, koen että meillä on tilaa hinta-laatusuhteessa aika hyvin. Meidän vuokrakoti on sieltä edullisimmasta päästä. Sen lisäksi koemme, että mahdumme tähän kotiin mukavasti näin. Todennäköisesti jossain vaiheessa meidän täytyy miettiä isompaa kotia, mutta juuri nyt on hyvä näin.

Isommilla lapsilla on yhteinen huone, jonka he jakavat pääasiassa sovussa. Taapero nukkuu makuuhuoneessa. Oma kokemukseni on se, että niin kauan, kun lapsi on pieni ja heräilee öisin, on helpompaa kun hän nukkuu samassa huoneessa. Matka lohduttamaan ei ole kovin pitkä. Toki tällä hetkellä taapero siirtyy aina osaksi yöksi minun viereeni nukkumaan.

 

 

Mites se unikoulu?

Meillä on edelleen se tilanne, että taapero on rinnalla 2-3 kertaa yössä ja hän nukkuu minun vieressäni noin puolesta yöstä eteenpäin. Ollaan keskusteltu tästä monet kerrat. Olen myös etsinyt tietoa eri unikouluista. Mutta loppujen lopuksi ollaan vain todettu, että juuri nyt on hyvä näin. Tässä hetkessä meillä ei ole kiire muuttaa tilannetta. Meillä kaikki saavat nukkua tällä tavalla niin hyvin kuin mahdollista. Taaperokin herää sen pari kertaa ja rauhoittuu tissi suussa.

Viimeksi kun puhuttiin, niin sovittiin, että jos 1,5-vuotis neuvolaan mennessä, yöunissa ei ole tapahtunut kehitystä, niin otan sen puheeksi siellä. Mutta mikäli esimerkiksi yöimetykset harvenevat tänä aikana 1-2, niin en aio ottaa asiaa puheeksi. Meille sopii mennä lapsen tahtisesti.

Toki, jos Totte kyllästyy nukkumaan meidän vuodesohvalla aiemmin, niin sitten mietitään asiaa uudelleen. Mutta tällä hetkellä on hyvä näin.

Puhuttiin siitäkin, että vaikka Totte nukkuisi nyt kaksi vuotta sohvalla, me aiotaan olla yhdessä ihan loppu elämä, niin sillä mittapuulla se kaksi vuotta on aika vähän. Meillä on tulevaisuudessa ihan riittämiin niitä samassa sängyssä nukuttuja öitä.

 

 

Toisella puolella makuuhuonetta on yhä meidän hoitopöytä, joka pitäisi itsea asiassa myydä eteenpäin, sillä emme vaihda vaippoja enää sen päällä. Meidän liikkuvainen taapero ei todellakaan pysy enää hoitopöydän päällä niin kauaa, että selvittäisin toimituksesta ilman sotkua tai harmaita hiuksia.

Tällä hetkellä pöytä nimittäin toimii lähinnä vaatekaapin jatkeena. Tästä syystä haluan saada sen eteenpäin, sillä viikatut vaatteet jäävät helposti lojumaan hoitopöydälle ja huone näyttää vain epäsiistiltä.

Tuo Ikean yksinkertainen hoitopöytä oli kyllä todella kätevä sen aikaa, kun sitä tarvittiin. Kyseisessä mööpelissä on todella hyvä hinta-laatusuhde.

 

 

Tällä tavalla meillä nukutaan tällä hetkellä. Ja juuri nyt näin on hyvä. Taapero kasvaa ja kehittyy koko ajan, joten emme tiedä, kuinka kauan näin jatkuu.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Sisustusideoita etsimässä

Mitä lahjaksi tänä keväänä

Mattokriisi ja mitä mieltä olemme makuuhuoneen matosta

Kaunis sohvapöytä

Mistä teidän makuuhuoneen matto on?

1-vuotiaan sokeriton smash cake

Me rajoitetaan vielä taaperon sokerin saantia, kun se on aika helppoa. Meillä ei ole enää mitään ehdottomia kieltoja sokerin suhteen. Taapero on onnistunut käymään isompien herkkukipolla karkkivarkaissa ja eräillä synttärikutsuilla hän pääsi maistamaan pientä muumikeksiä. Mutta nämä sokeripitoiset herkut on laskettavissa vielä yhden käden sormilla, eikä meillä ole tarvetta vielä lisätä määrää.

Googlailin erilaisia reseptejä ja mietin, mikä olisi paras yhdistelmä meidän kakkuun. Lopulta päädyin yhdistämään Annin uunissa sokerittoman pohjan Kinuskikissan smash cake reseptiin. Kakupohjassa ja täytteenä käytin myös itse tehtyä sokeritonta omena-porkkana sosetta, mutta tämänhän voi vallan mainiosti korvata kaupan omenasoseella. Ja siis kakku ei ole täysin sokeriton. Se saa makua hedelmistä ja marjoista. Mutta siinä ei ole lisättyä valkoista sokeria.

Koristelussa käytin viel Green Planet Astronautsilta saatuja banaanimuroja. Mielestäni kakusta tuli söpö. Taapero maisteli kakkua myös siihen malliin, että maku oli kaiketi myös hyvä.

 

 

Paistoin kakun 10 cm halkaisijan kakkuvuuassa. Eli kyseessä ei ole sellainen peruskokoinen kakku.

 

Smash cake (1-vuotiaalle sopiva sokeriton kakku)

 

Sokeriton kakkupohja
Taikina
  • 3 kananmunaa
  • 1 banaani
  • 1 dl porkkana-omenasosetta (myös tavallinen omenasose käy)
  • 1 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

 

  1. Soseuta banaani ja sekoita omenasoseen kanssa. Minä käytin tässä blenderiä, jolloin seoksesta tulee tasainen.
  2. Vatkaa (huoneen lämpöiset) kananmunat vaahdoksi. Vatkaa ainakin viisi minuuttia. Mitä kuohkeampi vaahto, sitä kuohkeampi kakku.
  3. Lisää munavaahdon joukkoon banaani-omenasose seos pienissä erissä.
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kuivat aineet taikinaan parissa erässä.
  5. Kääntele taikina tasaiseksi.
  6. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. (ø 10 cm)
  7. Kaada taikina vuokaan.
  8. Paista kakku uunin keskitasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia uunista riippuen.
  9. Nosta jäähtymään.

 

Täyte & kuorrute

 

  • 200 g mansikoita (suomalainen pakastemansikka)
  • 1 banaani
  • 2 dl kuohukermaa
  • Koristeltuun Green planet astronauts banaanimuroja saatu*

 

Esivalmistelut
  1. Sulata ja valuta pakastemansikat. Kerää neste talteen. Sillä voi kostuttaa kakun.
  2. Leikkaa banaani viipaleiksi.
  3. Laita kulhoon mansikat, banaaniviipaleet ja 1 1/2 dl kermasta. Anna olla jääkaapissa yön yli. Näin marjojen ja banaanin makeus tarttuu kermaan. Sekoittele seosta muutaman kerran.

 

Täyte
  1. Lisää seuraavana päivänä joukkoon loput kerma, jolloin seos muuttuu juoksevammaksi.
  2. Valuta kerma siivilän läpi toiseen kulhoon. Voit painella mansikoita ja banaaneita, jotta mahdollisimman paljon nesteestä tulee talteen.
  3. Survo mansikoita ja banaaneita hieman pienemmäksi.

 

Kakun kokoaminen
  1. Pistele kakun pohjaa runsaasti haarukalla. Laita pohja tarjoilulautaselle.
  2. Kostuta.
  3. Lisää puolet banaani-mansikka survoksesta.
  4. Laita päälle seuraava pohja ja toista edelliset kohdat.
  5. Laita päälle viimeinen pohja.
  6. Anna olla jääkaapissa useampi tunti, jotta kosteus ehtii levitä pohjaan ja maku tasoittuu. Tätä ei kannata skipata.

 

Kuorrutus ja koristelu
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Lisää halutessasi elintarvikeväriä tai esimerkiksi punajuurien etikkalientä.
  3. Levitä kermavaahtoa kakun päälle.
  4. Laita loppu vaahto pursotin pussiin ja koristele kakku pursotuksin.
  5. Viimeistele koristelu painamalla kakun pintaan muroja tai vauvojen naksuja.

 

 

Tässä on nyt ohjeet smash caken tekoon kokonaisuudessaan. Nyt teidän ei tarvitse hyppiä eri välilähtien välillä, kuten itse tein. Toivottavasti reseptille tulee käyttöä.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Helppo ja herkullinen marmoroitu mansikkajuustokakku

Pehmeät, hiukan tahmeat suklaamuffinssit ja marenkikreemi

New York cheesecake eli amerikkalainen juustokakku

Suussa sulavat suklaabrowniet mansikkavaahdolla

Söpöt minimarengit kinuskikreemillä