Kommentti: ”Et ole varmaan koskaan saanut miespuolista kosketusta”
3Sain tässä hetki sitten Instagramissa kommentin, jossa minua haukuttiin ja ulkonäköäni arvosteltiin. Osa kommenttia oli; ”Et ole varmaan koskaan saanut miespuolista kosketusta.” Tämän kirjoittaja viittasi tällä siihen, että olen pluskokoinen ja sen vuoksi hänen silmissään epämiellyttävän näköinen. Ja se, että hän ei viehäty minusta, on minulle täysin ok. Kommentti oli jätetty julkisella profiililla, mutta olen poistanut sen jo.
Tämä kommentoija ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Ollessani Tinderissä, selasin useita profiileita, joissa oli eri tavoin muotoiltu teksi; ”Etsin itsestään huolta pitävää naista.” Tämä on yleisesti tiedetty koodi sille, että kyseinen mies haluaa deittikumppaninsa olevan laiha. Vaikka minä tunnen todella monia ihmisiä, jotka eivät mahdu siihen kauneusihanteet muottiin, mutta pitää itsestään silti huolta. Lihavat ihmiset ovat laiskoja ja syövät vain mäkkärissä. Tämä on se yleisesti tunnettu mielikuva.
Mikä ei muuten pidä paikkaansa suurimmassa osassa lihavia.
Käsitys kauneudesta
Mutta halusin nyt kirjoittaa siitä aiheesta, miten tiukassa meissä on se ajatus, että lihava ihminen on ulkoisesti epämiellyttävä. Me ollaan saatu erittäin tarkka ja tiukka kauneusihanne, johon pitäisi mahtua. Ja siihen kauneusihanteeseen ei lihava keho yksinkertaisesti istu. Yhdenkään romanttisen komedian sankaritar ei ole lihava. Ei vaikka 90-luvulla kohkattiin siitä, että Bridget Jonesin päätähti olisi ollut isokokoinen nainen.
Meille on syötetty populaarikulttuurissa tietty kuva lihavista ihmisistä. Disneyn pahis Ursula oli ilkeä ja hyljeksitty. Saman lafkan Tuhkimon Huli-hiiri oli kömpelö ja vähän yksinkertainen. Harry Potterissa Vernon ja Dudley Dursley olivat äärimmäisen ilkeitä, ällöttäviä ja hikisiä. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Meille syötetään narratiivia siitä, että lihava ihminen on kaikin puolin epämiellyttävä ja epäsiisti. Epäseksikäs.
Joten oletus on, että lihava (ja vieläpä sinkkuäiti) ei vain voi olla haluttava, eikä näin ollen voi saada kumppania missään muodossa.
Mutta itsehän olen löytänyt oman kumppanini ollessani lihava. Minun ei tarvinnut laihtua ollakseni rakastettu. Olin myös kaksi vuotta sinkkuna, eikä minun todellakaan tarvinnut olla silloin yksin. Vientiä riitti oikeastaan niin paljon, kuin jaksoin pyörittää. Itseasiassa ähkyksi asti.
Joukossa oli niitä, joilla oli ongelma painoni kanssa ja niitä, joille se oli jopa fetissi. Oli myös niitä, joille en ollut seksilelua kummempi objekti. Ja sitten oli todella, todella paljon niitä ihania, hyviä tyyppejä, jotka olivat kanssani minun itseni vuoksi. Ja lopulta, löysin tuon oman kultakimpaleeni, jolle olen kaunis juuri tällaisena, kuin olen.
Yhteiskunta ihannoi laihtumista
Kun olen viimeisen vuoden aikana perehtynyt lihavuuteen ja siitä tehtyihin tutkimuksiin, sekä ymmärtänyt niiden kautta paremmin erilaisia kehoja ja omaa kehoani, en voi kuin ihmetellä sitä, miten tämä kaikki on mennyt läpi. On täydellisen normaalia, että ihmiset ovat erikokoisia. Ilman dieettikulttuuria ja sen tuomia haittoja, liikalihavuus tuskin olisi tämän kokoluokan terveysongelma.
Lihavuus tuntuu koko yhteiskunnan asialta, vaikka se olisi oikeasti vain lihavan ihmisen ja häntä lihavuudesta hoitavien terveydenhuollon ammattilaisten välinen asia. Meidän yhteiskunta arvotaa laihtumista yli kaiken muun. Jopa yli terveyden. Laihtumista pidetään hyvänä, vaikka se tapahtuisi sairastumisen ohessa. Olemme varmasti kaikki kuulleet, miten joka toivoo saavansa vatsataudin laihtuakseen muutaman kilon. Nuorempana minä rukoilin, että sairastuisin anoreksiaan, koska silloin varmasti laihtuisin. Siis miten kieroutunut tuo ajatus voi oikeasti olla?
Mun oma some on sillä tavalla kuratoitu, että minä näen valtavan paljon erilaisia kehoja, ihan jatkuvasti. Huomaan myös oman kauneusihanteeni muuttuneen huomattavasti lempeämmäksi ja laajemmaksi.
Sen lisäksi minulle on tullut sellainen fiilis, kun vastaan on tullut yksi, jos toinenkin moderni alffauros. Ehkä en haluakaan sopia niihin heidän ihanteisiinsa. Siinä väistää jo itsessään yhden luodin.
Millaisia ajatuksia tämä herättää sinussa?
-Jenni
KUVAT: Ida Keränen
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Olen pluskokoinen ja nautin hyvästä ruuasta
Asioita, joista pidän itsessäni
Voisin viettää loppu elämäni hänen kanssaan
Siitä ei ole kauaa, kun uskoin omalla kohdallani enemmän sarjamonogamiaan, kuin siihen, että omalle kohdalleni sattuisi sellainen loppuelämän suhde. Niin vain mieli saattaa muuttua. Nyt kun mietin minun ja Toten parisuhdetta, niin haluaisin todella, viettää loppu elämäni hänen kanssaan. Hän tuntuu siltä minun omalta ihmiseltäni.
Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten hyvältä meidän suhde tuntuu. Siinä on valtavasti sellaista rakkautta ja lempeyttä, jota en ole ennen kokenut. Se tuntuu suorastaan uskomattomalta. Meillä on todella avoin puheyhteys, eikä varmaan ole olemassa yhtään asiaa, josta ei voitaisi puhua. On asioita, joista tuntuu vaikealta puhua, mutta yleensä toinen onnistuu aina helpottamaan sitä toisen ahdistusta.
Ei enää peittelyä
Tämä on myös se parisuhde, jossa koen saavani olla 100 % oma itseni. Siihen meni vajaat kolme vuotta, että olen pystynyt viimein avautumaan niin paljon, että pystyn olemaan oma itseni. Olen tottunut parisuhteessa siihen, että pienennän itseäni ja piilotan ne puolet, jotka toista ärsyttävät. Minulle tämä on uutta ja ihanaa, että saan olla se kuka olen.
Piilottelen edelleen jotain itsessäni. Mutta aina, kun paljastan vähän lisää itsestäni ja saan sen hyväksynnän, tunne on sanoinkuvaamaton. En ole täysin valmis tällä matkalla. Minulla on vielä paljon opittavaa itsestäni ja myös kumppanistani.
Meillä molemmilla on itseasiassa ollut se kokemus, että ollaan oltu toiselle liikaa jotain sellaista, mitä ei ole hyväksytty. Molemmille tämä suhde on ollut vapauttava.
Parisuhdetta ei tarvitse hoitaa naama irvessä
Tiedän, että loppu elämän parisuhteet eivät vain tapahdu. Sellainen suhde vaatii töitä ja huolenpitoa. Toista ei voi vain unohtaa arjen ja ruuhkavuosien keskellä. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että Toten kanssa se työ voisi olla sen arvoista ja aivan yhtä antoisaa.
Olen oppinut, että hyvässä parisuhteessa se työ ja huoltaminen ei tunnut välttämältä työltä. Loppujen lopuksi parisuhteessa on paljon ihania, hauskoja ja nautinnollisia puolia, jotka syventävät sitä suhdetta, eivätkä tunnu työltä. Jos vuosi vuodelta sitä parisuhteen huoltoa täytyy tehdä naama irvessä, niin onko se oikeasti sen arvoista? Voin vastata tähän kokemuksen syvällä rintaäänellä; Ei ole.
Uskon vakaasti, että meidän suhde vain syvenee tästä. Niin uskomatonta, kuin se onkin, sain lopulta sen unelmieni parisuhteen. Tällaisesta olen haaveillut vuosikausia ja nyt se on käsissäni. Saan olla todella kiitollinen tästä kaikesta.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu äärimmäisen hyvältä. Meillä on kaikki vielä edessä päin. Ollaan saatu kasvattaa meidän perhettä yhdellä upealla ihmisen alulla. Saadaan nyt kasvattaa yhdessä näitä kolmea lasta. Saadaan jakaa yhdessä ilot ja surut. Ja saadaan jakaa yhdessä tämä meidän arki. Se jos jokin on arvokasta.
Totte todennäköisesti taas leijuu ylpeydestä luettuaan tämän. Mutta eihän se huono asia ole. Mitä ajatuksia tämä postaus herätti sinussa?
-Jenni
KUVAT: Henria Kotamäki
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kaksi kuvaa, samaa paikka, aivan eri tilanne
Pystyn viimein tekemään aloitteen seksiin
Yhteinen aika kumppanin kanssa uusperheessä