
Tavoite; Liikunta osaksi arkea
Kaupallinen yhteistyö: Lempeä valmennus
Mun suhde liikuntaan on ollut monimutkainen. Kuten varmasti jokaisella pluskokoisella. Minä pidin koululiikunnasta. Se oli oikeasti tosi kivaa. Mutta minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista paloa liikuntaan, toisin kuin esimerkiksi sisaruksillani jääkiekkoon. Kävelin paljon ja tein sitä mielelläni, mutta kuulin pienestä pitäen miten kävely ei ole urheiluharrastus.
Tämä on vaikuttanut koko liikuntasuhteeseeni pitkälle aikuisikää. Nyt olen vasta alkanut ymmärtää, että se lenkillä käyminen on ihan yhtälailla liikuntaa, kuin mikä tahansa muukin liikunta. Sitä ennen tämä ajatus on lyönyt vain kapuloita rattaisiin. Olen ajatellut, että ainoa oikea liikuntamuoto on salitreeni tai jokin ryhmäjumppa. Ja kun olen todennut, että minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa salitreeniin, niin olen ajatellut miksi edes yrittää.

Lempeä valmennus
Sen jälkeen kun aloin ymmärtää niitä kaikkia muita syitä omalle lihavuudelleni ja sitä, mitä hyvinvointi on, ajattelin haluavani saada säännöllisen liikunnan pysyväksi osaksi omaa elämääni. Ensinnäkin olen jo 35 vuotias. Tästä suunta on oikeastaan vain alaspäin ja minun on tehtävä töitä sen eteen, että saan edes ylläpidettyä lihasmassaani ja olen toimintakykyinen vielä kahdeksankymmpisenä.
Aloitin heinäkuussa Kiira Kokkisen Lempeän valmennuksen yhteistyön muodossa. Kiira tekee uskomattoman tärkeää työtä tarjoamalla valmennusta, joka ei keskity painon tarkkailluun. Toki, jos painon pudottaminen on tavoitteena, niin sekin on mahdollista. Lempein keinoin.
Omat tavoitteeni keskittyvät ennenkaikkea siihen, että saisin liikunnasta osan arkea.

Alku ei ollut kaikkein yksinkertaisin. Ajattelin, että minulla olisi motivaatiota ja tietyllä tavalla oli kyllä. Mutta vasta reilu viikko sitten sain sellaisen kunnon motivaatioboostin. Kävin vaa-alla. Painoni oli noussut sen jälkeen, kun se oli kuukausitolkulla junnannut paikoillaan.
Ahdistuin asiasta silmänräpäyksessä. Eihän näin pitänyt enää käydä! Olin tehnyt rauhan itseni kanssa. Aloin miettiä pitäisikö sitä kuitenkin alkaa paastomaan ja rajoittaa herkkuja. En kuitenkaan halunnut, että painoni nousisi.
Paniikin jälkeen aloin miettimään asioita ja laitoin Kiiralle viestiä. ALuksi ajattelin, että minusta tuntuu ihan siltä, kuin pettäisin Kiiran, jonka kanssa olen tehnyt töitä. Kiira suhtautui kuitenkin asiaan mitä lempeimmin. Teki ehdotuksia. Käski meittimään niitä omia voimavaroja. Sovittiin, että lisätään liikuntaa ennemmin, kuin lähdetään rajoittamaan mitään.

Nyt olen sitten liikkunut, joka päivä, satoi tai paistoi. Käyn joka päivä kävelemässä. Olen ottanut asiakseni kävellä joka päivä, edes sellaisen viidentoista minuutin pätkän tässä kotini lähellä. Kaikki muu on bonusta. Sen myötä olen kävellyt joka päivä pidempään, kuin sen vartin pätkän. Olo on ollut loistava. Kävelyn lisäksi olen käynyt nyt kolmena viikkona kertaalleen uimassa.
Toivon todella, että saan pidettyä tämän hyvän flown myös kun kelit alkavat huononemaan. Mutta juuri nyt kierre on hyvä. Nautin tästä valtavasti. Meillä on Kiiran kanssa vielä hyvin aikaa työstää liikuntasuhdettani.
Suosittelen lämpimästi Kiiran Lempeää valmennusta. Tavoitteet voi määritellä itselleen sopiviksi ja Kiira oikeasti kuuntelee asiakkaansa tarpeita ja tekee suunnitelmat sen mukaan.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Sun ei ole pakko rakastaa itseäsi


0

