Olen pluskokoinen ja nautin hyvästä ruuasta
Sen jälkeen, kun aloin tekemään Instagramiin kehopositiivista sisältöä, olen saanut todella paljon sellaisia vinkkejä kuin: ”lopeta se mäkkiroskan syönti” ja ”syö vähemmän, kuin kulutat”. Nämä neuvot perustuvat 100 % ennakkoluuloihin, joita ihmisillä on ulkonäööstäni. Koska olen lihava, minun oletetaan syövän automaattisesti epäterveellisesti.
Todellisuudessa, joka ei välttämättä välity sen yksittäisen reelsin ulkopuolelle, syön monipuolisesti kaikkea. Välillä myös niitä hampurilaisia, mutta 99 %:sti sitä ihan perus kotiruokaa. Olen tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana valtavasti töitä oman ruokasuhteeni eteen. Tänä päivänä en rajoita omia syömisiäni mitenkään. Minulle porkkana ja irtokarkit ovat nykyään samalla viivalla.

Olen tämän myötä oppinut nauttimaan ruuasta ja ruuanlaitosta ihan uudella tavalla. Olen viettänyt vuosikausia miettien kaloreita, kuituja ja muuta vastaavaa. Minulle ruoka ja nälän tunne olivat pitkään varsinainen riesa. Ruokasuhteestani puuttui ilo ja nautinto. Tämä yhdessä kaikenlaisten kieltojen ja sääntöjen kanssa, aiheutti ahmintaoireita. En usko, että minulla on ollut varsinaisesti ahmintahäiriötä, mutta ahmintaa on ollut ehdottomasti

Oikeus nauttia
Nykyään uskallan nauttia hyvästä ruuasta ja siitä leipomisesta, joka tuottaa minulle iloa. Ennen välttelin leipomista, koska ajattelin, että leipomusten syönti on pahasta. Nykyään leivon paljon enemmän. Sitä myötä olen myös kehittynyt koko ajan.
Nämä ovat olleet sellaisia asioita, joihin minulal ei ole tuntunut olevan oikeutta painoni vuoksi. Mutta jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia ruuasta. Vaikka se olisi sitten välillä niitä hampurilaisia.
Minä en anna yhdenkään huutelijan pilata enää omaa ruokasuhdettani. Jo ihan senkään vuoksi, että kukaan ei pysty päättelemään minun syömisiäni ulkonäön perusteella, vaikka niin yrittääkin väittää. Haluan nauttia jatkossakin ruuasta ja leipomisesta. Kenelläkään ei ole oikeutta viedä minulta sitä iloa millään perusteella.
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Meidän suosikki sormiruuat vauvalla ja taaperolle
Kesäkeitto, joka muutti käsitykseni kesäkeitosta


2


Jos on raaan rehellisesti hyvä olla sen kokoinen kuin on niin silloin on hyvä. Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Ja tässä on hyvä muistaa, että itsensä hyväksyvä ihminen voi myös pitää huolta itsestään, vaikka ei yrittäisi vaikuttaa sillä painoonsa.