Meidän suosikki sormiruuat vauvalle ja taaperolle
Koska minua seurataan myös perhesisällön vuoksi, minulta on kyselty jonkin verran, millaisia sormiruokia meidän taapero syö. Pienen ihmisen ruokailu on kyllä sellainen asia, että se mietityttää usein. Tämän vuoksi ajattelin koota tähän alle meillä hyväksi havaittuja välipaloja ja ruokia.
Tällä hetkellä taapero syö meidän kanssa mahdollisimman paljon samoja ruokia, niin ei tarvitse kokata ihan mahdottomasti kaikkea ylimääräistä. Vältellään hänen kanssaan vielä lisättyä suolaa, mutta muuten tavoitteena on antaa hänen maistella mahdollisimman paljon kaikkea. Ja jonkin verran kokataan hänelle omia juttuja pakkaseen ja joskus sovelletaan sitä meidän omaa ruokaa taaperoystävällisemmäksi. Mutta muuten periaatteena on, että mahdollisimman pitkälle samasta padasta myös hänelle.
Taapero on meidän muidenkin tavoin sekasyöjä. Mutta meillä koko perhe suosii kasvisruokaa, jolloin sitä tulee kiitettävästi myös taaperon lautaselle. Lisätään koko ajan kasvipohjaisten vaihtoehtojen määrää ruokavaliossa. Mitään ruokarajoitteita hänellä ei myöskään ole. Toivon, että pystyn ja osaan kasvattaa sellaisia ruokaa arvostavia ja rakastavia ihmisiä. Sellaisia, joille ruoka ei ole vihollinen ja kaloreiden lähde.

Välipalat
Marjat ja hedelmät
Tämä on ehkä itsestään selvä, mutta meillä äärimmäisen toimiva. Taapero on alusta asti maistellut hedelmiä ja marjoja tosi rohkeasti. Kun ollaan tehty meille parempaa aamupalaa tai brunssi, niin lapsi on viihtynyt pitkään omien hedelmiensä parissa.
Banaanipannukakku
Tämä on ultimate lemppari. Tehdään tätä kerralla pellillinen ja laitetaan sitä jääkaappiin, josta tarjotaan välipaloilla. Resepti taitaa olla alunperin Simppelin sormiruokakeittiön resepti. Me tehdään tämä nykyään aika lailla ulkomuistista.
- 2 (kypsää) banaania
- 4 kananmunaa
- 0,5 dl kaurahiutaleita
- Marjoja
- Muussaa banaani ja sekoita sekaan kananmunat ja kaurahiutaleet ja öljy. (Me tehdään koko taikina alusta loppuun blenderissä.)
- Kaada taikina uuninpellille ja ripottele päälle marjoja.
- Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.
Puurorieskat
Näitä syö meidän koko perhe ja joudutaan tekemään oikeastaan tripla satsi taikinaa. Lisään jauhoja vähän mututuntumalla. Rieskoista tulee kaikkein parhaimpia silloin, kun taikina on vähän löysää. Silloin niistä tulee super pehmeitä ja ihania.
Me tehdään puuro yleensä mikrossa juuri ennen kuin aletaan leipomaan.
Tämäkin on alunperin Simppelin sormiruokakeittiön resepti.
- 2 dl puuroa
- 1 dl lapselle sopivaa maitoa
- 1 omena
- 2 munaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl öljyä
- Tee puuro.
- Raasta omena.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Nostele rieskat uuninpellille.
- Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Lämpimiä ruokia
Riisi-muna kupit
Tämän reseptin alkuperää en valitettavasti muista. Muistaakseni kaivoin tämän jostain Instgramin syövereistä ja tuunasin.
Nämä ovat olleet tosi näppäriä. Varsinkin kun meillä on kotona sellaiset silikoniset, yksittäiset muffinssivuoat. Niihin tämä on tosi hyvä tehdä.
- 1 makea suippopaprika
- 7 kpl Miniluumutomaatteja
- 1 dl jasminriisiä
- 100 g jauhelihaa
- 1 kananmuna
- Mausteita: Mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipujauhetta.
- Keitä riisi.
- Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi.
- Paista ja mausta jauheliha.
- Lisää joukkoon paprika ja tomaatti. Paista hetken aikaa.
- Lisää jauhelihaseos kypsän riisin joukkoon.
- Lisää joukkoon kananmunan ja jaa muffinssivuokiin.
- Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Mikromunakas
Tätä iskä tekee monesti taaperolle oman aamupalansa ohella.
- 1 muna
- 1 tl lapselle sopivaa nestettä (maito/korvike/tissimaito/vesi)
- 1 tl öljyä
- Pieneksi pilkottuja kasviksia kuten tomaattia tai paprikaa
- Lapselle sopivia mausteita
- Sekoita anekset keskenään.
- Kypsennä mikrossa noin 2 minuttia.
Kanapötköt
Näitä meillä on jääkaapissa tälläkin hetkellä. Näitä on tosi helppo tehdä taaperolle jääkaappiin ja pakkaseen valmiiksi. Näitä taapero tosin syö vähän vaihtelevalla menestyksellä.
- 400 g kanan jauhelihaa
- 2 porkkanaa
- 2 omenaa
- 1 dl kaurahiutaleita
- 1 murskattu valkosipulin kynsi
- Mausteita
- Kuori ja raasta porkkan ja omena.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Muotoile pellille pötköiksi.
- Paista 200 asteessa 30 min.

No niin. Tässä oli näitä ideoita vauvan ja taaperon sormiruokiin. Toivottavasti tästä postauksesta oli iloa niille, joille aihe on ajankohtainen.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Imetyksen ristiriitaiset fiilikset


0

