Imetyksen ristiriitaiset fiilikset
0
Olen viime aikoina miettinyt paljon imettämistä ja tätä minun ja taaperon meneillään olevaa imetystaivalta. Olen kertonut siitä, miten imettäminen on ollut jo esikoisen kanssa harras toiveeni ja vasta näin kolmannella kerralla olen saanut sen toivomani täysimetys kokemuksen. Tässä yhdeksässä vuodessa olen ehtinyt käymään läpi monelaisia tunteita.
Silloin, kun odotin esikoistani, ajattelin, että totta kai tulen imettämään. Olin kuullut, että joillain imetys tulisi syystä tai toisesta epäonnistumaan, mutta en ajatellut, että se tapahtuisi omalla kohdallani. Sanoin kyllä useampaan kertaan tiedostavani sen, että kaikilla imetys ei onnistu, mutta en ollut oikeasti sisäistänyt sitä. Kun asiat menivät miten menivät, jouduin käymään läpi melkoisen kasan vaikeita tunteita.
Kaksinkertainen imetyspettymys
Kun esikoisen imetystaival alkoi, olin aivan pihalla. Luotin kätilöihin, mutta valitettavasti heidän kenonsa olivat sellaisia, jotka eivät sopineet meille. Sain nännikumin, jota en vain oppinut käyttämään ja jota vauva hylki. Mutta koska minulle sanottiin, että sitä olisi hyvä käyttää ja se helpottaa, niin käytin sitä. Olen kahden nuoremman kanssa pärjännyt loistavasti ilman nännikumia. Olisi ehkä silloinkin, pitänyt rohkeasti kokeilla ilman. Mutta koska oli niin uuden äärellä, en osannut ajatella omilla aivoillani.
Koska nännikumin käyttö tuotti ongelmia, niin esikoisen paino laski sairaalassa ollessa yli sen toivotun rajan. Se iski silloin syvälle. Hormonihuuruissa ajattelin, että en saisi pidettyä lastani hengissä. Vauvan paino saatiin nousemaan lisämaidolla ja me pääsimme parin päivän päästä kotiin.
Imetys kuitenkin takkusi edelleen. En ollut laikaan varautunut tähän kaikkeen. Enkä saanut riittävästi tukea tai ohjausta. Lisämaidot tuntuivat sekoittavan kaiken. Lisäksi imettäminen sattui ihan hitokseen. Kun sitten oltiin tapeltu pari päivää imettämisen ja nännikumin kanssa ja annettu siinä ohessa lisämaitoa, esikoinen alkoi hylkimään rintaa. Silloin minulta loppui usko ihan täysin.
Koin karvaan imetyspettymyksen. Tiesin tasan tarkkaan, että lapsi kasvaisi ja voisi hyvin myös korvikkeella. Olin siitä huolimatta todella pettynyt. Sain käsiteltyä asiaa sen kautta, että ehkä seuraavalla kerralla saan onnistuneen kokemuksen.
Noh, kakkosen kanssa oli myös paino-ongelmia. Mutta sain alun haasteiden jälkeen imetettyä osittain. Pullo oli jonkin aikaa myös hänen imetyksessään mukana. Jouduin siis sillä kertaa käsittelemään myös imetyspettymystä. Silloi itkin neuvolassa suureen ääneen sitä, miksi kehoni ei vain kykene toimimaan niin, kuin naisen kehon kuuluu toimia? Tällöin olin myös todella pettynyt itseeni ja kehooni. Ja lopulta matka päättyi viiden kuukauden kohdalla siihen, kun vauva kieltäytyi ottamasta rintaa.
Kolmas kerta
Kolmanteen kertaan valmistauduin ihan eri tavalla. Tällä kertaa homma ei jäisi ainakaan kiinni siitä etten olisi valmistautunut. Kahlasin ensimmäistä kertaa kunnolla läpi Imetyksen tuki Ry:n sivuja ja aloitin stimuloimaan maidon tuotantoa heti, kun se oli vain mahdollista. Sainkin melko hyvät varastot maitoa talteen jo ennen synnytystä.
Oltiin myös tehty Toten kanssa sotasuunnitelma, että ensimmäisinä viikkoina mä keskityn 100 % imettämiseen ja hän hoitaa kaiken muun. Menisi siihen sitten kuinka monta tuntia tahansa, niin minä keskittyisin täysin vauvaan ja siihen, että saataisiin imetys toimimaan.
Ja se lähti sujumaan. Ihan alusta asti. Nännit olivat toki ekat viikot ihan järjettömän kipeät. Mutta rasvaamisella, pumppaamalla ja tauottamalla selvittiin siitäkin.
Kun neuvolassa kävi ilmi, että mun maito riittää, itkin ilosta.
Ajatuksia lopettamisesta
Nyt mun vauva on vuoden, eikä ole vauva, vaan taapero ja minä imetän edelleen. Esikoisen aikaan sanoin, että minä imetän lapsia tasan endimmäisen vuoden, enkä enempää. Vähänpä tiesin silloin, sillä voin kertoa, että en ole ihan lähipäivinä lopettamassa. Oma pääni prosessoi selvästi imetyksen lopettamista, mutta taapero ei.
Muistan kun puolen vuoden kohdalla, kiinteiden aloituksen aikaan kriiseilin paljon sitä, että pian imetys loppuu. Silloin en ollut todellakaan valmis siihen. Itkin monet kerrat sitä, että nyt imetys loppuu enkä ole lainkaan valmis siihen. Näin reilu puolta vuotta myöhemmin voin sanoa, että ne itkut olivat ehkä hieman turhia. Taaperokaan kun ei ole vielä valmis luopumaan henkilökohtaisesta buffetistaan.
Mietin tällä hetkellä paljon sitä, miten tämä tulee loppumaan. Tiedän, että tätä ei tule jatkumaan ikuisesti. Toistaiseksi sekä minä, että taapero olemme tyytyväisiä nykytilanteeseen. Mutta olen miettinyt paljon sitä, tuleeko minulle joskus raja vastaan. Ja milloin se on?
Entä tuleeko lapselle raja vastaan? Olen kuullut lukuisia tarinoita siitä, kun jossain vaiheessa lapsi kieltäytyy rinnasta. Minulla on myös ollut kokemusta tästä, kun viisikuinen pisti yhtäkkiä liinat kiinni. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että lapsi on rinnalla vielä eskarissakin. Mikä ei ole oikeasti todennäköistä, mutta siltä se tuntuu.
Periaatteessa minulla ei ole kiire lopettaa. Nautin meidän yhteisistä hetkistä, kun tiedän, että ne ovat käymässä hiljalleen vähiin. Samaan aikaan huomaan hiljalleen kaipaavani omaa kehoani takaisin. Ja sitä, että kehoni on vain minua varten. Taustalla on myös se ajatus, että tämä saattaa olla ainoa imetyskokemukseni, enkä tiedä olenko ihan vielä valmis luopumaan siitä. Varsinkin, kun taapero ei ole nää jatkuvasti puremassa minua nännistä. Kuten sanoin, tunteeni ovat ristiriitaiset.
Kävi miten kävi, olen äärimmäisen onnellinen siitä, että sain myös tämän kokemuksen. En voisi olla kiitollisempi tästä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viime aikojen arkisia kuulumisia