Hae
Big mamas home

Elokuun viimeiset päivät

Elokuu on ihan pian loppu ja syyskuu kolkuttelee nurkan takana. Nämä viimeiset päivät ovat olleet täynnä tekemistä, ihan hirveästi ei ole ehtinyt istumaan. Olen alkanut pikku hiljaa odottaa syksyä ja ruskaa ja se on alkamaisillaan.

Olen ollut todella innoissani. Eilen nimittäin alkoi Nelosella ja Ruudussa Petollisten toinen kausi. Ja sinä, joka seurasit minua jo viime vuonna, muistat varmasti, että olin melko hullaantunut ensimmäisestä kaudesta. Jaksoen lisäksi, kuuntelin podcastia, katsoin sekä Sitan, että Herbalistin tekemän materiaalin. Elin Petollisissa todella vahvasti mukana. Joten ihan mahtavaa, että sarja on palannut.

Ensimmäisessä jaksossa tapahtui jo vaikka mitä kutkuttavaa. Olin pariin otteeseen suu auki tapahtumien vuoksi.

Päätin, että teen Instagramiin enemmän Petolliset sisältöä. Kerron torstaisin omia fiiliksiäni sen päivän jaksosta ja toivon, että sinä joka siellä minua seuraat minua siellä, tulisit keskustelemaan aiheesta, mikäli se sinua kiinnostaa.

Blogissa saatan sivuuttaa aihetta jonkin verran.

Tervetuloa syksy

Minä toivotan tulevan syksyn aika levollisin mielin tervetulleeksi. Helteet eivät vain ole minua varten ja nyt jo viilenevät yöt ovat tuoneet itselleni helpotusta, mistä olen kiitollinen. Tuntuu, että myös taapero nukkuu levollisemmin nyt. Joten syksy saa minun puolestani tulla.

Nautin muutenkin pimenevistä illoista ja kynttilän valosta, joten tätä on odotettu.

Käytiin tällä viikolla poimimassa Haltialan tilalta kukkia. Olin haaveillut siitä oikeastaan siitä asti, kun somessa vilahti ensimmäiset niittykukkakimput. Tuntui vaan siltä, että meillä ei olisi aikaa pyörähtää siellä. Mutta sitten yhtenä aamuna päätettiin lähteä aika extemporee kukkia poimimaan. Pakattiin taapero ja taaperon eväät mukaan ja lähdettiin bussilla kohti Haltialaa.

Kukkapellon etuosa alkoi olla jo aika harva, mutta mitä pidemmälle kuljin, sitä enemmän kukkia löytyi.

Olin varautunut reissuun muovipussilla, jossa oli sisällä kosteita liinoja, sekä kukkasaksilla. Monien kukkien varret olivat melko paksuja ja sitkeitä, joten sakset olivat ainakin ihan ehdottomat.

Kukat ehtivät varautumisesta huolimatta hieman nuutua matkalla, mutta ne virkosivat, kun sain ne aseteltua kotona maljakoihin. Nyt ne tuovat minulle taas aivan suunnatonta iloa. Vitsailtiin Toten kanssa siitä, että olen periaatteessa suht helppo nainen. Tulen onnelliseksi ihan vain kukista. En tarvitse merkkilaukkuja ja timantteja, vaan kukkakimppu riittää.

Taapero jaksoi retken hyvin. Hän jaksoi kävellä pitkiä pätkiä käsi kädessä meidän kanssa. Haluttiin myös antaa hänelle aikaa kävellä rauhassa, jotta tämä taito harjaantuu entisestään. Sisällä, ilman kenkiä mennään jo tosi lujaa. Ulkona, kenkien kanssa, askel on vielä haparoivampi. Mutta pikku hiljaa sekin alkaa sujua.

Mietin juuri sitä, millainen ilo on ollut seurata jokaisen lapsen kasvua. Isommat ovat jo melkoisia, pieniä tyyppejä, jotka osaavat vaikka mitä ja he ovat niin omanlaisiaan ihmisiä. Sitten on tämä pikku tyyppi, joka näyttää persoonaansa joka päivä enemmän ja enemmän, mitä isommaksi hän kasvaa. Enkä malta odottaa, että saan tutustua häneen entistä paremmin.

Stockmann x Henna Lampinen

Pääsin tänään tutustumaan Stockmannille Henna Lampisen upouuteen mallistoon pr-aamiaisen merkeissä. Hennan mallisto on suunniteltu nimenomaan pluskokoisille. Tapahtuma oli aivan ihana. Paikalla oli lähes kaikki, meidän upeat, pluskokoiset vaikuttajat. 🩷 Tunnelma ja keskustelu olivat tosi hyvät. Jaettiin kokemuksia siitä, mitä on olla pluskokoinen ja millaista on ostaa vaatteita pluskokoisena. Stockmannille iso kiitos tilaisuuden järjestämisestä.

Kuten sanoin mallisto on suunniteltu nimenomaan pluskokoisille. Sen lisäksi se on vastuullisesti tuotettu. Mallistossa on käytetty vastuullista puuvillaa ja ylijäämäkankaita. Sen lisäksi Henna on nähnyt paljon vaivaa, jotta mallisto sopii mahdollisimman monelle ja moneen tilanteeseen. Ihan mielettömän upeaa.

Elokuu on ollut kaikin puolin hyvä. Viimeiset päivät heijastavat kyllä sitä, millainen koko kuukausi on ollut ja nyt voidaan ottaa hyvillä mielin syksy vastaan. Toki tähän tuli loppuun vielä huonosti nukuttuja öitä taaperon kanssa, mutta onneksi niistä selvitään.

Mitä sinun elokuuhusi on kuulunut?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Loppukesän kuulumisia

Lasten kesäloma ja miten se koettelee parisuhdetta

Rakkaalle 1-vuotiaalle!

Päivä (lähes) 1-vuotiaan kanssa

Viime päivinä: Podcast äänityksiä ja perhearkea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *