
Loppukesän upein hame
Kaupallinen yhteistyö: Ulla Popken
Hei ihana! Ja kiitos jokaisesta kommentista ja onnittelusta, jonka sain edelliseen postaukseen blogin syntymäpäivästä. Tämä on ollut aivan huikea matka, joka jatkuu vaan.
Viimeiset päivät ovat olleet todella täysiä. Tuntuu ettei aika ole riittänyt kunnolla mihinkään. Olen käsitellyt myös useita satoja valokuvia, jotka ovat ottaneet työlistallani. Tuntuu hyvältä, kun sain eilen illalla urakan päätökseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsen seuraavaksi kirjoittamaan teille postauksia, joita niitäkin on jo melkoinen jono.
Nyt minulla olisi hieman asiaa vaatteista. Olen saanut Instagramin (@jennisanssi) puolella tehdä yhteistyötä Ulla Popkenin kanssa. Kyseessä on siis isoihin kokoihin erikoistunut vaatebrändi.

Toppi / H&M
Hame / Ulla Popken saatu*
Laukku / Zara
Kengät / Rieker second hand
Korvakorut / Smiling Design saatu*

Hameihmiselle sopiva maxihame
Te tiedätte jo, että olen nykyään hame- ja mekkoihminen. Nuorempana välttelen kumpaakin vaatetta, mutta nyt puen päälleni jomman kumman melkein useammin kuin housut, oli kesä tai talvi. Minulla on ollut jo entuudestaan hyviä, luottohameita, mutta tässä on yksi lisää.
Sain Ulla Popkenilta yhteistyön yhteydessä tuon mielettömän kauniin punaisen hameen. Hame on upea! Olen arastellut jonkin verran tällaisia kirkkaita värejä. Pidän enemmän murretuista väreistä, mutta tämän suhteen rohkaistuin. Ja onneksi rohkaistuin. Hameen materiaali on viskoosi, jonka vuoksi se tuntuu iholla miellyttävältä ja viileältä.
Minulla ei ole ollut aiemmin näin pitkää maxihametta. Yleensä nilkat ovat näkyneet helman alta. Tämän kanssa, sieltä vilkkuvat korkeintaan varpaat. Ilman kenkiä tämä meinaa kyllä laahata maata. Toki hameen vyötäröä voi nostaa ylemmäs vartalolla. Minulle, 167 senttiselle ihmiselle, pituus on kuitenkin aika kiva.
Tästä tulee helposti sellainen fiilis, että päästä tanssimaan jonnekin. Helma liikkuu todella kauniisti minun liikkuessani kävellessäni.
Hame löytyy Ulla Popkenin valikoimasta helposti minun suosikkien sivun kautta, jos innostuit siitä.


En malta odottaa, että pääsen pian kirjoittamaan syyspukeutumisesta. Minusta on näin vanhetessa alkanut tulla yhä enemmän syksy ihminen. Rakastan ruskaa ja syyspukeutumista. Pääsen pukeutumaan ihaniin neuleisiin ja kivoihin takkeihin. Voisin kokeilla stailata myös tämän hameen johonkin viileämmän päivän kokonaisuuteen.
Odotatko sinä syksyä?
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mistä löytää vaatteita pluskoossa


1


Syksy on kyllä paras vuodenaika! ❤️ Kaunis tää postauksen hame ja kengät myös – värimaailmat sopii hyvin yhteen. 😊
https://www.moonshapedlittlebox.fi/