Hae
Big mamas home

Asioita, joista pidän itsessäni

Meidän yhteiskunnassa ei saisi sanoa, että pitää jostain asiasta itsessään. Aina on vähän parannettavaa. Tai sitten tämä asia, josta pitää itsessään, täytyy sanoa sillä tavalla vähän vaikeasti ja pitkään miettien. Tiedättekö mistä puhun? Meille on asetettu aivan järjettömät paineet kaiken suhteen. Nykyään tämä pätee vahvasti molempiin sukupuoliin.

Minä ajattelen, että parasta lääkettä sille itseinholle on se, että löytää itsestään asioita, joista pitää. Jos se tuntuu aluksi vaikealta, niin kannattaa ensin meittiä mihin asioihin pystyy suhtautumaan neutraalisti. Mikä ei aiheuta välitöntä ahdistusta tai inhon tunteita? Katso iteäsi peilistä ja etsi näitä kohtia itsessäsi. Se ei ole helppoa, mutta kyllä niitä varmasti löytyy.

Minä aion luetella nyt asioita, joista oikeasti pidän itsessäni. Eli en edes niitä, joihin pystyn suhtautumaan neutraalisti, vaan niitä, joista pidän.

Ihania juttuja päästä jalkoihin

Aloitetaan helposta ja se on hiusteni väri. Aloitin värjäämään hiuksiani nuorena, koska oma värini oli maantien harmaa. Sellainen ei oikein minkään ruskea. Noin kuusi vuotta sitten päätin lopettaa värjäämisen ja kasvattaa oman värini takaisin. Se pääsikin yllättämään aivan totaallisesti, sillä oma värini oli muuttunut vuosien saatossa syväksi, tummanruskeaksi. Pidän omasta väristäni. Sen lisäksi tämä värjäämättömyys on aivan äärettömän helppoa. Ei tarvitse sterssata jatkuvasti juuri kasvusta ja värjäys väleistä.

Seuraavaksi ehdoton suosikkini, eli sääreni. Kun mainitsin viimeksi Instagramissa, että pidän sääristäni, joku neropatti tuli haukkumaan niitä minulle. Onneksi tuollaiset pöntöt eivät minua säväytä. Sanon edelleen, että sääreni ovat yksi parhaita osia minusta. Siitäkin huolimatta, että minun on ollut mahdotonta löytää niiden vuoksi pitkävartisia saappaita. Pidän niiden muhkeasta muodosta ja ne näyttävät parhaila nimenomaan lyhyissä mekoissa.

Pidän myös silmistäni, vaikka ne ovat ihan vähän eri paria. Kuten hiukseni, niidenkin väri on muuttunut vuosien varrella. Lapsena minulla oli taivaan siniset silmät. Nyt ne ovat kutakuinkin vihreät. Väri vaihtelee jonkun verran valosta riippuen harmaan, sinisen ja vihreän välillä. Mikä sekin on todella siistiä.

Ja viimesenä listalla on huulet. Pidän niiden muodosta ja amorin kaaresta, joka on kauniin selkeä. Muistan myös, että sain teatteriaikoinani kehuja niistä meidän maskeeraajalta. Joten niistä varmasti sietääkin olla ylpeä.

KUVAT: KATRI KONDERLA

Nyt haluan vähän haastaa sinua. Olisi kivaa, jos pystyisit kommentoimaan alle, mikä  on sinun lempi kohtasi itsessäsi. Tai se, mihin pystyt suhtautumaan neutraalisti. Eikä tarvitse välttämättä edes kommentoida, mutta olisi ihanaa, jos miettisit sitä.  🩷

Ihanaa viikkoa!  🩷

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Second hand löytöjä ja Pinterest asuja pluskokoisille

Olin Ylen haastattelussa

Aion lopettaa laihduttamisen!

Mitään ei saa taaskaan sanoa

Täytän tänään 35 vuotta!

Täytän tänään 35 vuotta. Ihan uskomatonta. Ajattelin nuorempana, että 35 vuotias on aivan ikäloppu ja elämä sen ikäisenä on todella tylsää. Mutta voi, että onneksi sen ikäisenä ollaan aivan väärässä. Elämä sen kun paranee iän myötä. Ajattelin, että 35 ikävuoteen mennessä minulla on varmasti lapsia ja olen naimisissa. No, en ole naimisissa, olen kertaalleen eronnut, mutta lapsia löytyy ja sen lisäksi vielä aivan uskomattoman ihana kumppani.

Ei enää se sama ihminen

Olisi aivan ihanaa sanoa, että tietyllä tavalla olen edelleen se sama vanha Jenni, kuin olin vaikka 25 vuotiaana. Mutta en minä kyllä ole. Tai siis tavallaan olen, mutta tavallaan en. Elämässä on tapahtunut todella paljon ja osa tästä kaikesta on jättänyt pysyvän jälkensä. Olen kyllä hyväksynyt sen. Jotkut arvet tulevat näkymään koko loppu elämän. Jotkut sitten taas haalistuvat. Olen sinut menneisyyteni kanssa. Asioiden käsittelyyn on auttanut se, että kaikki ne valinnat ja tapahtumat ovat tuoneet minut tähän pisteeseen, jossa olen aivan äärimmäisen onnellinen.

Kuuntelin viime syksynä Alma Hätösen Yöpuolen tarinoita podcastia. Siellä Alma puhui elämästä ja asioista joita kohtaamme silloin, sekä sielujen kiertokulusta elämästä toiseen.. Olen itsekin ajatellut, että kaikki ne pahat asiat, joita olen joutunut kohtaamaan, on kohtuuttoman paljon yhdelle ihmiselle kestettäväksi. Samaan aikaan, jonkun toisen elämä saattaa näyttää todella helpolta. Alma puhui siitä, miten sen helpon elämän sielulla saattaa olla menossa elämä, jolloin se saa levätä. Ehkä edellinen elämä on ollut tälle sielulle erityisen rankka. Ehkä minun sieluni on levännyt edellisessä elämässä tai se seuraava on aika, jolloin se lepää. Sen vuoksi tämä elämä on vähän rankempi nyt.

Tälle teorialle ei ole mitään todisteita, mutta minulle tämä ajatus on tuonut lohtua itselleni. Toki kaikkien vaikeuksien päälle olen saanut kokea paljon hyviä asioita. Olen sanonut, että puolisoni on universumin hyvitys minulle siitä kaikesta pahasta, jota olen joutunut kokemaan. 🩷

Unelmia

Omat, tähän astiset tähtihetket liittyvät kyllä ehdottomasti kolmeen lapseen, joiden äiti saan olla. Suurin haaveeni on ollut aina saada olla äiti. Nyt saan olla sitä peräti kolmelle ihanalle tyypille, vaikka sainkin odottaa sitä. Toki lapset ovat pieniä vain hetken ja vain lainassa meillä. Mutta ei se äitiys mihinkään lopu. Se muuttaa muotoaan. Niiden entisten vauvahaaveiden tilalle on tullut unelmat siitä, miten aikuiseksi kasvaneet lapset tulevat kotiin joulunviettoon omien kumppaneiden ja lasten kanssa. Toki sitä ennen meillä on koettavana vielä vaikka mitä yhteistä. Ja minä aion tehdä kaikkeni sen eteen, että minun kotini on turvallinen, rakkauden täyteinen paikka, johon lapset voivat palata uudelleen ja uudelleen, vaikka olisivatkin muuttaneet omilleen. En aio pitää heidän rakkauttaan itsestään selvänä.

Sen verran elämä on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana, että nyt elän muullekin kuin lapsilleni. Viisi vuotta sitten tähän aikaan, kun täytin 30, elin elämääni lapsilleni. Elämä ei ollut hyvää. Se oli jatkuvaa kulissien pystyssä pitämistä ja vuotojen tukkimista. Lapset pitivät minut pinnalla, joten elin heitä varten. Nyt huomaan, että minulla on ihan uusia omia unelmia. Elämä ei ole pelkkää selviytymistä. Minulla on myös unelmia siitä, millaista elämä tulee olemaan Toten kanssa. Tällä hetkellä haaveilen vahvasti meidän häistä.

KUVAT: KATRI KONDERLA

Summa summarum, elämä on juuri nyt todella hyvää. Olen päässyt paikkaan ja pisteeseen, jossa olen todella onnellinen. Uskon vilpittömästä, että tästä elämä myös paranee. Tiedän, että joskus tulevaisuudessa on luvassa myös niitä surullisia hetkiä. Niitä, jotka kuuluvat elämään. Mutta muutoin uskon elämän parantuvan vain.

Tänään vietän aikaa minulle rakkaiden kanssa ja nautin elämästäni näin 35 vuotiaana.

Ihanaa päivää!

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

34 vuotta!

33 vuotta!

Synttäriviikko!

Juhla-asu: Peplum-paita ja suorat housut

Vaaleanpunaiset 6-vuotis synttärit