Hae
Big mamas home

Tavoite siihen kun täytän 40-vuotta

Minulla on tavoite. Toivon, että olen tavoittanut sen siihen mennessä, kun täytän 40 vuotta. Täytän tänä kesänä 35, joten tässä on hetki aikaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteeni on saada seuraavan viiden vuoden aikana entistä parempi keho- ja ruokasuhde ja voida sitä kautta entistä pahemmin.

Olen ilokseni huomannut viime viikkoina, että minulla on pääasiassa melko hyvä kehosuhde jo nyt. Se on vaatinut valtavasti työtä ja itsetutkiskelua, sekä monien asioiden käsittelyä. Minun on pitänyt opetella ymmärtämään mitkä kaikki asiat elämässäni ovat johtaneet minut tähän pisteeseen ja tähän kehoon. Se, miten ruuan rajoittaminen, äärimmäisen vääristynytn kehonkuva, jojo laihdutus, detox-kuurit, lähisuhdeväkivalta, mielenterveysongelmat ja kaikki synnytykset ovat vaikuttaneet kehooni ja miten kaiken sen jälkeen olen tässä pisteessä.

Kehorauhaa

Huomaan tehneeni jonkinlaisen välirauhan itseni kanssa. Minulla on vielä paljon tekemistä niin keho-, kuin ruokasuhteeni kanssa, mutta jonkinlainen välirauha on saavutettu. Mistä olen niin onnellinen, että melkein itkettää. Tuntuu, että viime viikkoina tämän suhteen palasia on loksahtanut kohdilleen.

Ja tässä, samaan aikaan, haluaisin taata kehorauhan kaikille lapsilleni. Haluan antaa heidän kasvaa, niin että oppivat nauttimaan omasta kehostaan ja sen pystyvyydestä kaikilla tavoilla. Minä en nimittäin saanut. Olin pieni lapsi, kun sain kuulla syömisistäni ja kehostani, jonka seurauksena kehonkuvani on ollut nuoresta pitäen täysin vääristynyt. Joten toivon, että pystyn tarjoamaan lapsilleni tältä osin sellaisen lapsuuden, jota itselläni ei ollut.

Odotan tulevaa

Ja siis, minähän en malta odottaa sitä, että täytän 40. Vanheneminen on saavutus ja sitä ei kaikkille suoda. Senkin vuoksi koen tärkeäksi panostaa omaan hyvinvointiini ja kehosuhteeseeni. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Sen lisäksi minusta tuntuu, että elämä muuttuu ihan koko ajan paremmaksi ja täydemmäksi. Elämäni on muuttunut isosti viimeisen viiden vuoden aikana, joten en tiedä osaanko edes kuvitella mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan.

Nämä kuvat on muuten ihania! Oltiin taannoin ihanan Ellan kanssa kuvaamassa ja näistä tuli super kauniita.

-Jenni

 

KUVAT: Ella / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Aion lopettaa laihduttamisen!

Helmikuun hyvinvointitavoitteita

Mamalempee – Vauvoja ja vanhempia varten

Armoton väsymys

Miten voin tällä hetkellä

Kaupallinen yhteistyö

Jakku ja t-paita

Kaupallinen yhteistyö: Ellos
*Sisältää mainoslinkkejä

Alkuun huomio. Olen ostanut postauksen tuotteet omalla rahalla, mutta koska minulla on meneillään kamppanja Elloksen kanssa, niin merkitsen myös tämän postauksen yhteistyöksi.

Hei ihana! Ollaan saatu nauttia viime aikoina  todella ihanasta säästä. Vaatteita on saanut toden teolla keventää, mikä on ollut ihanaa. Olen saanut useampana päivänä liihottaa menemään hameissa ja mekoissa. Tätä lisää kiitos! Meillä näistä säistä on nauttineet aivan kaikki.

 

Jakku / H&M

T-paita / Only Carmakoma*

Farkut / H&M

Laukku / New Look

Kengät / Buffalo second hand

Korvakorut / Huvituskoru

 

Täydellinen t-paita

Minun on aivan pakko hehkuttaa tuota t-paitaa! Se on täydellisen mallinen ja mukava päällä. Juuri tätä kyseistä printtiä Ellokselta ei enää löydy, mutta malli on tämä*. Siitä on paria väriä jäljellä ja mietin, että pitäisikö minun hankkia toinen. Tämä paita tuppaa olemaan juuri nyt nimittäin jatkuvasti pyykissä, koska kiskaisen sen päälle aina kun vain mahdollista.

Olen viimein sisäistänyt sen, että kokolaput ovat vain koko lappuja ja uskaltanut viimein tilata myös isompia kokoja. Tämä on vaatinut valtavasti pään sisäistä työtä, mutta on ollut kyllä myös sen arvoista. Vaatteideni koko ei määrittele minua. Varsinkin kun tällä hetkellä kaapista löytyy useita erilaisia kokoja, jotka mahtuvat minulle. Ja sen lisäksi, nämä ovat suosikki kuvani pitkään aikaan. Rakastan näitä.

Tämä asu on muutenkin kiva ja rento. Käytän tuota jakkua aivan liian harvoin. Minun pitäisi käyttää sitä enemmän. Pidän jakun yhdistämisestä rentoihin farkkuihin ja t-paitaan, sekä isoihin lenkkareihin. Tämä asu on 100 % minua. Olo oli tässä todella mukava ja sinut.

Haluaisin tähän loppuun muistuttaa vielä alekoodistani Ellokselle JENNITOU24. Kannattaa hyödyntää se, jos löytyy jotain tarpeita. Ja anteeksi useammasta yhteistyömerkitystä postauksesta. Lupaan kirjoittaa seuraavaksi jostain ihan muusta, niin saadaan vähän vaihtelua taas.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kevätasu pluskoossa

Kun tunsin itseniseksikkääksi

Vihreä neuletakki ja kellohame

Neuleliivillä lämpöä mekon kanssa

Väriä elämään ja mukavimmat housut