Kesän paras terassi Helsingissä – Vallila Food Club
Sain täällä juuri hetki sitten pienimmän ipanan nukkumaan ja toivotettua myös isommille hyvät yöt. Päivässä on riittänyt taas menoa, kun kaikki kolme lasta ovat samaan aikaan kotona.
Nyt ajattelin kuitenkin kertoa teille PR-tilaisuudesta, jossa olin. Pääsin nimittäin osallistumaan torstaina Katrin kanssa Vallila Food Clubin avajaisiin. Kyseessä on Akseli Herlevin uusi ravintolakonsepti, joka yhdistä saman katon alle Naughty BRGR:n, Momotokon ja Slicemongerin ravintolat. Avajaisissa saatiin nauttia kaikkien kolmen ravintolan herkuista.

KUVA: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä


”Vallila Food Club ei ole pelkkä ravintola – se on yhteisöllinen kohtaamispaikka, joka rikastuttaa alueen kulttuuria rennolla tunnelmalla ja monipuolisella street food -tarjonnalla. Täällä voit viettää aikaa niin isommalla kuin pienemmällä porukalla, nauttien kolmen katuruokakeittiön, Naughty BRGR:n, Momotokon ja Slicemongerin, herkuista. Musiikki täydentää elämyksen kesällä käynnistyvien Radio Helsingin ja Klangin klubien säestyksellä. Täältä löydät Vallilan aurinkoisimman terassin sekä parhaat ruokapöytäkeskustelut housen, italo discon ja baleaarisen musiikin tahdissa.”

Puhuttiin juuri Toten kanssa, että minä olen ollut viimeksi kunnolla ulkona pari vuotta sitten. Siis sillä tavalla kunnolla ulkona, että minulla ei ole ollut niin sanotusti kotiintuloaikaa. Olin marraskuussa parina iltana viihteellä, mutta silloin vauva vaati minua kotiin melko varhain illalla. Siinä ei juuri ehditty bilettää. Nyt meillä ei ollut mitään aikatauluja, kun vauva viihtyy jo ihan eri tavallta Toten kanssa. Oli ihanaa viettää aikaa Katrin kanssa ihan rauhassa, ilman velvoitetta lähteä kotiin ennen aikojaan. Me viihdyttiinkiin ulkona useampi tunti.
Vallila Food Club
Vallila Food Club sijaitsee osoitteessa Sturenkatu 21 Vallilassa, eli aika ihanteellisessa paikassa. Terassille paistaa aurinko siihen asti, kunnes se laskee Pasilan taakse. Tämä on varmasti osa ravintolan vetovoimaa tulevana kesänä. Me istuttiin koko ilta terassilla auringon paisteessa. Ilta oli uskomattoman lämmin. Tuntui jo ihan kesältä. Illan musiikista vastasi DJ M-Baby. Kuultiin illan aikana monia hyviä biisejä ja tunnelma oli korkealla.

Ruoka oli myös hyvää. Saatiin maistella kaikkien ravitoloiden herkkuja. Omaksi suosikikseni nousivat Momotokon antimet. Mikä tuskin on mikään yllätys, sillä rakastan aasialaista ruokaa. Mutta Naughty BRGR:n halloumi hanpurilainen ja Slicemongerin juustopizza olivat myös todella hyviä. Halloumburgerissa oli suolaisen juuston kaverina sweet chilikastiketta, mikä oli mieltön yhdistelmä. Kokeilten tätä myös kotona. Ja Slicemongerin juustopizzan päällä oli juuston lisäksi hunajaa. Yhdistelmä saattaa kuulostaa perverssiltä, mutta se oli oikeasti tosi hyvä. Suosittelen testaamaan.
Me palataan varmasti Vallilla Food Clubille toistekin. Haluan ehdottomasti istua terassilla Toten kanssa. Sen lisäksi tämä sopii mielestäni myös kaveriporukalle, jossa ihmisillä on eri maku ruuan suhteen. Käykää testaamassa!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Sekalaisia kuulumisia viime viikolta
Second hand löytöjä ja Pinterest asuja pluskokoisille
Hei ihanat. Täällä on vietetty hyvin intensiivisiä päiviä lasten kanssa. Olin tässä kuusi päivää vauvan kanssa kotona oikeastaan koko päivän, kun Totte oli aamusta iltaan töissä. Oli ihanaa touhuta vauvan kanssa rauhassa, mutta se tarkoitti myös sitä, että aikaa kaikelle muulle oli todella paljon vähemmän. Siinä sai hieman opetalla lempeyttä itseä kohtaan, kun yrittää yhdistää äidin ja tuoreen yrittäjän rooleja. Ihan kaikkeen on mahdotonta venyä. Onneksi minulla on maailman ihanin ihminen vierelläni, joka yrittää parhaansa mukaan auttaa minua.
Isommat tulivat meille seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Viikon päästä alkaa kesäloma ja he ovat ensimmäisen pätkän meillä. Tämähän tarkoittaa myös sitä, että viikon päästä meillä on kaksi koululaista. Lisäksi on ihanaa, että voidaan olla koko perhe kotona kesällä. Ollaan suunniteltu muutamia kivoja juttuja kesälle ja sen lisäksi ihan sitä rentoa, rauhallista yhdessä oloa.

Neuletakki / H&M
Toppi / H&M
Farkut / H&M
Laukku / Vinted second hand
Kengät / Rieker second hand
Korvakorut / Annidiudiy

Pinterest asuja pluskoossa
Tämä super kiva ja kaunis asuyhdistelmä sai alkunsa, kun etsin Pinterestistä asuideoita. Harrastan sitä aika paljonkin. Nyt olen alkanut kuvata Pinterest asuja pluskoossa myös Instagramin reelseihin ja niistä on tunnuttu tykkäävän. Tässä on myös se etu, että tulee hyödynnettyä myös omaa vaatekaappia paljon laajemmin ja paremmin.
Minä olen esimerkiksi arastellut monest paidan housuihin laittamsita, koska olen halunnut peitellä mahaani. Nyt olen pikku hiljaa rohkaistunut käyttämään enemmän tällaisia asuja muutamastakin syystä. A. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että kuuntelisin muiden arvosteluja. B. Aika harvaa tuskin kiinnostaa peittelenkö mahaani paidalla vai en. C. Ne, joita se kiinnostaa, ovat todennäköisesti niitä, joille on merkityksellistä nähdä se.

Second hand löytöjä Vintedistä
Kengät ja tuo aivan ihan punottu laukku ovat löytöjä Vintedistä. Olen hurahtanut kyseiseen sovellukseen, vaikka aluksi olin todella muutosvastainen. Olen ollut vuosia vannoutunut Zadaan käyttäjä, jonka vuoksi vastustin tätä uutta sovellusta. Ihan vain vanhasta tottumuksesta. Mutta pakko myöntää, Vintedissä on todella paljon hyvää, helposti käytettävästä sovelluksesta edullisiin postikuluihin asti. Olen löytänyt myös vauvalle todella paljon ihania second hand vaatteita Vintedistä. Suosittelen.
Riekerin kengät olivat täysin uutta vastaavassa kunnossa ja maksoivat 5 €. En usko, että niitä on käytetty kertaakaan. Ja tuo punottu korilaukku on ehkä maailman kaunein. Olen haaveillut pitkään vastaavasta kesälaukusta. Tai itseasiassa, olen haaveillut yhdestä Katrin kesälaukusta, mutta kun hän ei ole laittanut sitä myyntiin, niin tämä on kelvollinen korvike.
Minulle luvattiin huomiselle rauhallista työaikaa, joten yritän kirjoittaa silloin postauksia. Ihanaa viikonloppua!
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vihreä neuletakki ja kellohame
Neuleliivillä lämpöä mekon kanssa
Väriä elämään ja mukavimmat housut


3