Hae
Big mamas home

Vihreä neuletakki ja kellohame

*Sisältää mainoslinkkejä

Heippa! Minulla on niin paljon asiaa ja kirjoitettavaa juuri nyt, että on jopa vähän vaikeaa jäsennellä ajatuksia. Sain tuossa hetki sitten kuulla, että tällainen määrä välilehtiä, mitä minulla on päässäni auki, ei ole vissiin ihan normaalia. Eikä se, että ne eivät pysy ihan täysin järjestyksessä. Oma ADHD epäilyni siis vain vahvistuu.

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää sinua ihana ihminen, joka tulit tervehtimään minua tässä yksi päivä. On ihanaa tavata ihmisiä, jotka seuraavat minua ja varsinkin kuulla, jos jollain minun tekemiselläni on ollut sinun elämääsi positiivinen vaikutus. Joten kiitos paljon, kun tulit tervehtimään. Olen miettinyt sanojasi siitä asti ja se on saanut minut hymyilemään. Olen saanut siitä taas pontta ja inspiraatiota kirjoittamiseen, sekä muuhun tekemiseen.

Omalla kohdallani tämä somen tekeminen on melko yksinäistä hommaa. Kuvausreissut Katrin kanssa ovat minulle monella tapaa äärimmäisen tärkeitä. Ne ovat hetkiä, kun minulla on työkaveri. Muuten pakerran hyvin pitkälti itsekseni. Siksi kohtaamiset seuraajien ja lukijoiden kanssa ovat tosi tärkeitä ja vievät eteenpäin. Joten ihanaa, kun joku tulee moikkaamaan ja kertomaan seuraavansa.

 

Takki / H&M

Neule / Nosh saatu*

Hame / New Look

Laukku / New Look

Kengät / Ellos*

Korvakorut / Huvituskoru saatu*

 

Vihreä neuletakki

Tuo vihreä neuletakki on PR-lahja Noshilta. Minulta on itseasiassa puuttunut tähän asti tällainen lyhyempi neuletakki, joten tämä täydentää täydellisesti vaatekaappiani. Minulla on useampia pitkiä neuletakkeja, mutta ei tällaista. Väri on myös suorastaan herkullinen. Se on itseasiassa nimeltä avokado. Yhdistin neuleen kaveriksi mustan kellohameeni ja pitsitopin. Neule tuo ihanasti väriä tällaiseen kokomustaan asuun. Se on myös täydellinen tikkitakin kaveri. Sen kanssa pysyy lämpimänä vähän viileämmälläkin ilmalla.

Tämä asu on monella tavalla ihan super kiva ja keväinen. Pidän tästä itse todella paljon. Entä sinä? Onko asu hitti vai huti?

-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Lyhyt trenssi, jonka luulin aluksi olleen hutiostos

Kevät on täällä?

Vähän erilaiset farkut

Vappu suunnitelmia

Collegehame

 

Pääsiäinen aikuisten ja vauvan kesken

Pääsiäinen tuli ja meni. Tämä sen jälkeinen viikko on mennyt aivan hirvittävää vauhtia. Tuntuu, että aikaa mihinkään ylimääräiseen ei ole ihan hirveästi jäänyt. Ja välillä viikot ja päivät on juuri tällaisia. Kaikki kolme lasta kaipaavat aikaa ja iltaisin tuntuu, että sohva kutsuu, kun mehut on imetty niin loppuun. Toinen isommista totesikin tänään aamulla: ”Meissä on iso homma”. Niin välillä on, mutta se on vain ihanaa.

Mutta palataan hetkeksi pääsiäiseen. Miten sinun pääsiäisesi sujui? Ehditkö rentoutumaan? Me vietettiin pyhät kolmeen pekkaan. Minä olin pyhät pääasiassa kipeänä ja Totte töissä. Eli en sanoisi, että pääsiäinen olisi ollut erityisen juhlava. Ennemminkin arkinen. Mutta muuten se oli oikein onnistunut. Ainakin tuli levättyä, kun oma vointi vaihteli jonkin verran koko pääsiäisen aikana. Vähän niin kuin pääsiäisen sää. Totte oli onneksi iltavuoroissa, joten hän ehti olla päivät todella pitkälti meidän kanssa.

Ihan vain kotona Vauvan tahtiin

Päivät olivat kiireettömiä ja vauvantahtisia. Kuten arki tällä hetkellä hyvin pitkälti ovat olleet. Meidän vauvalla on menossa melkoinen kehitysvaihe. Nyt hän on selkeästi jättämässä päivän viimeisiä päiväunia pois ja päivät ovat täynnä menoa, kun motoriset taidot kehittyvät. Elämme aikaa, kun silmät pitäisi olla selässäkin. Hän osaa ilmaista myös todella vahvasti omat mielipiteensä ja esimerkiksi vaunuissa istuminen alkaa aina jossain kohtaa tympimään.

Olen ollut aina kotihiiri, eikä pyhinä reissaaminen ole varsinaisesti houkuttanut. Siksi olen halunnut luoda meille niitä omia perinteitä kotiin. Välillä on toki kiva käydä perheen luona kylässä, mutta oma koti on paras. Se, kun voidaan laittaa kotiin omat tutut koristeet, tehdä hyvää ruokaa ja viettää kiireetöntä aikaa yhdessä. Ei tarvitse hosua tai stressata ja kantaa laukkuja paikasta toiseen. Kotona vietetyt pyhät sopivat meille.

Pääsiäisen ruokia

Ruokapuoli meillä oli myös aika kivasti hoidettuna. Meillä ei ole sellaisia jokavuotisia perinnereseptejä, vaan mietitään ruokia vähän tapauskohtaisesti ja sen mukaan, mitä tekee mieli. Saatiin tällä kertaa apua PR-lähetyksen muodossa.

Parina päivänä Totte kokkasi meille kasvisburgereita ja halloumi ranskalaisia. Meillä oli beyond pihvejä, jotka menivät kyllä ihan täysin lihasta. Jos en olisi tiennyt, niin en olisi huomannut eroa. Nämä menevät kyllä ehdottomasti jatkoon. Halloumiranskalaiset olivat myös super hyviä. Totte on ihana, kun jaksaa treenata erilaisia reseptejä, vaikka kokkaaminen ei ole hänen vahvuuksiaan. Silti hän yrittää, harjoittelee ja kokeilee. Mikä on upea piirre. Rakastan sitä, että minulle kokataan, joten sydämeni sykkii tälle, miten paljon hän näkee vaivaa.

Minä puolestani näytin rakkauttani leipomalla.

Kuten sanottu, meidän pääsiäinen oli todella rento. Ei tehty ihan hirveästi mitään. Vietettiin aikaa yhdessä ja minä toivuin parhaani mukaan flunssasta. Vauva harjoitteli sormiruokailua ja pääsi keinumaan ensimmäistä kertaa. Eli hyvin tavallista lapsiperhe-elämää. Vuoden päästä meillä on todennäköisesti jo aivan eri meininki.

Siinä muutama kuva meidän pääsiäiseltä. Seuraavaksi juhlitaankin sitten vappua ja äitienpäivää. Silloin me ollaankin sitten koko kööri koolla. Katsotaan mitä silloin keksitään.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Yhtenä maaliskuun päivänä

Laskeutuminen pääsiäiseen

Ihana keväinen viikonloppu

Edessä kiva viikonloppu

Mikä on muuttunut kolmannen lapsen myötä?