Vauva 8 kk – Ihana konttaaja ja kiipeilijä
Murunen on jo 8 kuukautta!
Tämän postauksen kirjoittaminen venyi hieman. Ihan vain minun muistamattomuuttani. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Ja kahdeksas kuukausi on ollut melkoinen. Olen kuullut sanonnan, että vauvavuosi jakautuu kahteen osaan. Siihen aikaan, kun vauva ei liiku ja aikaan kun vauva liikkuu. Ja sen kyllä huomaa. Ennen kuin vauva liikkui itsenäisesti, häntä sai kantaa paljon. Hän ei viihtynyt lattialla itsekseen. Nyt vauvaa ei tarvitse juurikaan kannella tässä kotona ja hän viihtyy omissa touhuissa. Silmät täytyy olla selässäkin, koska hän on hyvin kerkiäväinen. Ja sohvapöytä pitää pitää tyhjänä.
Hän on varsinainen hurmuri. Monet kiinnittävät huomion hänen uskomattoman sinisiin, pyöreisiin silmiinsä, joilla hän tapittaa meitä todella tarkkaavaisesti. Hän on kertakaikkisen hurmaava tyyppi.

Vauva 8 kK
- Vauva on 72 cm pitkä ja painaa 8510 g.
- Vaatteet ovat 68-80 senttisiä. Tuntuu muuten uskomattomalta tämä skaala. Kun isommat olivat pieniä, menin tosi jämptisti koko kerrallaan. Enkä muuten tiedä miksi.
- Lempilelu squishmallows pehmo.
- Vauva seisoo tukea vasten ja tuettuna hivuttautuu myös pieniä matkoja eteenpäin.
- Hän lähti myös pääsiäisenä konttaamaan, mutta kokee vissiin pääsevänsä nopeammin eteenpäin ryömimällä.
- Nukkui ensimmäistä kertaa yhtenä yönä 7 tuntia putkeen. Tämä vahinko ei tosin ole toistunut sen jälkeen.
- Siirtyi kolmista päiväunista kahteen.
- Kaikkialle pitäisi saada nousta ja viherkasvit eivät ole enää tasoillakaan turvassa.
- Pistorasiat kiinnostaa.
- Sormiruoasta menee nyt jopa 30 % suuhun asti. Jatkamme harjoittelua.
Liikkeelle lähtö on jälleen kerran mullistanut pienen ihmisen maailman. Hän ehtii joka paikkaan ja yltää joka paikkaan. Nyt täytyy jo pitää tarkkaan silmällä helllan nuppeja. Sen lisäksi hän on onnistunut repimään verhot alas, kirjat hyllystä ja kaatamaan suihkussa pesuaine korin. Saas nähdä mihin kaikkialle kaveri vielä ehtii.

Seisomaan nousu on mennyt taas useamman kaatumisen kautta. Tämä vaihe on ehkä vauvavuoden kamalin, kun pienin pää tuntuu kolisevan jatkuvasti. Se on ahdistavaa. Mutta jälleen kerran, se kehon hallinta kehittyy päivissä sellaiseksi, että siinä vaiheessa kun googlaat jo kuumeisesti konttauskypäriä, vauva onkin oppinut pyllähtämään hallitusti. Siis kun omat motoriset taidot kehittyisivät samalla tavalla, kuin tuollaisella pienellä.

Olin oikeasti unohtanut, miten ihanaa aikaa tämä vaihe on. Vauva osaa selkeästi näyttää kiintymystään ja keksii vaikka mitä metkuja. Vauva kulkee mukana ravintolassa ja leikkipuistossakin. Ja parhaat lelut eivät ole leluja ollenkaan, kuten tyhjät juomapullot ja pahvilaatikot, sekä Nenä-Fridan kotelo. Tyypillä on laatikot täynnä kehittäviä leluja ja kaikkein mieluiten hän jahtaa pyörivää limupulloa.
Tällä hetkellä eletään myös siinä mielessä jännittäviä aikoja, että meillä alkaa siirtyminen pinnasänkyyn. Halutaan pikku hiljaa Toten kanssa meidän yhteinen sänky takaisin omaan käyttöön ja vauva omaan sänkyynsä. Tuo sivuvaunusänky oli siinä mielessä täysin turha hankinta, että vauva ei nukkunut siinä ehkä kahtakymmentä minuuttia pidempään. Kätevät turvalaita se kyllä oli.
Ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan. Pian päästään nauttimaan taas kesästä ja keveämmistä vaatteista. Vauva pääsee tutkimaan nurmikkoa ja syömään hiekkaa hiekkalaatikolta. Sitä odotellessa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vauva 7 kk – Maailman avartuminen liikkeelle lähdön myötä
Viime aikojen arkisia kuulumisia
Aion ajatella 21 päivää seksiä
Kuvien alusvaatteet saatu osana kaupallista yhteistyötä Lumingerien kanssa.*
Olen kertonut todella avoimesti, että tämä raskaus oli seksualisuuteni kannalta haastava. Raskausaikana haluni hävisivät kokonaan. Synnytyksen jälkeen halut palasivat osittain, mutta olen kamppaillut itseni kanssa kuitenkin kuukausi kaupalla. En ole ottanut asiasta paineita tai stressiä. Ajattelin, että tilanne normalisoituu viimeistään kun lopetan imettämisen. Mutta aika kuluu, vauva on edelleen kiinni rinnoissani ja olisi kiva saada kroppa taas toimimaan lähes normaalisti.
Minulla on ollut ongelmia ennen kaikkea halun ja kiihottumisen kanssa. En oikeasti muista milloin viimeksi olisin ollut kunnolla kiihottunut. Todennäköisesti ennen raskautta. Siihen ei ole myöskään auttanut vanhat konstit, kuten porno tai novellit tai muut ärsykkeet. Ja kuten sanottu, olen laittanut nämä täysin imetyshormoneiden piikkiin.
Sitten törmäsin somessa Marja Kihlströmin S-haasteeseen.

Kiireisessä arjessa seksi unohtuu
21 päivän S-haaste on naisille suunnattu haaste, jossa on tarkoitus herätellä niitä haluja, jotka saattavat unohtua kiireen keskeellä. Näin kolmen lapsen äitinä tiedän tasan tarkkaan, miten seksi on helppo unohtaa siinä perus arjessa. Päivät ovat joskus todella hektisiä ja tekemistä riittää ihan joka hetkelle. Välillä ihan yhdenkin lapsen kanssa on kädet täynnä. Saati sitten oma tilanteeni, kun kehon oma hormonitoiminta on sekaisin. Huomataan välillä, että edellisestä kerrasta on vierähtänyt ihan varkain kaksi viikkoa.
Ja omasta mielestäni se on ihan puppua, että naiset ovat vähemmän seksuaalisia olentoja, kuin miehet. Tutkimusten mukaan edelleen valtaosa metatyöstä kaatuu äideille ja sen lisäksi, omalla mutulla vaikuttaisi siltä, että aika harva nainen saa suhteessa sitä mitä haluaa. Kuulen jatkuvasti sitä, miten isät eivät osallistu perheen arkeen ja miten naiselle ei tuoda esimerkiksi kukkia, vaikka niitä olisi erikseen pyydetty. Kyllä naiset ovat myös seksuaalisia, mutta sille ei ehkä ole arjessa sellaista kaistaa, kuin pitäisi.

Kyselin Marjalta, että sopisiko tämä S-haaste myös minulle. Kun omalla kohdallani niillä hormoneilla on osuutta asiaan ja siihen, miksi kiihottuminen on vaikeaa. Kerroin tilanteestani Marjalle ja hän suositteli testaamaan.

Haaste on ollut todella yksinkertainen. Joka päivä saan ääniviestin Marjalta ja kuuntelen sen. Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin neljän päivän jälkeen, en pysty pitämään näppejä irti puolisostani. Vaikka olin alkuun vähän skeptinen, mikä on minulle hyvin luonnollista. Tähän vaikutti myös oma uskoni siihen, että oma tilani on fysiologinen. En olisi oikeasti uskonut, että haaste voisi olla näin tehokas ja meillä voisi olla kumppanin kanssa näin kuumaa. Mikä on aivan ihanaa. Ja haaste on päässyt oikeastaan vasta alkuun. En malta odottaa, että miten se jatkuu.
Ja vaikka haaste on tarkoitettu vain naisille, niin kyllä oma kumppanini on päässyt nauttimaan sen sivuvaikutuksista.
Laitan loppuun linkin Marjan sivuille tähän haasteeseen. Ainakin me ja minä saimme tästä jo nyt ihanaa kipinää vauvavuoteen. Voin palata asiaan vielä 21 päivän jälkeen ja kertoa miten meni. Nyt jo vaikuttaa kuitenkin hyvin lupaavalta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Seksi raskauden ja synnytyksen jälkeen


0