Odotan pahinta
Tajusin tässä yhtenä iltana, että tällä hetkellä kun meillä menee todella hyvin niin perheenä, kuin parisuhteessa, niin minä pelkään pahinta. En mitenkään jatkuvasti tai tietoisesti. Minulla meni jonkin aikaa huomata tämä. Tajusin sen kun aloin miettiä, mistä ajoittaiset ahdistuksen tunteet kumpusivat.
Väkivaltaisessa parisuhteessa aina hyvää ja onnellista kautta seurasi jonkinlainen mayhemi. Onni ei ollut koskaan ikuista, vaan jossain vaiheessa homma meni aina pieleen. Joskus sellainen hyvä jakso saattoi kestää jopa kuukausia. Niin, että sitä ehti jo ajaitella kaiken olevan hyvin. Mutta lopulta jokainen hyvä kausi päättyi.

Muistijälki
Olen huomannut olevani kireämpi ja odottavani Totelta erilaista reaktiota mitä lopulta saan. Odotan hänen suuttuvan tai hermostuvan. Vaikka hän ei sitä todellakaan tee. Me riidellään nykyään todella harvoin. Silloin, kun riidellään, ollaan todennäköisesti väsyneitä tai nälkäisiä tai jotain muuta. Me ollaan pystytty puhumaan ihan kaikesta. Myös niistä vaikeimmista asioista, vaikka ne eivät ole olleetkaan helppoja. Ja siitä huolimatta pelkään pahinta, vaikka Totte ei ole antanut missään vaiheessa syytä sellaiselle pelolle.
Se on kuitenkin tässä vaiheessa sellaista sisään rakennettua ja opittua pelkoa.
Selkeästi elämäni aiempi kierre on jonkinlaisena muistijälkenä alitajunnassani, kun elimistöni selkeästi odottaa sitä, mikä on ennen tullut väistämättä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että osaan jo itse havainnoida omaa ahdistustani. Enää ahdistus ei vain tule ja valtaa kaikkea, vaan sitä on oikeasti helpompi tulkita ja ymmärtää. On helmpompi etsiä niitä juurisyitä ja sitä, mikä ahdistuksen on laukaissut. Silloin sitä on myös paljon helpompi käsitellä.

Aika pitkän matkan olen saanut kulkea tähän pisteeseen, että nämä ahdistuksen tunteet ovat sellaisia, joita pystyn käsittelemään. Se ei ole ollut kaikein helpoin tie, mutta loppujen lopuksi on ollut sen arvoista päästä tähän pisteeseen. Ja olen mielettömän onnellinen siitä, että saan olla ihmisen kanssa, jonka kanssa saan käsitellä näitä asioita ja olla juuri niin keskeneräinen, kuin oikeasti olen.
Ihanaa alkavaa viikkoa sulle!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Aion ajatella 21 päivää seksiä
Kun tunsin itseni seksikkääksi
*Sisältää mainoslinkkejä
Mun treffiasu oli niin kuuma. Tunsin oloni ihan uskomattoman hyväksi ja seksikkääksi kyseisessä asussa. Se on oikeasti ihana tunne. Siitä saa uskomattoman itsetuntoboostin. Tässä tunteessa haluan kieriskellä ja haluan sanoa sen ääneen. Tunnen itseni seksikkääksi. Tärkeintähän on nimenomaan se oma tunne. Ei se mitä muuta ajattelevat. Vaikka kieltämättä, ne puolison kehut lämmittivät mieltä. Mutta oli vissiin niin kuuma asu, että Totella huurtui rillit, kun pussailtiin hississä. (S-haaste siis sujuu hyvin, minkä saattaa ehkä päätellä.)

Takki / Only Carmakoma*
Mekko / Ulla Popken Second hand
Kengät / Ulla Popken Second hand
Laukku / New Look
Korvakorut / Crazy Granny Design

Mä tunnen oloni ehdottomasti kaikkein parhaimmaksi tällaisissa lyhyissä mekoissa. Sääret ovat ehdottomasti yksi parhaita puoliani, joten niitä on myös kiva näyttää. Tämä paitamekko on yksi viime aikoje second hand löydöistäni, enkä voisi olla tyytyväisempi tähän. Second hand shoppailu pluskokoisena on vielä haastavampaa, kuin perusshoppaulu, joten jokaisesta löydöstä kannattaa oikeasti olla ylpeä.
Nyt omistan myös ensimmäistä kertaa ikinä tällaiset pitkävartiset saappaat. Minun muhkeat pohkeeni eivät ole mahtuneet yhteenkään peruskokoisiin saappaisiin ikinä. Nyt löysin tällaiset XL-vartiset versiot ja vitsit miten hyvä mieli minulla on näistä. Vihdoinkin saan pukea ylleni pitkävartiset saappaat! Lisäksi näissä on todella hyvä lesti tällaiselle lättäjalalle. Rakastan näitä kenkiä jo nyt.

Tätä mekkoa tulette näkemään vielä paljon! Sen lupaan. Joten parempi tottua. Näillä näkymin minulla on tulevalle kesälle kaksi mekkoa, joita tyyliin vuorottelen koko kesän. Heh.
Nautitaan keväästä. Nautitaan meidän kehoista. Nautitaan hyvästä olosta. Ihanaa viikonloppua just sulle ihana!
-Jenni
KUVAT: Muru / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Vihreä neuletakki ja kellohame
Trenssi ensimmäistä kertaa päällä tänä vuonna


0