Kylmien päivien arkiasu – Neuletakki ja legginssit
Mä olen viimeiset viikot asunut mun kaikissa ihanissa, lämpimissä neuleissa. Minusta tuntuu, että alan viimein pikku hiljaa löytää taas omaa tyyliäni ja tapaani pukeutua. Raskausaikana pukeuduin todella paljon ihonmyötäisiin vaatteisiin korostaessani vatsaani. Synnytyksen jälkeen kaikki ihonmyötäinen ja kireä on tuntunut lähinnä ahdistavalta. Nyt olen pikku hiljaa alkanut oikeasti löytää oman tyylini pariin, ilman epävarmuutta. Ja se on ollut ihanaa!
Vartaloni palautuu edelleen raskaudesta ja siihen päälle imetän edelleen, joten kehollani on vielä paljon edessä. Haluan antaa keholleni aikaa palautua. Tarkoitus olisi hankkia nyt pitkästä aikaa salikortti ja lähteä aika-ajoin liikkumaan myös kodin ulkopuolelle. Sen lisäksi haluan palata mahdollisimman pian taas uimisen pariin.
Mutta sitä ennen haluan nauttia pukeutumisesta edelleen. Se on itselleni todella tärkeää.

Takki / H&M
Neuletakki / Nanso saatu*
Legginssit / H&M
Korvaläpät / Pomp de Lux
Kengät / New Look
Laukku / H&M
Korvakorut / Crazy Granny Design

Neuletakki ja legginssit
Vaikka pukeudun myös kukkakuvioihin ja joihinkin tarkkaan harkittuihin väreihin, niin neutraalit ja maanläheiset värit ovat edelleen eniten lähellä sydäntäni. Tämä yhdistelmä on ehdottomasti yksi lempi arkiasujani. Siinä on mukava olla, se on riittävän siisti, jotta voin lähteä kaupungille siinä ja se menee kivasti myös lasten kanssa. Toppatakki on ollut viime päivinä ihan ehdoton. Vielä kun malttaisi satsata itseensä sen verran, että hankkisi kunnon toppahousut.
Tämä neuletakki on ollut todella ahkerassa käytössä viime aikoina. Siis lähes päivittäisessä ja se alkaa olla myös rakastetun näköinen. Täytyy kaivaa vaateharja ja muut huoltovälineet esille ja huoltaa tämä. Vaatehöyrytin on muuten näiden kanssa ihan paras. Sillä saa palautettua neuleen muotoa ja samalla se raikastuu.
Rakastan jämäköitä jumppalegginssejä. Mieluiten sellaisia, jotka on keskivartalosta vähän napakat ja pitävät niin sanotusti paketin kasassa. Ja napakka on eri asia kuin liian pieni. Nämä legginssit ovat juuri sellaiset.

Korvaläppien alta pilkistää joulun söpöimmät korvakorut. Tiedän, että tammikuu on jo meneillään, mutta pakkohan minun on antaa näille korvakoruille hieman ruututilaa. Nämä ovat Crazy Grannyn joulumallistoa ja super söpöt. Toten lempi koirarotu on corgi, joten ei ollut mikään yllätys, että nämä korvakorut päätyivät joulukalenteriini. Viimeistään ensi joulunaikana nämä pääsevät kunnolla käyttöön.
En ole muuten tainnut hetkeen kirjoittaakaan näin pitkää asupostausta. Yritän skarpata näiden suhteen taas. Tähän toki vaikuttaa se, kirjoitanko postausta kello yksitoista illalla pitkän päivän jälkeen vai esimerkiksi aamupäivällä. Nyt meillä on taas pieni kuvaustauko Katrin kanssa, mutta ehkä me taas pian päästään kuvaamaan.
Ihanaa sunnuntaipäivää sinne ruudun toiselle puolelle!
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Uusi vuosi ystävien kanssa
Näin muutaman päivän myöhässä meidän vuoden vaihteen kuulumiset. Vietettiin uusi vuosi yhdessä meidän ystävien kanssa. Olen tuntenut nämä ihmiset yli kymmenen vuotta ja nyt Totte on päässyt mukaan meidän porukkaan. On ollut aivan ihana huomata, että vaikka asiat muuttuvat isostikin, tosiystävät pysyvät rinnalla.
Me lähdettiin iltapäivällä ajamaan laina-autolla ystävien luo. Saatiin nauttia ajomatkan ajan kauniista auringonlaskusta. Ollaan todella päästy auton vuokraamisen makuun ja tällaisilla reissuilla auto on ihanan helppo. Omaa autoa ei olla kuitenkaan vielä hankkimassa, sillä meillä toimii hyvin tämä lainaaminen ja vuokraaminen.
Kun saavuttiin perille, isommat lapset ampaisivat melkein heti yhdessä leikkimään. Vauva kiinnosti hetken, mutta sen jälkeen isommat viihtyivät omissa oloissaan.


Kahden kattauksen taktiikka
Aloitettiin siinä yhdessä ruuan laittaminen. Minä ja Totte viihdytettiin vauvaa vuoron perään. Tyyppi kun viihtyi parhaiten sylissä siinä hetkessä. Viimeisten päiväunien ajaksi saatiin kädet hetkeksi vapaaksi molemmat.
Meillä oli ruuaksi tortilloita, joka on ehdottomasti parhaimpia ruokia lapsilauman kanssa. Kaikki saavat koota juuri sellaisen tortillan, kuin hyvältä tuntuu. Meillä on ollut myös tapana, että lapset syövät ensin hätäisesti, kuten heillä on tapana ja sitten me aikuiset syömme rauhassa. Tuntuu, että tällä kahden kattauksen taktiikalla homma toimii kaikkein parhaiten.


Syömisen jälkeen puettiin päälle ja siirryttiin ulos katsomaan raketteja. Meillä ei ollut kenelläkään itse ostettuja raketteja, mutta nautittiin naapuruston raketeista. Kenelläkään meistä ei ollut intrestejä ampua rahaa taivaalle. Oltiin varattu nippu tähtisadetikkuja lapsille, mikä tuntui riittävän varsin hyvin.
Tämän jälkeen kipaistiin kaikki sisälle ja saunaan lämmittelemään. Lapset saunoivat ensin. Valvottiin lasten saunomista kyllä, mutta isommat hoitivat homman hienosti itsenäisesti. Sen jälkeen nopea iltapalakattaus, kaikille omat sängyt ja vauva unille. Lopulta me aikuisetkin päästiin saunomaan ja syömään iltapalaa.
Iltapalan jälkeen me ratkottiin yksi murhamysteeri.

Ilta venyi pitkäksi
Ilta meni tosi mallikkaasti. Vauvakin jaksoi nukkua vieraassa paikassa tosi hyvin. Hän heräsi normaalisti syömään yöllä, mutta nukahti uudestaan, eikä häiriintynyt vaunuihin siirtämisestä. Tämä oli asia mikä jännitti minua eniten, sillä ei oltu yökyläilty vauvan kanssa aikaisemmin. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja voidaan varmasti yökyläillä hänen kanssaan jatkossakin.
Ratkottiin tosiaan parin päivän aikana pari tuollais Crime scene peliä. Ne olivat todella viihdyttäviä. Ainoa miinus näissä peleissä on, että nämä ovat kertakäyttöisiä. Muuten tämä oli hauskaa ajanvietettä ystäväporukalla. Itselläni tuli vahvasti vanhat roolipeliajat vahvasti mieleen.
Lopulta me aikuiset päästiin nukkumaan joskus kolmen aikaan yöllä.

Vauva herätti minut jo kello kuusi, joten sain lopulta sellaiset kolme tuntia unta. Mikä oli tietysti ihan omaa hölmöyttä. Mutta ihan hyvin sitä yhden päivän pärjäsi vähän lyhyemmilläkin unilla.
Yhdeksän jälkeen muu porukka, myös lapset, kömpivät hereille minun ja vauvan kanssa. Uuden vuoden päivä meni hyvin pitkälti samoissa tunnelmissa kuin aattoiltakin. Kiireetöntä yhdessä oloa ja lapsista huolehtimista, hyvää ruokaa, saunomista ja toisen Crime scene samalla kun lapset katsoivat elokuvaa. Lähdettiin kotia kohti vasta joskus kuuden aikaan illalla. Meidän uusi vuosi oli ollut aivan ihana ja tämä vuosi sai parhaan mahdollisen startin.
Vielä kerran ihanaa uutta vuotta 2024!
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Niiden pienten hetkien tärkeys


0