Seksi raskauden ja synnytyksen jälkeen
Kirjoitan pitkästä, pitkästä aikaa seksistä. Tällä kertaa puhe siitä, mistä puute ei pidä paikkansa. Puute on kyllä ollut, mutta puhetta ei. Olen kirjoittanut aiemmin seksistä ja siitä, miten meidän touhuihin tuli stoppi silloin, kun viimeisin raskaus alkoi. Minulla katosi halut raskauden aikana aivan totaallisesti. En kiihottunut, eikä seksikään tuntunut oikeastaan miltään. Yritettiin jonkin aikaa lämmitellä tilannetta, mutta lopulta todettiin ettei siinä lämmittelyssä ole mitään järkeä ja lopetettiin yrittämästä.
Meidän seksielämä on ollut siis paitsiossa enemmän tai vähemmän vuoden ajan. Pystyttiin onneksi koko tämän ajan pitämään yllä puheyhteyttä, minkä koin itse äärimmäisen tärkeäksi. Ymmärrettiin kumpikin, että seksittömyyteen oli juuri kyseisellä hetkellä selkeä hormonaalinen syy.

Seksi takaisin arkeen
En muista tarkalleen oliko se kaksi vai kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, kun huomasin sellaista pientä halujen heräämistä. Sanoin siitä miehelle, mutta silloin vielä mitään ei tapahtunut. Oltiin vielä liian väsyneitä ja kaikki oli vielä liian uutta.
Ensimmäinen askel kohti seksiä oli kun sovittiin yhdessä, että ruvetaan lisäämään läheisyyttä. Sellaista perus läheisyyttä ja kosketusta, joka oli ollut pannassa, kun minä kaipasin omaa tilaani. Sovittiin, että tämä kosketus ja läheisyys ei tähtäisi seksiin. Sitä olihelpompi lisätä pikku hiljaa, kun ei ollut paineita seksistä.
Joulun aikaan innostuttiin tilaamaan meille sekä Satisfyerin joulukalenteri, että Paritellen Kamasutra-kalenteri. Ajateltiin, että näillä olisi kiva elvytellä sitä kadonnutta seksielämää ja niin olikin. Ihan samanlaiseen puputteluun ei ollut mahdollisuuksia kuin ennen, mutta lopulta, lähes viisi kuukautta synnytyksen jälkeen meidän seksielämä on alkanut elpyä.

Ja ihan kuin jonkinlaisena hyvityksenä, seksi on ollut parempaa, kuin ennen raskautta. En osaa yhtään sanoa, mistä se mahdollisesti johtuu, mutta näin on. Kiihottuminen ei ole ihan yhtä helppoa, kuin vielä vuosi sitten, mutta orgasmit ovat isompia ja kokonaisvaltaisempia. Mikä on tietysti ihanaa.
Seksin myötä läheisyys on lisääntynyt taas luonnollisesti, mikä on ihanaa. Kyllä tässä voi taas todeta, että seksi on liima, mikä pitää ainakin meidän parisuhdetta koossa. Tästä on syntynyt sellainen positiivinen kierre, missä seksi lisää läheisyyttä ja päinvastoin.
Epämukavuutta omassa kehossa
Koen edelleen tiettyä epämukavuutta omassa kehossani raskauden jäljiltä. Yritän antaa itselleni armoa palautumisen suhteen, mutta se on ajoittain todella vaikeaa. Tuntuu, että yhteys omaan kehooni ja seksualisuuteeni, mikä vaikuttaa varmasti omalta osaltaan tähän kaikkeen. Käynnissä oleva imetys ei varsinaisesti auta asiaa, kun kehoni on edelleen jonkun muun käytössä. Olisi siitä huolimatta ihana päästä takaisin kiinni omaan seksualisuuteen ja päästä sinuiksi sen kanssa. Kuten näissä Ida Keräsen ottamissa kuvissa.

KUVAT & EDITOINTI: Ida Keränen
Mutta toivon, että tuleva vuosi tulee olemaan sellainen parisuhdevuosi. Vaikka meillä pitää kiirettä tämän pesueen kanssa, halutaan ehdottomasti keskittyä myös toisiimme. Vauva kasvaa koko ajan ja toivon mukaan nukkuu pian entistä paremmin. Kiinteiden myötä ihmetys alkaa hiljalleen vähentyä ja minä saan pikku hiljaa oman kehoni takaisin itselleni. Joten suunta on ainoastaan ylös päin. Mietittiin tässä myös sellaista vaihtoehtoa, että satsattaisiin joihinkin seksikursseihin, jotta osattaiisin olla toisillemme entistä parempia.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Red velvet muffissit
Isommat lapset toivovat synttäreilleen joka kerta kakun lisäksi muffinsseja. Yksi vakioreseptejäni ovat herkulliset omenamuffinssit, mutta ḱun viimeksi juhlimme kuusivuotiasta, leivoin red velvet muffinsseja. Minulle tämä kakku on tuttu monista amerikkalaisista ohjelmista, mutta nyt rupesin ensimmäistä kertaa perehtymään siihen. Minulle tuli itseasiassa yllätyksenä, että kyseessä on pohjimmiltaan suklaakakku.
Pokémon synttäreillä olin asetellut muffinssit tarjoilualustalle ympyrän muotoon ja kuorruttanut ne niin, että kokonaisuus näytti pokepallolta. Toki nämä voi kuorruttaa ihan miten vain haluaa.


Red velvet muffinssit
(24 kappaletta)
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 dl perunajauhoja
- 2 rkl kaakaojauhetta
- 2 tl ruokasoodaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 3 munaa
- 3 dl ruokosokeria
- 1 dl rypsiöljyä
- 2 1/2 dl maustamatonta jugurttia
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- punaista elintarvikeväriä
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- Yhdistä kuivat aineet keskenään.
- Sekoita muna-sokerivaahdon sekaan vuorotellen kuivat aineet, öljy ja jugurtti.
- Lisää lopuksi valkoviinietikka ja elintarvikeväri. Mitä enemmän väriä, sitä vahvempi väri. Red velvet on tunnettu punaisesta väristään.
- Jaa taikina muffinssivuokiin.
- Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Muista tarkkailla muffinssien paistumista. Huom! Muista, että kypsyys vaikuttaa muffinssien väriin. Liian pitkä paistoaika haalistaa väriä.
- Anna jäähtyä ennen koristelua.
Ensi viikonloppuna juhlitaankin sitten kahdeksanvuotiasta ja pääsen jakamaan uusia reseptejä niistä juhlista. Esikoiseni on toivonut teemaksi squishmallowseja, joten sitä siis luvassa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pókemon kakku kuusivuotiaan synttäreille


4