Lasten joulukoristeet 2023
Nyt olisi aika esitlle meidän lasten uudet joulukoristeet. Aloitin esikoisen synnyttyä joulukoristeperinteen, jolloin lapset saavat valita Stockmannilta itselleen yhdet joulukoristeet. Näin on ollut tosiaan esikoisen syntymästä asti. Toki ihan pieninä minä olen auttanut koristeen valitsemisessa. Tänä vuonna autoin kuopusta. Lapset saavat nämä kaikki koristeet sitten aikanaan mukaansa, kun muuttavat omaan kotiin.
Esikoisen joulukoriste
Eläinrakas esikoiseni valitsi tällaisen kauniin linnun. Sen saa kuusenoksaan kiinni klipsillä. Sanoisin, että tämä on aivan esikoiseni näköinen joulukoriste. Hän on valinnut vuosien varrella useita eläinteemaisia koristeita. Tämä sopii hienosti kokoelman jatkoksi.
Keskimmäisen joulukoriste
Keskimmäisellä oli ensin vaikeuksia löytää mieluista joulukoristetta. Käytiin jouluosasto läpi muutamaan keraan. Sitten löydettiin tämä pieni kultainen lintu. Saman tyylinen, kuin isomman koriste, mutta vähän pienempi. Eläimet ovat molemmille isommille tärkeitä.
Nuorimman joulukoriste
Tämän valintaan minä tosiaan osallistuin. Mietin aluksi jotain suloista eläinkoristetta. Ajattelin sen olevan sopiva. Vauva ei varsinaisesti osoittanut erityistä mielenkiintoa mihinkään. Pää pyöri muutenkin joka suuntaan. Sitten minä näin tämän kauniin planeetan. Todettiin puolison kanssa, että tämä on ihan täydellinen koriste pienen ensimmäiseksi koristeeksi.
Näillä kolmella koristella lasten koristekokoelma kasvoi. Nämä lähtevät lasten mukaan sitten kun sen aika koittaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Niiden pienten hetkien tärkeys
Joulukuun viikonloppu
Meillä on takana aivan ihana viikonloppu! Aika paljon sai olla kyllä menossa, mutta siitä huolimatta oli aivan ihanaa. Vähän odotan kyllä joulua ja toivon, että ihan niin paljon ei tarvitse juosta. 😀
Meillä oli siis viikonloppuna lapsen koulun tapahtuma, kuvauskeikka, asukuvaukset, yhdet nelikymppiset ja yhdet pikkujoulut. Tapahtumia siis riitti. Onneksi jokaisella oli mahdollisuus saada vuorollaan lepoa ja vauva oli vuorollaan molempien vanhempien kanssa.
Sunnuntaiaamuna havahduin parkkipaikalla miettimään sitä, miten onnellinen olen juuri nyt. Olen sanonut tätä viime aikoina usein, mutta tällainen onnentunne on minulle häkellyttävää. Olen alkanut uskomaan siihen, että meillä on täällä jokaisella oma polku kuljettavanaan. Oma polkuni on ollut välillä aivan äärimmäisen vaikea, mutta nyt olen omalla polullani todella onnellisessa paikassa. Olen lopulta saanut lähes kaiken, mistä olen unelmoinut. Se tuntuu vähintäänkin ihmeelliseltä.
Petolliset fanin tähtihetki
Lauantaina pääsin töiden merkeissä tapaamaan Heikki Sorsan. Hän on siis sekä ex-lumilautailija, että Petollisten ensimmäisen kauden toinen voittaja. Minä elin syksyn hyvin vahvassa Petolliset kuplassa, joten oli mahtavaa tavata Heikki ja päästä puhumaan vähän Petollisista. Toki tehtiin myös töitä ja puhuttiin sitten myös oluesta.
Lauantaina juhlittiin myös rakkaan Heidin nelikymppisiä. <3 Minä olen tässä viime vuosina nähnyt aivan valtavasti upeita nelikymppisiä naisia ja sen myötä olen alkanut lähes odottamaan omia nelkymppisiäni.
Heidin juhlat olivat upeat. Tämä oli myös ensimmäinen ilta, kun sain olla viihteellä rauhassa ilman, että minut soitettiin kesken kaiken vauvanhoitoon. Vauva viihtyi isänsä kanssa ja minä sain olla viihteellä niin kauan, kuin hyvältä tuntui. Mikä oli aivan ihanaa. Ja oli ihanaa, että tämä muutos tapahtui niin, että pääsin viettämään ystäväni juhlia.
Minulle myös vahvistui se, että haluan kyllä ehdottomasti viettä kunnolla seuraavia puolipyöreitäni. Kolmikymppiseni jäivät käytännössä välistä, joten kolmevitoset minä todellakin vietän.
Sunnuntaina meillä oli tuttuun tapaan asukuvaukset Katrin kanssa ja sen jälkeen oli mieheni vuoro lähteä viihteelle viettämään firman pikkujouluja. Me jäätiin vauvan kanssa pitämään kotia pystyssä ja tankkaamaan läheisyyttä. Olin ollut poissa lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna, joten sille läheisyydelle oli tarvetta. Leikittiin ja hassuteltiin vauvan kanssa yhdessä. Hän on viimeaikoina oppinut paljon uusia taitoja ja se persoona pilkahtelee sieltä esille yhä vahvemmin. Rakastan meidän vauvaa.
Millainen teidän viikonloppu oli?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kolmas lapsi – Kolmatta kertaa äiti
Ensi viikolla uuteen arkeen kiinni