Vauvan ristiäiset ja kastejuhla
POSTAUKSESSA NÄKYY SAATUJA TUOTTEITA.*
Vietimme viikonloppuna nuorimmaisen ristiäisiä perheen ja ystävien kesken. Meillä oli aivan ihana ja lämminhenkinen juhla läheistemme kanssa. Tilat joissa juhlaa vietimme olivat myös aivan ihanat. Olimme varanneet Puotilan kappelin kasteeseen ja juhlaa varten puolestaan kappelin yhteydessä olevan juhlatilan. Puotilan kappeli on mitä kaunein kappeli. Olisin itseasiassa halunnut viettää jo keskimmäiseni kastejuhlaa näissä tiloissa, mutta asuimme silloin toisella alueella. Olin onnellinen, kun toiveeni toteutui nyt.
Olen aina pitänyt kastejuhlat kirkon tiloissa. Seurakunnan jäsenille tilat ovat yleensä esimerkiksi kasteen yhteydessä ilmaiset. Tällainen porukka vieraita ei olisi kyllä millään mahtunut yhtäaikaa meidän kotiin mukavasti.


Juhlasali oli melko koruton ja pieni. Meidän vieraslista oli aika tarkka, jotta mahduttaisiin tilaan, mutta kaikki tärkeimmät mahtuivat onneksi mukaan. Me toimme paikan päälle kukat, tuikkukippoja ja omia tarjoiluastioita. Pöytäliinat ja kahviastiasto löytyi juhlapaikalta. Tarjoiluastioitakin oli jonkin verran, mutta haluttiin pelata niiden suhteen varman päälle.
Kukat on saatu PR-lahjana Juhlakukat.fi yritykseltä. Palaan näihin vielä myöhemmin paremmin. Pienen päivänsankarin nahkaiset asusteet on myös saatu osana Instagram yhteistyötä.

Tarjoilut
Juhlien tarjoilut olivat yhteistyön tulos. Olin ulkoistanut osan tarjoiluista läheisille. Juhlapöydästä löytyi ruokaisaa pastasalaattia, voilepäikakku, coctailpiirakoita ja munavoita, sekä viinirypäleitä ja lihapullia lapsille. Makeissa oli täytekakku, juustokakku, cake popseja ja marenkeja. Kumppanini oli väsännyt meille myös kivan moctailboolin. Olen tyytyväinen tarjoiluihin ja kannatti pyytää apua edes osassa. Omat leipomukset onnistuivat. Mitä nyt täytekakun kreemin koostumus ei ollut paras mahdollinen, mutta se oli oikeastaan ainoa vika.
Sen jälkeen, kun ollaan puolison kanssa alettu pitämään yhdessä juhlia, olen joka kerta pyytänyt häneltä jonkinlaista boolia. Ja aina hän on sellaisen suunnitellut. Joka kerta se on ollut myös alkoholiton, jolloin se sopii aivan kaikille. Tämä on ollut minusta aivan ihanaa. Juhlaan suunniteltu juoma on viimeistellyt muun tarjoilun.

Meidän juhliin saapui monia läheisiä ihmisiä. Niin perheenjäseniä, kuin myös läheisiä ystäviä. Vauva sai aivan ihanat kummit, joista jokainen on varmasti sellainen turvallinen ystävä meidän lapselle.
Kastetilaisuus oli todella kaunis. Minä pidättelin kyyneliä koko tilaisuuden ajan. Varsinkin kun molemmilla isommilla lapsilla oli oma tehtävänsä tilaisuudessa, mikä oli aivan äärimmäisen liikuttavaa. Meidän vauvalla on aivan huikeat, välittävät isosisarukset. Olen lopulta todella onnellinen siitä, että asiat ovat menneet tällä tavalla. Minulla oli nuorempana mielessäni hyvin tarkka kaava siitä, miten asioiden kuuluisi mennä. Yritin myös itse noudattaa tätä kaavaa valmiina uhraamaan sen eteen jopa oman hyvinvointini. Aikamoisen koulun sain käydä, ennen tätä pistettä. Nyt olen todella onnellinen siitä, että asiat eivät menneet sen kaavan mukaan, jota olin suunnitellut.

Lahjat
Vauva sai myös aivan ihania lahjoja. Ensimmäiseksi haluan mainita vauvan omat Muumi-astiat, joihin kuuluu lautanen, kulho ja muki. Äidilläni on nimittäin ollut tapana ostaa jokaiselle lapsenlapselle oma setti. Vanhemmat lapseni ovat saaneet Pikku Myy ja Niiskuneiti-setit. Tämä perheen pienimmäinen sai vuorostaan vihreän Muumipeikko-setin.


Olimme tehneet nettiin lahjalistan, jonka jaoimme ja sanoimme, että tätä saa käyttää, jos siltä tuntuu. Pakko ei ole, mutta saa. Ja osa olikin hyödyntänyt tätä listaa. Listalla oli muun muassa Kaikon kaksi bodya, jotka oli vauvalle sitten ostettu. Sen lisäksi vauva sai siskojensa tapaan Design Lettersin mukin ja kummilusikan. Hän sai myös kauniin Birth Poster julisteen, josta saimme idean teettää samanlaiset myös noista isommista lapsista. Yksi lahja oli Maaret Kallion suloinen Välillä olet varpuseni kirja, jota minä olen lukenut jo vedet silmissä. Kirjan kaverina tuli myös supersankari kylpyankka hänen nimeensä sopien.
Olen niin kiitollinen tästä päivästä, että ei tosikaan. Olen todella onnekas. Meidän juhla oli täynnä rakkautta ja muistelen tätä varmasti pitkään.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kerrostettu polkkatukka ja suosikki hiustenhoitotuotteet
*Sisältää mainoslinkkejä
Kävin viimein kampaajalla lyhentämässä tukkaani. Siitä on puolitoista vuotta, kun kävin kampaajalla edellisen kerran. Tukkani oli kasvanut sinä aikana pidemmäksi kuin koskaan. Latvat alkoivat olla sen myötä aika huonossa kunnossa. Sen huomaa ihan viimeistään siitä, että pidin hiuksia ihan jatkuvasti kiinni. Minulla kampaamokäyntien välissä saattavat venyä pitkiksi, koska lopetin hiusten värjäämisen pian kuusi vuotta sitten. Käyn kampaajalla ainoastaan leikkaamassa hiukseni. Nyt totesin, että ennen ristiäisi on korkea aika käydä siistiytymässä.

Päätös lopettaa värjäyskierre oli elämäni parhaita. Hiukseni eivät ole voineet koskaan niin hyvin kuin sen jälkeen, kun lopetin värjäämisen. Värjäsin hiukseni ensimmäistä kertaa esiteininä, ja sille tielle jäin yli kymmeneksi vuodeksi. Minulla oli vuosikausia punaiset hiukset. Punainen on valitsettavasti niitä värejä, jotka vaativat ihan jatkuvaa ylläpitoa. Tuntui siltä, että hiukset olivat jatkuvasti epäsiistit. En ole siis ihan heti palaamassa takaisin hiusvärien pariin.

Kerrostettu polkkatukka
Kaksi vuotta sitten ihastuin totaallisesti skarppiin polkkatukkaan. Ehdin puolentoista vuoden aikana katsella useampaan kertaan kaihoisasti vanhoja kuvia, joissa minulla oli polkka. Minulle oli siis itsestään selvää, että haluan sellaisen uudestaan. Lyhyemmän tukan kanssa sitä tulee pidettyä enemmän auki, eikä se ole samalla tavalla tiellä edes lapsiperhearjessa. Polkkatukka on minulle tällä hetkellä se ehdoton hiustyyli.
Tällä kertaa halusin kampaukseen myös kerroksia keventämään hiuksia, jotta ne jaksavat myös kihartua paremmin. Nyt polkka on myös ilmeeltään hieman pehmeämpi.

Tässä välissä hiukseni pysyivät todella pitkään hyvässä kunnossa. Latvat alkoivat huonontua ja kuivua oikeastaan ihan tässä loppumetreillä. Silloin keskellä värjäyskierrettä tuntui, että hiukset kuolivat hetkessä päähän. Minulla on muutenkin tosi kuiva hiuslaatu ja värjääminen vain pahensi sitä.
Tässä keväällä tajusin, että The Body Shop tekee myös tuotteita hiuksille. Olen päässäni yhdistänyt brändin hyvin vahvasti ihonhoitoon, jonka vuoksi tämä tuli yllätyksenä. Lähdin kokeilemaan kosteuttavia hiustenhoitotuotteita*, jotka ovat toimineet ihmeellisen hyvin. Testasin ensimmäiseksi kuiville hiuksille tarkoitettua Shea Intensa Repair shamppoota* ja hoitoainetta*. Kumpikin tuote kosteuttaa ja korjaa kuivia hiuksia. Olen pitänyt ihan valtavasti molemmista tuotteista ja hiukseni ovat tuntuneet kosteutetuilta. Useamman kuukauden käytön jälkeen voin suositella näitä sinulle, jolla on myös kuivat hiukset.

Kuunneltuani useamman kuukauden Katrin höpöttelyä siitä, miten hänen hiuksensa ovat olleet jopa liian hyvässä kunnossa hiusnaamioiden käytöllä. Siksi päädyin testaamaan myös The Body Shopin hiusnaamioita. Tällä hetkellä minulla on käytössä Jamaican Black Castor Oil Intense Moisture Mask*, joka on ollut kyllä hyvä lisä shamppoon ja hoitoaineen kaveriksi. Kuiviin hiuksiin suin Grapeseed Glossing Serumia*. Tämä on ollut tosi kiva hoitava tuote, jota käytän yleensä aamuisin. Se tuntuu ravitsevan hiuksia juuri siinä hetkessä ja tekee niistä sileämmät, sekä kiiltävämmät.
Hiusten värjäämättömyys sopii minulle todella hyvin, enkä voi kuin suositella. Vaikka ymmärrän myös sen, miksi niitä värjätään. Ja näitä edellä mainittuja tuotteita suosittelen lämpimästi nimenomaan sinulle, jolla on luonnonkiharat ja kuivat hiukset. Onko nämä tuotteet sinulle ennestään tuttuja?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Ihonhoitoni tärkein tavoite: Kosteutus
Hemmottele ihoasi uudella Luscious Lychee tuotesarjalla
Vegaaniset Flaer meikkisiveltimet


5