Hae
Big mamas home

Vihreässä mekossa ja kukkaseppeleessä ristiäisiin

POSTAUKSESSA NÄKYY SAATUJA TUOTTEITA.*

 

Minun ristiäisasuni on herättänyt ihastusta Instagramissa (@bmhjenni). Kiitos kaikille! Minun piti alunperin pukea juhlaan ihan eri mekko, mutta kun sovitin sitä synnytyksen jälkeen, se ei mennytkään rintojen kohdalta kiinni. Täytyy sovittaa sitä uudestaan, kun tämä imetystaipale päättyy jossain vaiheessa. Mutta tästä syystä jouduin hankkimaan itselleni uuden mekon. Olin silmäillyt tätä mekkoa jo jostain keväästä lähtien, joten mikään nopea heräteostos tämä ei ollut. Joten muutaman sattumuksen kautta annoin poikani kastettavaksi tässä ihanassa vihreässä mekossa ja kukkaseppeleessä.

 

Mekko / H&M

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Maanantaimalli

Kukkaseppele / Juhlakukat.fi saatu*

 

Mekko on mielestäni todella kaunis ja aikalailla sellainen, kuin ajattelin. Minulla on siinä myös hyvä ja itsevarma olo. Lisäksi se on malliltaan lyhyt ja a-linjainen, mikä tuo vartalosani ne parhaat puolet (jalat) esiin.

Kukkaseppeleen minulle on tehnyt Juhlakukat.fi:n floristit ja se oli ihan mielettömän upea. Kunpa tämän olisi saanut säilöyttä pidempään. Sain seppeleen PR-lahjana. Olen haaveillut pitkään kauniista, floristin tekemästä kukkaseppeleestä asusteena ja tämä oli todellinen toiveiden täyttymys.

Uskallan väittää, että tulen toistekin pukeutumaan tähän asuun.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

LUE MYÖS

Vauvan ristiäiset ja kastejuhla

Ristiäiset lähestyy

Lasten synttärit

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Ihanat omenamuffinssit

Yksi kommentti

  1. Erja kirjoitti:

    Miten kaunis, sopii sulle niin hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *