Hae
Big mamas home

Rimpsukaulus, puhvihihat ja sitruunoita

Hei ihana! Vitsit, mistä ilmoista ollaan saatu nauttia vielä näin syyskuussa. Aamuisin on jo ihan selkeä syksyn kirpakkuus ja päivällä saadaan nauttia lämmöstä. Päästiin tässä loppuviikosta yksiin pihajuhliinkin, mikä oli todella kivaa. Tajusin sen myötä, että ehkä jonain päivänä tämän nuorimmaisen lapsen syntymäpäiviä voidaan viettää ulkona. Loppuvuoden lasten äidille tällainen ei ole ollut ennen mahdollista.

 

Paita / H&M

Housut / H&M

Laukku / New Look

Kengät / Vans second hand

Korvakorut / Design by Kieto

 

Ostin tämän kyseisen kauluspaidan synnytyksen jälkeen helpottamaan imetystä. Se ei ole varsinainen imetysvaate, mutta napitus helpottaa asiaa. Ihastuin erityisesti kauluksen yksityiskohtiin ja paidan puhvihihoihin. Väri kuuluu myös minun vaatekaappini perusväreihin. En malta odottaa, että pääsen ilmojen viiletessä pukemaan tämän esimerkiksi neuleliivien kanssa.  Puhvihihat ovat ehkä se suosikki yksityiskohta tässä kyseisessä paidassa ja ajattelen, että neuleliivi tulisi korostamaan niitä parhaiten.

Korvakorut ovat kotimaisen Design by Kieton moniosaiset Sitrukset. Sain nämä puolisoltani syntymäpäivälahjaksi. Tällä kertaa lahja oli täsmätoive minulta, enkä todellakaan pettynyt, vaikka tiesin mitä tuleman pitää. Korvakorut ovat super ihanat. Ne on tehty vanerista ja ovat keveät koostaan huolimatta. Näistä korvakoruista tulee valtavan hyvä mieli.

Design by Kietolta löytyy monia muita korvakoruja, joista haaveilen. Parina esimerkkinä voisin mainita Sumppi ja puusti, sekä Jemma-korvakorut.

Ihanaa viikonloppua! Meillä tulee tänään molempina päivinä ystäviä kylään katsomaan vauvaa ja sen lisäksi meidän koko perhe on koolla. Tänään vietetään myös uusperheiden päivää, joten ihanaa uusperheiden päivää kaikille!

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

TILAA UUTISKIRJE!

 

LUE MYÖS

Rennosti kauluspaidassa ja farkuissa

Hattarainen neuletakki ja mukavin mekko Nansolta

Loppukesän asu – Vihreä mekko ja farkkutakki

Musta kesämekko ja tennarit

Ne viimeiseksi jääneet masukuvat

Mustikka-valkosuklaablondiet

Minua on purrut leivonta kärpänen. Leivon tällä hetkellä viikoittain. Ostan tällä hetkellä kaupasta mieluummin leivonta-aineet, kuin muita herkkuja. Perhe toki arvostaa tätä, koska inspiraationi sivutuotteena syntyy niitä herkkuja. Viime viikkoina olen testaillut brownie ja blondie-reseptejä. Olemme myös käyneet pienen väittelyn kumppanini kanssa siitä, miksi brownieta verrataan mokkapalaan, vaikka niissä on hyvin vähän samaa.

Jaan teille nyt testaamani blondie reseptin. Blondie on makea leivonnainen, joka on ikään kuin brownien serkku. Suurin ero on, että siinä ei kuitenkaan käytetä kaakaojauhetta ollenkaan. Nimi tuleekin nimenomaan leivoksen vaaleasta väristä. Blondie voi olla hyvin monipuolinen leivonnainen, sillä sitä voidaan maustaa erilaisilla raaka-aineilla. Tässä reseptissä on käytetty valkosuklaata ja mustikoita, mutta yhtä hyvin tässä voisi käyttää esimerkiksi pähkinää tai karamellikastiketta. Tämä versio on täydellinen vaihtoehto mustikkapiirakalle.

Mustikka-valkosuklaablondiet

8 annosta

 

Ainekset
  • 150 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl fariinisokera
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 100 g valkosuklaata
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 1 dl mustikoita
Resepti
  1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja vuoraa uunivuoka (20 x 30 cm) leivinpaperilla.
  2. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
  3. Rouhi valkosuklaa.
  4. Yhdistä sokerit kulhossa. Vispaa sokerit ja munat kevyesti sekaisin. Älä vaahdota. Lisää jäähtynyt voi mukaan seokseen.
  5. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
  6. Kääntele jauhot taikinan sekaan. Lisää puolet valkosuklaarouheesta. Kääntele taikina tasaiseksi. Sekoita mahdollisimman vähän.
  7. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle loput vaĺkosuklaarouheesta ja mustikat.
  8. Paista uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia.
  9. Nosta jäähtymään ja anna vetäytyä rauhassa ennen tarjoilua.

 

Tuplaamalla ohjeen tästä saa pellillisen, jos on tarvetta isommalle määrälle. Mietin, että tätä voisi hyvin leipoa myös isompien lasten synttäreille tässä syksyllä. Tämä pieni määrä oli oikein passeli näin perheen kesken herkutteluun.

Kerro päädyitkö kokeilemaan tätä reseptiä ja mitä pidit siitä? Kysymyksiä ja kommentteja voi tuttuun tapaan jättää postauksen alle. <3 Oliko blondiet sinulle ennestään tuttu leivonnainen, vai luitko siitä nyt ensimmäistä kertaa?

-Jenni

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Ihanat omenamuffinssit

Perinteinen mustikkapiirakka – Helppo ja nopea resepti

Herkullinen pavlova

Helppo ja nopea marjaherkku