Hae
Big mamas home

Viikonlopun kuulumisia ja ajatuksia meidän uudesta arjesta

Postauksessa näkyy saatuja tuotteta.*

 

Näin juuri ennen viikonloppua, hieman meidän viime viikonlopun kuulumisia ja muutama ajatus meidän nykyisestä arjesta. Lapset ovat tästä syksystä asti vaihtaneet kotia sillä aika perinteisellä viikko/viikko jaolla. He tulevat meille joka toinen perjantai, joten voidaan aloittaa silloin viikonlopun vietto yhdessä.

Valkoinen neule saatu Nansolta.*

Viikonlopun puuhia

Tähän viikonloppuun kuului yhdessä touhuamista, leipomista, kauppareissu, jolloin lapset saivat käyttää viikkorahojaan, sekä ulkoilua yhdessä. Lauantai on meillä lähes aina lepopäivä. Silloin öllötellään ja palaudutaan viikosta. Tämä on muotoutunut meille lasten tarpeesta. Varsinkin koulu tuntuu verottavan lapsen vointia, joten lauantaina kerätään niitä takaisin. Toki poikkeuksiakin on ja viikonloppu on lauantaita myöten täynnä tekemistä. Mutta ei tällä kertaa.

Lauantaille meillä oli tosin sovittuna leffailta herkkuineen. Meillä oli karkkia ja popkornia, jotka odottivat iltaa. Telkkarista tuli silloin Vinski ja näkymättömyyspulveri. Oltiin itseasiassa saatu tämä kyseinen leffavinkki meidän eskariopelta. Minä tosin näin leffan lopulta vasta puolesta välistä, koska olin imettämässä vauvaa, jolla oli viikonloppuna sopivasti tiheän imun kausi.

Sunnuntai olikin sitten aktiivisempi päivä. Aamusta isot lapset lähtivät puolison kanssa kauppaan hakemaan leivontatarpeita, sekä käyttämään säästämiään viikkorahojaan. Nuorempi löysi kaupasta liman värjäyssetin (mihin äiti suostui pitkin hampain) ja vanhempi Minecraft legoja. Tämä Mincraft on nyt rantautunut pysyvästi meillekin. Varsinkin esikoinen on kyseisestä pelistä innoissaan ja pelaa sitä puolisoni kanssa. Ja he pelaavat vielä vain pelin maailmojen luonti osuutta, ilman kaiken maailman örkkimörkkejä.

Samaan aikaan, kun lapset leikkivät uusilla leluillaan, minä leivoin vauva kantorepussa mustikka valkosuklaa blondieita. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta sanon taas, että minusta on kovaa vauhtia tulossa samanlainen jauhopeukalo kuin äidistäni. Olen saanut viettää varsin pullantuoksuisen lapsuuden ja niin näemmä saavat omatkin lapseni.

Siinä vaiheessa, kun sain blondiet vetäytymään me lähdettiin porukalla vaunulenkille. Lapset pyörillä ja aikuiset kävellen. Käveltiin läheisten siirtolapuutarhojen kautta rannalle, jossa lapset ryhtyivät leikkimään. Puolisoni toimi rantavahtina lasten kanssa. Samaan aikaan minä kävelin pienen kierroksen vaunujen kanssa. Kotona maisteltiin blondieita ja valmistauduttiin tulevaan viikkoon.

Meidän arki

Rakastan meidän uutta arkea aivan suunnattomasti. Päätettiin puolison kanssa, että koululaisen ei tarvitse tänä vuonna mennä iltapäiväkerhoon, koska olen vauvan kanssa kotona. Samasta syystä ollaan voitu pitää eskarilaisella mahdollisimman lyhyitä päiviä.  Ollaan siis saatu viettää lasten kanssa aikaa arkisin huomattavasti enemmän, kuin ennen. Ja olen nauttinut siitä ihan suunnattomasti. Vaikka vauvan kanssa kädet tuntuvatkin täysiltä, arki on alkanut sujumaan aika mutkattomasti. Vauva on löytänyt ainakin iltarytminsä, vaikka päivällä siinä on vielä hakemista. Mutta iltarytmin ansiosta saan vauvan aika hyvin nukkumaan, jonka jälkeen voin auttaa isompia. Tämä helpottaa isosti, kun puoliso on kuitenkin viisi päivää viikossa töissä ihan iltaan tai yöhön asti.

Olen aina nauttinut ajasta lasteni kanssa. Ollaan oltu vuosien ajan tiimi tyttöjen kanssa, tehty monia, monia asioita kolmistaan ja selvitty vaikka mistä. Nyt tämä meidän tiimi on kasvanut kahdella. Pienin ei sano vielä juuta tai jaata meidän touhuihin, kunhan saa olla minun sylissäni. Puolisoni sen sijaan on innolla mukana kaikessa, mitä suunnitellaan ja innostuu keksimään itsekin aktiviteetteja meidän perheelle. Mikä on ihan mahtavaa. Nykyään myös arjessa on toinen aikuinen, joka ottaa vastuuta arjesta ihan yhtälailla kuin minäkin. Olen niin onnellinen, että meidän tiimi kasvoi kahdella mahtavalla tyypillä. Vaikka aion silti tehdä välillä jotain isompien kanssa niin sanotulla vanhalla kokoonpanolla. Me ollaan kuitenkin koettu paljon yhdessä.

Tuleva viikonloppu onkin sitten aika erillainen. Meitä on vain me kaksi ja vauva. Puoliso on myös lauantaina ja perjantaina pitkän pätkän töissä, joten silloin ollaan vauvan kanssa kaksin. Lauantaina nähdään myös mummua ja pappaa, jotka tulevat pyörähtäämään isolle kirkolle. Sunnuntaina kuvataan todennäköisesti Katrin kanssa ja minun ystäväni tulevat katsomaan ensimmäistä kertaa vauvaa. Mitä sinun tulevan viikonlopun ohjelmassa on?

-Jenni

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vauvaviikon kuulumiset

Viikonloppu kuvina

Ensi viikolla uuteen arkeen kiinni

Kesäloman kuulumisia

Viime aikoina olen…

Mustikka valkosuklaa juustokakku

Kuten kerroin, meillä on ristiäisten suunnittelu täydessä vauhdissa. Olen suunnitellut menua ja ensimmäistä kertaa ikinä, olen halunnut valmistaa muutamista leivonnaisista testierän. Onneksi meillä on käynyt ihmisiä kylässä katsomassa vauvaa, joten näille testileivonnaisille on löytynyt myös syöjiä.

Ristiäisiin on tuloillaan puoli vahingossa makeiden kohdalla mustikka-teema. Täytekakkuun tulee mustikkamousse ja sen lisäksi teen mustikka valkosuklaa juustokakun. Testiyleisö näytti tälle kakulle vihreää valoa ja tämä oli oikeasti todella hyvä, vaikka itse sanonkin. Koska kyseessä on kerrosjuustokakku, se vaatii vähän enemmän vaivaa, kuin perus yksikerroksinen. Mutta siitä huolimatta tämä ei ole missään nimessä vaikea leipoa. Tämä onnistui vauvan kanssa hyvin, kun leivoin kerrokset osissa. Ensimmäinen kerros sai jähmettyä rauhassa jääkaapissa reilut pari tuntia ennen toista kerrosta.

Seuraavaksi ristiäisiä varten pitäisi leipoa testierä macaroneja.

Mustikka valkosuklaa juustokakku

16 annosta

 

Pohja
  • 400 g kaurakeksejä
  • 75 g voita
Valkosuklaatäyte
  • 3 liivatelehteä
  • 2 dl laktoositonta vispikermaa
  • 360 g vaniljatuorejuustoa
  • 150 g valkoista leivontasuklaata
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl vettä
Mustikkatäyte
  • 5 liivatelehteä
  • 2 dl laktoositonta vispikermaa
  • 360 g vaniljatuorejuustoa
  • 150 g valkoista leivontasuklaata
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 dl Bonne Premium Mustikkasosetta
  • 1 rkl sitruunamehua
Kuorrutus
  • 2 dl vispikermaa
  • 100 g vaniljarahkaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • (1 rkl erittäin hienoa sokeria)
Koristelu
  • Mustikoita
  • Vaniljamarenkeja

 

Pohja
  1. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
  2. Hienonna keksit. Itse käytin tässä blenderiä, jossa on jauhamista varten oma terä. Tähän toimii myös monitoimikone tai sauvasekoitin. Sulata voi ja sekoita se keksinmurujen joukkoon. Painele keksivoi seos irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi. Nosta jääkaappiin jähmettymään.
Valkosuklaatäyte
  1. Pane 3 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi.
  2. Vaahdota kerma ja sekoita tuorejuusto joukkoon sähkövatkaimella.
  3. Sulata paloiteltu valkosuklaa joko vesihauteessa tai mikrossa 350 W 20 sekunnin erissä. Kuumennusten välissä sekoita suklaata.
  4. Sekoita suklaa tuorejuusto-kerma seokseen käännellen.
  5. Siivilöi seokseen tomusokeri ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi.
  6. Kuumenna valkosuklaatäytteen sitruunamehu ja vesi. Purista vesi liivatelehdistä ja sulata ne sitruunamehu-vesi seoksessa. Sekoita täytteen joukkoon.
  7. Kaada valkosuklaatäyte keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään tunniksi.
Mustikkatäyte
  1. Pane 5 liivatelehtä kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi.
  2. Tee mustikkatäyte samalla tavalla, kuin valkosuklaatäyte, mutta lisää täytteeseen mustikkasose ennen kuin lisäät sitruunamehuun ja veteen sulatetut liivatelehdet seokseen. Kaada täyte valkosuklaatäytteen päälle ja siirrä hyytymään jääkaappiin. Peitä kakku kelmulla ja anna hyytyä yön yli.
Kuorrutus ja koristelu
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljarahka ja sekoita tasaiseksi vatkaimella. Lisää sokeri.
  2. Kaavi seos pursotinpusiin, ja pursota kakun päälle haluamallasi tavalla.
  3. Koristele mustikoin ja marengein.

Tämä kakku tulee tosiaan olemaan ristiäisissä yksi makeista herkuista. Jaan tulevien juhlien reseptit myös sinun kanssasi. Leivon itse makeat herkut ja suolaisia olen ulkoistanut perheenjäsenille. Onko muuten jotain, mitä haluaisit ehdottomasti lukea ristiäisiin liittyen?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ihanat omenamuffinssit

Perinteinen mustikkapiirakka – Helppo ja nopea resepti

Herkullinen pavlova

Helppo ja nopea marjaherkku

Mansikkakääretorttu