Hae
Big mamas home

Viikonloppu kuvina

Meillä oli aivan ihana viikonloppu. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aika haipakkaa, kun ollaan perheenä totuteltu tähän vauva-arkeen. Joten pakko myöntää, kun lapsia on kotona vain yksi, joka ei puhu, eikä juurikaan liiku, päivät ovat olleet melko rauhallisia. Meillä on kyllä ollut melko aktiivinen viikonloppu. Pelkkää vauva kainalossa köllimistä tämä ei ole ollut, vaan sitä meidän perus arkea.

Viikonloppu

Harjoiteltiin muun muassa pienen sankarin kanssa tässä omassa, hienossa Stokken Steps tuolissa hengailua aamupalan ajan. Hän on varsinainen sylivauva, joten nämä muut välineet vaativat pientä totuttelua. Uskon kuitenkin, että tämäkin tulee pian tutummaksi ja ainakin allekirjoittaneen aamupala olisi vähän helpompi.

Olen edelleen iloinen siitä, että löydettiin tämä tuoli. Runko ja Newborn set ovat löytyneet molemmat käytettyinä, mikä oli ehdoton plussa itselle.

Kävin ostamassa viikonloppukimpun Itiksestä Kukkakauppa Versosta. Tämä kimppu oli aivan ihana. Pidän itse tällaisista pelkistetymmän värimaailman kimpuista. Paketointi oli myös kiva. Pidän valtavasti juuri tuollaisista pienistä yksityiskohdita.

Meillä oli lauantain ohjelmassa parhaan ystäväni lapsen kaksivuotis synttärit. Olin lupautunut leipomaan juhliin muffinsseja bestikseni tilauksesta. Minulla on super hyvä omenamuffinssiresepti, jota hyödynsin. Eikä resepti pettänyt tälläkään kertaa. Olen innostunut noin vuoden sisään leipomisesta ihan uudella tavalla, mikä on tosi ihanaa. Ja huomaan nyt myös kehittyneeni siinä. Se tarkoittaa myös sitä, että pystyn jakamaan teille ihania reseptejä jatkossakin.

Meillä oli kivaa juhlissa. Pienimmäinen nukkui tyytyväisenä juhlien yli ja rupesi kotona myös yöunille hyvin jouhevasti. Minusta tuntuu, että hän nukkuu nyt univelkoja pois, kun siskot eivät ole kotona metelöimässä. Hänen päiväunensa ovat nimittäin pidentyneet selkeästi tänä aikana. Vauva kiersi juhlissa sylistä syliin, mikä tarkoitti sitä, että minä ja puolisoni saatiin kerrankin syödä rauhassa ja join teenkin lämpimänä.

Sunnuntaina oli varsinainen merkkipäivä, sillä päästiin Katrin kanssa kuvaamaan asuja kuukauden tauon jälkeen. Oltiin kumpikin innoissamme tästä. Kuukauden tauko tuli sekä synnytykseni, että Katrin mökkiloman summana. Minä olisin ollut jo aikaisemmin valmis kuvaamaan. Mutta ihanaa, että saatiin kuvausputki auki nyt. Tuloksia näette pian täällä blogissa.

Ja tässä, paras mahdollinen iltapala. Pannulla paistettua hapanjuurileipää, pestoa, mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa. Siis niin hyvää.

Sellainen viikonloppu. Mitä sinä puuhasit?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Ensimmäinen vauvaviikko

Vauva kaksi viikkoa

Kaikon kesäalesta vaatteita vauvalle

Kolmas synnytys

Vauvan ensimmäiset päivät

Ensimmäinen vauvaviikko

Vauva on nyt reilut kaksi viikkoa. Ollaan saatu olla koko tämä aika yhdessä perheenä ja tutustua vauvaan, kun isot lapset ovat olleet meillä. Nyt meillä jatkuu arkirytmi ja isot lähtivät tänään toiseen kotiin koulun, sekä eskarin kautta. Eli seuraavan viikon meillä on täällä kotona ainoataan vauva. Niin ne lapsivapaat muuttuivat vauvaviikoiksi.

Perhe on parasta mitä tiedän

Olen sanonut ennenkin, että minusta perhearki on ehdottomasti parasta mitä tiedän. Rakastan lapsiani ja ikävöin heitä, kun he eivät ole luonani. Kun talo on täynnä lapsia ja meteliä, olen ehdottomasti onnellisimmillani. Olen elänyt myös sen vaiheen, kun täysin uupuneena lapsivapaat olivat ennen kaikkea selviytymisen mahdollistava hengähdystauko. Nyt, lasten ollessa kotona liki kolme viikkoa putkeen, ei minulle tullut missään vaiheessa fiilis, että tulisipa tämä viikko nopeasti. Päin vastoin, aika tuntui menevän liian nopsaan. Tämähän kertoo ennen kaikkea siitä, että olen vihdoin saanut voimavarani takaisin burn outin jälkeen. Ja se on ihanaa. Minulla on taas voimavaroja olla parempi äiti kaikille lapsilleni.

Uusperhe-elämää ja vauvaviikko

Onhan näissä vauvaviikoissa puolensa. Joka toinen viikko, pääsen vähän samaan tunnelmaan kuin esikoisen kanssa. Kun kotona on vain yksi lapsi ja kaikki maailman aika keskittyä häneen. Mutta samaan aikaan mietin sitä, että jääkö tässä nyt joku meistä jostain paitsi, kun meillä ei ole ydinperhettä. Siitäkin huolimatta, että olen itse kasvanut uusperheessä ja kokenut sen ainoastaan rikkautena. Minä olen kasvanut niin, että olen nähnyt osaa sisaruksistani vain jaksoittain. Ikävöin heitä, mutta olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen ihan jokaisesta. Haluan uskoa, että omat lapseni saavat kokea saman.

Samaan aikaan, yritän nauttia siitä, että saan kokea yhden vauvavuoden tällä tavalla. Ja kun isot lapset ovat minun luonani, pyrin antamaan heille myös jakamatonta huomiotani. Se todennäköisesti helpottuu sitten, kun nuorimmainen tuosta vähän kasvaa. Juuri nyt tuntuu, että imetän häntä jatkuvasti. Mutta jo joidenkin kuukausien päästä tilanne on jo aivan eri ja me päästään tyttöjenreissuille niin halutessa.

Kumpikin sisko antoi vauvalle tänä aamuna oikein ekstra paljon haleja ja pusuja tietäessään, että nyt tulee useamman päivän ero. Luvattiin soittaa videopuheluita ja lähettää pikkuveljestä oikein paljon kuvia. Kehotettiin nauttimaan viikosta toisessa kodissa ja halattiin oikein tiukasti kumpaakin. Viikon päästä nähdään. Pikkuveli ei ole sinä aikana kadonnut mihinkään, vaan odottaa kyllä.

Meillä puolestaan on kivaa tekemistä suunniteltuna vauvaviikolle, vaikka puoliso palaakin maanantaina töihin. Itselläni on myös liuta ihania hömppäsarjoja jonossa imetysmaratoneja varten. Katsotaan mihin asti pääsen.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Vauva kaksi viikkoa

Kaikon kesäalesta vaatteita vauvalle

Kolmas synnytys

Vauvan ensimmäiset päivät

Odotus palkittiin viimein