Hae
Big mamas home

Ihanat syntymäpäivälahjat

Täytin hetki sitten 34 vuotta. Sain silloin lapsilta aamupalan sänkyyn ja heidän valitsemansa symppiksen lahjan, joka liikutti minut kyyneliin. Puolisoni muisti minua myös lahjoin.

Minusta on viime vuosina löytynyt ihminen, joka arvostaa huolella valittuja lahjoja. Ei niitä ole pakko saada, mutta arvostan niitä silti. En ole psykiatri, mutta jos pitäisi veikata niin uskon tämä johtuvan historiastani. Minun merkkipäiviäni on vähätelty vuosia, samalla kun toisen erityiset päivät on laitettu ensisijalle. Nyt pienetkin muistamiset tuntuvat aivan erityisiltä.

Näytän teille nyt syntymäpäivälahjat, jotka sain puolisoltani.

Me oltiin vähän juteltu etukäteen siitä mitä toivon. Kielsin puolisoani ostamasta mitään monen sadan euron lahjoja ja esitin yhden täsmätoiveen. Tämä täsmätoive oli kuvissa näkyvät Design by Kieto Sitrus-korvakorut. Bongasin nämä ensimmäisen kerran Iinalla ja ovathan nämä aivan ihanat.

Nämä ovat aivan täydelliset kesäkorvikset ja tyydyttävät osaltaan sitruskuosi himoani. Olen siis bongaillut vaikka mitä ihania sitrusjuttuja pitkin kesää lapsille ja itselleni. Joten nämä ovat kyllä täydelliset tähän tilanteeseen. Samistellaan sitten vauvan kanssa sitruunoissa kunhan hän syntyy. Hän bodyssa ja minä näissä korvakoruissa. Vaikka korut ovat aika isot, mutta materiaalinsa ansiosta kuitenkin kevyet.

Toinen puolison lahja oli Arabian Muumi ABC-muki. Tämä 0,4 l muki on aivan täydellisen kokoinen kahvimuki. Tavalliset muumimukit tuntuvat itselleni ihan aavistuksen liian pieniltä, mutta tämä on aivan täydellinen. Nyt en ole kahviani muista mukeista edes juonut, vaan olen tiskannut tämän välissä. Pitää vissiin hankkia näitä pari lisää.

Kysyin puolisoltani, että valikoituiko tämä Muumimamma meidän tämän hetkisen erehdyttävän yhdennäköisyyden vuoksi? Oma oloni on ainakin kovin muumimammamainen näillä raskausviikoilla. Mutta puolisoni totesi, että tästä on helppo lähteä rakentamaan sanaa LOVE. Siksi ensimmäinen kirjainmuki on L.

En voi muuta sanoa kuin, että puoliso osui lahjoissa taas ihan napakymppiin. Vai mitä mieltä olette?

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Meidän viikonloppu ja lapsen kaverisynttärit

7-vuotiaan kissa-synttärit

Syntymäpäiväbrunssi ja kesäinen moctail

33 vuotta!

Synttäriviikko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *