Hae
Big mamas home

Syreenin varjossa

Tänään vietetään koulujen kevätjuhlia. Meidän perheellä on edessä ensimmäiset lapsen kevätjuhlat, kun esikoiseni päättää ensimmäisen luokan. Tämä tuntuu ihan uskomattomalta. Vastahan minä saatoin hänet ensimmäisenä koulupäivänä kouluun ja nyt ensimmäinen vuosi on jo ohitse. Purskahdin itkuun, kun sain eilen vielä kevään viimeisen tervehdyksen esikoisen opettajalta.

Ajattelin palata vielä ensimmäisen vuoden tunnelmiin näin vanhemman näkökulmasta omassa postauksessaan, joten jätän pidemmät höpöttelyt kyseiseen postaukseen.

 

Neule / H&M

Paita / Lindex

Hame / Zadaa second hand

Laukku / Lindex

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Vallakoru

 

Pitkät hameet ovat edelleen parasta. Polvi on melkein terve, mutta vielä rupinen, joten suosin muun muassa tätä vekkihametta. Löysin tämän viime syksynä second handina todella pitkän etsinnän jälkeen. Se on edelleen lempihameitani ja aktiivisessa käytössä. Kannatti käyttää aikaa sen etsimiseen.

Tuon t-paidan olen ostanut muistaakseni esikoisen raskausaikana, vuonna 2015. Asuin siinä loppuraskaudesta. Edelleen sillä on käyttöä. Toki se on hieman ihonmyötäisempi tällä hetkellä, kuin normaalisti.

Rakastan kesällä otettuja asukuvia. Tai ennemminkin tähän aikaan otettuja asukuvia, kun kaikkialla on kukkia. Syreeni on yksi alkukesän suosikeistani. Tuon syreenin ja kauniin portinpielen löysimme Katrin kanssa Vallilasta. Pakkohan sitä oli hyödyntää asukuvien taustana.

Nyt me siirrytään lasten kanssa loman viettoon vajaaksi viikoksi, ennen kuin he lähtevät toiseen kotiin lomapätkälle. Kirjoitan blogia edelleen mahdollisuuksien mukaan tänäkin aikana, mutta lapset tulevat ottamaan oman aikansa ajastani. Joten voi olla, että nyt tulee välipäiviä kirjoittamiseen. Mutta ehkä te sen kestätte.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Puuvillakimono ja rbbimekko ne yhteen sopii

Kirsikan kukkia, sekä farkkutakki ja ribbimekko

Kohti viikonloppua

Tumma kukkamekko ja vaalea trenssi

Neuletakki kukkamekon kaverina

Kesän ihanin kakku: Britakakku

Haluan jakaa kanssanne yhden suosikki kakkureseptini. Britakakku on mielestäni aivan täydellinen kesäkakku. Se on myös kakku, jonka leipomiseen ei tarvitse mitään erikoisosaamista. Eli todella helppo leipoa. Se ei ole ehkä se kaikkein näyttävin kakku, mutta ehdottoman herkullinen.

Sitä on myös todella helppo varioida oman mielen mukaan. Minä tykkään keittää kakun väliin todella yksinkertaisen hillon tapaisen, moni taas suosii lemon curdia, joka sekin toimii täydellisesti. Marjoja voi myös halutessaan vaihdella. Tällä kertaa käytin vadelmia ja mustikoita, mutta olen tehnyt version myös kirsikoilla ja mansikoilla.

Britakakku

 

Pohja

150 g voita

1 1/2 dl sokeria

4 kananmunan keltuaista

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 1/2 dl maitoa

 

Marenki

4 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

 

Täyte

4 dl vispikermaa

2 rkl sokeria

1 tl vaniljasokeria

125 g pensasmustikoita

125 g vadelmia

n. 300 g mustikka-vadelmahilloa (tai vastaavaa)

 

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää keltuaiset joukkoon yksi kerrallaan, hyvin sekoittaen. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe hyvin keskenään. Sekoita jauhot ja maito vuorotellen taikinaan.

2. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uuninpellille.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää mukaan sokeri vähän kerrallaan, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää.

4. Levitä marenki pellille taikinan päälle. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes marenki on pinnaltaan kauttaaltaan vaaleanruskea.

5. Anna pohjan jäähtyä rauhassa. Leikkaa pohja puoliksi ja irrota leivinpaperi.

6. Vatkaa kerma vaahdoksi. Puhdista marjat.

7. Nosta pohjan puolikas tarjoiluvadille. Levitä sen päälle ensin hillo, sitten kerma ja sitten noin puolet marjoista. Nosta päälle pohjan toinen puolikas ja levitä sen päällee, hillo, kerma ja marjat.

Nauti!

 

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Tummat vadelmabrowniet

Keväinen vihreä salaatti

Kattilalasagne

Näin teet shanghai tacot kotona

Vanha bravuuri: Raikas sitruuna-marenkipiirakka