Hae
Big mamas home

Yksi käytetyimpiä asuyhdistelmiäni

Halusin esitelle teille nyt asuyhdistelmän, joka valikoituu päälleni yhä uudelleen ja uudelleen ja on näin ollen käytetyimpiä asujani. Ja aika usein treffeille, lounaalle tai jonkinlaiseen illanviettoon. Puolisoni ei ole muutamilla viimeisimmillä treffeillä tainnut nähdäkkään muuta vaihtoehtoa päälläni. Meillä on tulossa heinäkuisten odottajien kanssa brunssi, jonne pukeudun varmaan tähän samaan asuun.

 

Paita / H&M

Legginssit / H&M Mama

Takki / H&M

Laukku / H&M

Kengät / Zadaa second hand

Korvakorut / Maanantaimalli

 

Paidan olen ostanut noin kaksi vuotta sitten. Ihastuin sen malliin ja siihen, miltä se tuntuu päällä. Paidassa olevan printin miellän aika klassiseksi solmukuvioksi, mikä sopii itselleni paremmin, kuin mitkään todella graaffiset kuviot. Paidassa on selässä rusetti ja olen myös käyttänyt sitä myös väärinpäin, eli selkä etupuolena. Näissä kuvissa näkyy, miten paita toimii myös väärin päin.

Löysän paidan kaveriksi valitsen tietysti tyköistuvammat housut, koska se tuntuu itsestäni kaikkein parhaalta. Nämä kuvissa olevat ovat kiiltäväpintaiset äitiyslegginssit, mutta oikeastaan mitkä tahansa mustat tyköistuvat housut käyvät tämän paidan kanssa.

Kaikki muu riippuukin sitten oikeastaan säästä, vuodenajasta ja tilaisuudesta, mitä asuun yhdistän. Kesällä yhdistäisin mieluiten jalkaan mustat avokkaat. Nyt valitsin mustat nilkkurit, mutta olen vetänyt jalkaan myös maiharini, kun menimme elokuviin puolison kanssa. Takiksi voisin hyvin valita myös nahkatakin.

Mitä pidätte tästä asusta?

Olen lähdössä tässä ihan juuri toimistoni kanssa jonnekin Helsingin keskustaan, kokeilemaan josko saisin vielä vähän paremmin aikaiseksi jossain kahvilassa, jossa lattia ei muistuta siitä että imuroimisesta on vierähtänyt tovi. Plus, kun tässä on kohta kaksi viikkoa nököttänyt päivät tietokoneen ääressä kotona, maisemanvaihdos tekee muutenkin hyvää.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausajan asu kauluspaidalla

Joko kohta voisi olla tennarikelit?

Napitettava neulemekko

Paras raskausvaate: Ribbimekko

Huppari ja treenilegginssit – eli perus arkiasu

Miten Menesty lempeästi ohjelma on lähtenyt sujumaan?

Siitä on nyt reilu viikko, kun Mona Visurin Menesty lempeästi mentorointiohjelma alkoi. Kirjoitin aiemmin siitä, miten kaipaan muutosta tähän nykyiseen tilanteeseen ja Monan valmennuksen pilotti tuntui oikealta ratkaisulta itselleni. Lisäksi puolisoni vielä tuki minua tässä ja kannusti minua ryhtymään tähän. Hän jopa auttoi minua taloudellisesti, jotta saatoin osallistua valmennukseen. Mistä olen hänelle kiitollinen ihan joka päivä.

Olen vaikuttajana itseoppinut. 2021 syksyllä osallistuin Vaikuttajamedian intensiiviryhmään, joka oli ensimmäinen maksullinen koulutus, jolla olen edistänyt tietotaitoani tällä allalla. Se auttoi minua eteenpäin ja vuosi 2022 olikin varsinainen kasvun vuosi kanavilleni. Nyt tuntui oikealta ajalta viedä homma vielä askeleen pidemmälle. Ja voi vitsit, miten oikealta se on tuntunut näinä päivinä.

Menesty lempeästi

Minua jännitti valtavasti ennen ohjelman alkua. Mietin pääni puhki sitä, onko tämä nyt ihan viisasta. Ensinnäkin tämä oli aika iso investointi. Mutta turvauduin tässä siihen ajatukseen, että varmasti saan tämän avulla ainakin sen summan tienattua takaisin. Onnistuin kuitenkin kasvattamaan tulojani jo aiemman kurssin avulla. Samaan aikaan pieni nalkuttava ääni päässäni jaksaa hokea, että tämä on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa, kun tuloksia ei näy laskutuksessa heti. Mikä on vaikuttajalle täysin normaalia. Vaikuttajana palkkiot tulevat aina tietyllä viiveellä tehdystä työstä.

Mutta vaikka tulokset eivät ole näkyneet reilu viikon jälkeen tilillä, jotain on tapahtunut, sillä olen iltaisin aivan poikki. Tähän mennessä olen kontaktoinut kahta mahdollista asiakasta, jotka ovat olleet siellä unelmien yhteistöiden listalla. En olisi ikinä usklatanut tai osannut kontaktoida heitä näin. Sain molemmista paikoista vastauksen, joka ei ollut täystyrmäys ja verkostoiden rakentaminen on alkanut. Minulle nämä olivat jo isoja steppejä, mutta nyt sitten työskennellään sen suhteen, että saan kontaktoitua yhä useampia ja useampi mahdollisia asiakkaita. Siitä niitä tulojakin alkaa sitten syntymään.

Toki tämä ohjelma on kaikkea muutakin, kuin pelkkää mahdollisten asiakkaiden kontaktointia. Tällä hetkellä opettelen ajakäyttöä ja -hallintaa, sekä suunnittelen omaa brändiäni ja opettelen tuotteistamista. Itse olen kokenut isoimmaksi kompastukskiveksi sen myymisen. Mitä minä nyt myyn, kun olen ihan tällainen tavallinen pulliainen. Siitäkin huolimatta, että juttujani lukee ja seuraa tuhannet ihmiset. Onneksi saan tähän kaikeen nyt apua ihanalta ammattilaiselta, joka osaa ohjata oikeaan suuntaan.

Nyt luotan prosessiin ja hiljennän sen nalkuttavan äänen takaraivossani.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Mona Visuri – Menesty lempeästi

Äitimyytti

Puoliso ei juo alkoholia minun raskausaikanani

Tilinpäätös vuodesta 2022

Hei hei mitä kuuluu?