Miten voin tällä hetkellä
En ole kirjoittanut hetkeen mielenterveyden ongelmistani. Ne eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään, vaikka en niistä koko ajan puhukkaan. Minulta myös kysytään säännöllisesti miten voin, niin somessa, kuin lähipiirissänikin. Mikä on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa.
Kävin tässä juuri lääkärikäynnillä, jossa arvioitiin tämän hetkistä työkykyäni. Minulla on ollut pidemmän aikaa kova hinku töihin. Mutta minulla on ollut koko kaksi vuotta myös todella kova hinku puskea töitä viimeisillä voimillani näyttääkseni muille, että minä jaksan ja pystyn. Joten en ole ollut täysin varma siitä, onko tämä yhä sitä näyttämisen tarvetta vai sitä, että olisin oikeasti hiljalleen taas työkunnossa.
Lääkärinkäynti antoi perspektiiviä omasta kunnostani. Itkin ja hyperventiloin lähes koko lääkärinkäynnin. Vahva ahdistus nousi pintaan, kun puhuin lääkärin kanssa työstä ja opinnoista. Mieleen nousi ne kerrat, kun olin saanut paniikkikohtauksia kesken luentojen tai kun olin itkenyt läpi ruotsinkokeen. Tuon ruotsinkokeen ajan olin muuten vakuutellut koko ajan, että olen kunnossa, vaikka itkinkin. Sanoin itkun johtuvan jännityksestä. Vaikka tuossa vaiheessa olisi ehkä pitänyt omien hälytyskellojen soida. Lääkäri oli suoraan sitä mieltä, että en ole vielä työkykyinen. Sairaslomaa jatkettiin suoraan kolme kuukautta.
Olin tämän lääkärikäynnin jälkeen todella uupunut. Minun oli vaikeaa saada itseäni liikkeelle. Tunsin voimattomuutta ja väsymystä. Tunteet olivat pinnassa. Samaan aikaan molemmat lapset olivat kotona kanssani. Toinen vapaapäivällä, toinen kipeänä, joten lepäämiselle ei ollut juurikaan aikaa. Tämä uupumus antoi minulle kuitenkin perspektiiviä omaan vointiini. Jos olen näin uupunut lääkärikäynnistä, miten jaksaisin oikeaa työarkea viisi päivää viikossa?

Miten voin arjessa?
Arki meillä sujuu hyvin. Raskaushormonit ovat vaikuttaneet mielialaani, mutta en koe vieläkään olevani esimerkiksi selkeästi masentunut. Jaksan hyvin lasten kanssa. He ovat olleet minulle aina enemmän voimavara, kuin taakka. Saan valtavasti iloa lapsistani ja heidän seurastaan. He myös pitävät minua arjessa liikkeellä, mikä on hyvä juttu. Kuten olen lääkärin ja psykologin kanssa jutellut, on hyvä, että arjessani on ohjelmaa, joka tarjoaa minulle tekemistä.
On ajoittain todella hämmentävää, kun arki sujuu aika hyvin, mutta silti en selkeästi ole täysin kunnossa. Toki minulla on myös arjessa aika ajoin valtavaa ahdistusta, mutta lääkkeillä se pysyy aika hyvin kurissa.
Omat ajatukset ovat todella ristiriitaiset. Tunnen noin 70 % ajasta voivani hyvin ja koen, että minulla on asiat hyvin. Mutta sitten on se loput 30 %, joka vaikuttaa pahimmillaan 90 %:lta. En oikein osaa kuvailla tätä paremmin, mutta kun voin huonosti, voin todella huonosti. Haluaisin kovasti päästä psykoterapiaan. Mutta jos pelkkä lääkärinkäynti, jossa ei mennä edes hirveän syvälle asioihin, vetää minut ahdistuneeksi ja voimattomaksi, niin mitä psykoterapia tekisi? Alan todella ymmärtämään, mitä psykiatrinen sairaanhoitaja tarkoitti sanoessaan, että en ole vielä riittävän hyvässä kunnossa siihen. En ehkä ole se kaikkein stereotyyppisin mielenterveyspotilas, mutta kuten näkyy, en voi vieläkään hyvin.
Aina välillä huomaan itsessäni katkeruutta siitä, että miksi minulle piti tapahtua näin. Miksi minun piti päätyä väkivaltaiseen parisuhteeseen, joka loi pohjan tälle tilanteelle. En halua katkeroitua. Se ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten minua. Joten yritän muistuttaa itselleni, että historialle ei voi mitään. Tulevaisuudelle voi.
Eli sairaslomani jatkuu kevään. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu ennen äitiyslomaa. Tällä hetkellä tilanne on tämä.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Miten uskallettiin yrittää juuri nyt
Raskausviikko 17 (16+0 – 16+6)
Beben koko: Päärynä
Oireet: Liitoskivut, närästys, tunteet pinnassa.
Raskausviikko 17
Tämä on ollut aika hyvä raskausviikko. Liitoskivut ovat helpottaneet aika paljon. En toki osaa sanoa, onko se liikunnan vai jonkin muun ansiota. Mutta olen kiitollinen siitä, että ne ovat helpottaneet. Eivät ne ole kokonaan kadonneet ja muistuttelevat itsestään päivittäin. Olen iloinen, että jaksan edelleen hyvin.
Ahdistus on lisäntynyt jonkin verran, mutta juteltuani lääkärin kanssa, se todennäköisesti liittyy raskauteen ja tämän hetkiseen hormonitoimintaani.

Käytiin myös ihan tämän raskausviikon alussa ultraäänitutkimuksessa Preggossa. Saatiin keskiraskauden ultra yhteistyön merkeissä, mutta kävin kyseisellä klinikalla varhaisraskauden ultrassa omaan piikkiin. Oli aivan ihanaa päästä katsomaan miten pikku tyypillä menee. Siellä hän jumppasi ja touhusi menemään. Saatiin myös ensimmäinen arvaus sukupuolesta. Jota ei tosin kerrota kenellekään ihan yllätyksen ja vauvan kehorauhan vuoksi. Sukupuoli arvauksen ansiosta meillä on todennäköisesti myös nimi valmiina. Vaikka sinänsä hauska, että nimi tulee ihan sattumalta olemaan sukupuolineutraali.
Näyttäisi siltä, että vauvalla on kaikki niin hyvin, kun voi vain olla tuolla yksiössään. Tämän perusteella odotan varhaisultraa aika rauhallisin mielin. En vain jotenkin usko, että siellä olisi luvassa enää mitään suuria yllätyksiä. Toki kaikkea voi tapahtua, mutta olen silti aika luottavainen.

Vauvan mitat vastasivat viikkoja ja liikkeet tuntuvat joka päivä selkeämmin ja useammin. Selkeästi hänellä on edelleen tilaa pyöriä ja hyöriä kohdussa mielensä mukaan, koska liikkeitä tuntuu edelleen harvakseltaan. En kuitenkaan huolestu. Vanhemmista lapsista en muistaakseni edes tuntenut liikkeitä vielä tässä vaiheessa.

Raskauden osalta tämä on tosiaan ollut hyvä viikko. Oireet eivät ole vaivanneet liiaksi, vaikka tiedän olevani raskaana. Nyt olen uskaltanut tehdä jonkin verran hankintoja. Pitää kyllä tehdä jonkin näköinen inventaario siitä, mitä kaikkea on vielä isommilta säästössä ja mitä kaikkea pitää vielä hankkia. Pitää myös vähän suunnitella makuuhuoneen järjestystä ja oikeastaan vaikka mitä. Onneksi tässä on vielä aikaa.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Raskausviikko 16 (15+0 – 15+6)
Raskausviikko 15 (14+0 – 14+6)


2