Runo Hotel ja miniloma Porvoossa
Kerroinkin aiemmin, että annoin puolisolle joululahjaksi yhteistä aikaa ja elämyksen. Alkuraskaus on ehdottomasti koetellut osaltaan meidän tuoretta parisuhdetta. En ole ollut väsyneenä, pahoinvoivana, turvonneena ja mielialojen ailahdellessa parasta mahdollista seuraa. Myönnän sen itsekkin. Lisäksi yhteen muuttaminen ja koko ajan saman katon alla eläminen on koetellut suhdetta omalla tavallaan. Voin puhua jälleen omasta puolestani, mutta minun on hieman vaikeaa päästää uutta ihmistä elämääni, kun olen päässyt nauttimaan itsenäisyydestä, vapaudesta ja oman näköisestä elämästä.

Puolisolleni tämä on ehkä tullut isoimpana yllätyksenä. Hänellä kun ei ole kokemusta mistään tällaisesta. Ei raskaudesta tai kenenkään kanssa yhdessä asumisessa. Tämä on siis molemmin puolin melkoista opettelua. Minun täytyy opetella päästämään kunnolla, uusi ihminen elämääni. Puolisoni opettelee jakamaan arjen ja talouden toisen ihmisen kanssa. Ja siihen päälle vielä tämä raskaus, jossa on ollut omat haasteensa ihan normaaleine raskausoireineen, sekä verenvuotoineen.
Ei meillä mitään hätää ole, mutta tässä hiotaan niitä kuuluisia särmiä yhteen ja tasaisemmiksi.

Yhteinen miniloma tuli siis enemmän, kuin tarpeeseen. Olin suunnitellut reissua varten yhtä jos toista. Ravintolaillallista, Vanhasta Kaupungista nauttimista, drinkkejä ja muuta. Lopulta päädyin kuitenkin paljon mukavampaan ratkaisuun. Dinneri vaihtui pesimiseen hotellihuoneessa hampurilaisten ja leffan merkeissä. Itsestä ainakin tuntui siltä, että tämä rauhallinen pesiminen oli sitä, mitä tältä lomalta tarvitsimme.
Käytiin me kyllä hotellin baarissa drinkeillä. Alkoholittomilla tietysti.

Runo Hotel Porvoo
Meidän hotelli oli tällä reissulla Runo Hotel Porvoo, joka on ehkä Suomen ihanimpia hotelleita. Olen halunnut päästä yöpymään kyseisessä paikassa jo ainakin vuoden ajan. Joten, kun mietin meille sopivaa kohdetta, oli Runo suurinpiirtein ensimmäinen vaihtoehto listallani. Kokemukseni kyseisestä paikasta on noin vuoden takaa, kun kävimme sen baarissa drinkeillä Heidin kanssa. Tähän väliin perus ihmettelyt siitä, miten paljon vuodessa on ehtinyt tapahtua.
Jo silloin hotellin lounge kaikkine yksityiskohtineen, taiteeneen ja kukka-asetelmineen teki minuun suuren vaikutuksen. Eikä tämä vaikutus kyllä hälvennyt tällä kertaa.

Minä olen yksityiskohtien fani. Ne yleensä täydentävät kokonaisuutta ja tekevät siitä täyden. Huomautin puolisolleni, että täällä jopa kenkälusikka oli kaunis.
Baarimestariin teki vaikutuksen Runon drinkkilista. Hän olisi halunnut kokeilla itseasiassa melkein jokaista baarin drinkkiä. Sen sijaan päädyttiin tällä kertaa kumpikin alkoholittomiin Lappi-drinkkeihin.

Minusta on uskomatonta, miten Runo pystyy olemaan samaan aikaan niin ylellinen ja arjen yläpuolelle nostattava, kuin myös kodinomainen ja helposti lähestyttävä. Sen suunnittelussa on todella onnistuttu. Kaikki on suunniteltu viimeistä listaa, kahvaa ja koriste-esinettä myöten.

Minulla on ensi kesänä haaveena tehdä koko perheen kanssa päiväretki Porvooseen. Olisi äärimmäisen ihanaa aloittaa silloin päivä Runon aamiaiselta, ennen kuin lähdetään tutustumaan kaupunkiin. Porvoo on minulle rakas paikka, joten haluan lastenkin tutustuvan siihen.
Meidän kokemuksen perusteella, voin suositella Runoa lämpimästi ihan jokaiselle. Mekin palaamme tänne ihan varmasti.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Arkikuva 2/52

Tässä tämän viikon arkikuva. Ihan rehellisesti, oli todella vaikeaa valita tämän viikon arkikuva. Koska olin onnistunut tallentamaan lasten kanssa niin monia ihania arkisia hetkiä. Me ollaan saatu olla koko viikko yhdessä lasten kanssa ja se on ollut aivan ihanaa. Nykyisellä rytmillä viikot ovat olleet todella katkonaisia, koska lapset ovat olleet aina osan viikosta poissa. Sen vuoksi tällainen kokonainen viikko tuntuu aivan luksukselta.
Olen jo hyvin tottunut tähän meidän arkeen ja siinä on ehdottomasti puolensa. Mutta ei se sitä ikävää poista. Minulla on lapsia aina ikävä, kun he ovat toisessa kodissaan.
Tämä kuva otettiin joku ilta tällä viikolla iltasadun aikoihin. Istuskeltiin esikoisen kanssa sängyllä ja hän selasi joululahjaksi saatua satukirjaa. Aina välillä hän luki sujuvasti joitain pätkiä kirjasta. Havahduin siihen, miten taitava lukija hänestä on tämän syksyn aikana tullut. Onhan hän lukenut jo pari vuotta. Mutta alussa se on ollut haparoivaa ja hidasta, kuten jokaisella lapsella. Hän ei ole myöskään ihan hirveästi lukenut itsenäisesti, ennen kuin nyt. Joululomalla hän on alkanut lukemaan myös sängyssä ennen nukkumaanmenoa, mistä olen erityisen iloinen. Itselleni kirjat ovat olleet äärimmäisen tärkeitä kolmannesta luokasta asti. Luin todella paljon.
Lukemisella on valtavasti hyötyjä kielen ja sanaston kehittymisessä, sekä monessa monessa muussa. Siksi meillä luetaan iltasatuja ja lapset kuuntelevat äänikirjoja. Nyt myös esikoinen lukee itsenäisesti omia kirjoja.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit


4