Hae
Big mamas home

Kolme tapaa pukea neuleliivi

Siitä on suurinpiirtein vuosi, kun tein viimeksi tällaisen stailauspostauksen. Pidän tällaistista postauksista, mutta näissä on samalla ihan omanlaisensa vaiva tehdä. Postauksen tähti on tällä kertaa neuleliivi. Minulla meni pitkään ennen kuin lämpenin näille. Siihen vaadittiin oikeastaan tämä Instagram postaus. Vaikka neuleita rakastankin, tarvitsin esimerkin siitä, miten neuleliiviä voi käyttää. Nyt minä näytän teille vuorostani muutaman vinkin.

 

1. Neuleliivi läpinäkyvä paita ja legginssit

Ensimmäisessä asussa yhdistin neuleliivin läpikuultavaan, kimallepaitaan. Kyseistä paitaa tulee käytettyä aika harvoin, vaikka se onkin kiva. Olen ennen yhdistänyt sen aika usein pitsitoppiin. Neuleliivi on yksi uusi mahdollinen yhdistelmä kyseisen hepeneen kanssa. Keinonahkahousut tuovat asuun kivasti särmää.

 

2. Neuleliivi ja mekko

Minulla on näissä kuvissa päällä mekko, jonka olen päättänyt vakaasti ottaa käyttöön. Olen ostanut tämän joskus vuonna 2018 ja käyttänyt sitä ensimmäisen kerran viime vuonna. Mekko on kaunis, siinä on kaunis leikkaus, mutta minun itsetuntoni ei ole aiemmin riittänyt sen käyttöön. Liivi sopii todella hyvin mekon kaveriksi.

 

3. Neuleliivi ja kauluspaita/tunika

Kolmannessa asussa minulla on tuollainen kiiltäväkankainen kauluspaita/tunika, joka tulee selvästi esiin neuleliivin alta. Toin tähän mustavalkoiseen asuun vähän väriä punaisella pannalla ja punaisilla korviksilla.

 

Nämä kaikki asut ovat aika mustavalkoisia, mikä ei itseäni haittaa. Mutta yhtä hyvin liivin kanssa voisi pukea jonkin kukkamekoistani. Saatan toteuttaa myöhemmin tämän saman stailauksen värikkäämmillä vaatteilla.

Toivottavasti tykkäsitte postauksesta.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Vuoden ensimmäiset asukuvat: Toppatakki, neule ja äitiysfarkut

Pörröinen asu jouluvaloissa

23. luukku: Miten pukeudun jouluaattona

Talvipäivän asukuvia

19. luukku: Loppuvuoden luottovaate – Paljettihame

Nerokas kanakastike, jolla saa lautaselle hieman lisää kasviksia

Meidän perheen ruokavastaava tässä terve. Jaettiin viime vuoden puolella kotitöitä puolison kanssa. Minä otin itselleni tämän perheen ruokahuollon suunnittelun. Lapsiperheessä se ei ole aina kaikkein helpoin nakki. Lapset eivät aina ole aina niitä kaikkein vastaanottavaisimpia ruuan suhteen. Vaikka yritän tarjota makuja mahdollisimman monipuolisesti. Me tehdään yleensä ruoka itse. Olen oppinut tähän tapaan kotona. Jonkin verran käytän puolivalmisteita ja olen opetellut oikomaan. Mutta minulle on luontaisin tapa on kokata itse. Näin sairaslomalla se tuo päiviin myös sisältöä.

Aloitettiin viime vuoden lopulla suunnittelemaan viikon ruokia etukäteen, niin että kauppareissuja olisi viikossa vain yksin. Minä olen se, joka suunnittelee ruuat ja kokkaa. Puolisoni on usein kauppavastaava. Tässä jossain vaiheessa tuskastuin hieman siihen, että ruuaksi ehdotettiin aina jotain kermakastiketta. Missä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta itse toivon repertuaariini muita vaihtoehtoja. Tomaattipohjainen kastike on tietysti yksi, mutta kaipasin myös jotain muuta.

Puolisoni oli se, joka bongasi tämän reseptin ekan kerran Tiktokista. Resepti on mielestäni nerokas. Siinä ei ole sitä kermaa ja lisäksi lautaselle saa tällä tavoin helposti ekstrasatsin kasviksia. Tätä kastiketta on myös aika helppo varioida tarvittaessa. Mielestäni kastike on nerokas ja hyvän makuinen. Lisäksi tämän hinnaksi tulee alle kymmenen euroa.

Resepti on tosi helppo, vaikka valmistusaika on yli tunnin. Mutta tässä on tunnin ajan sellaista passiivista valmistumista, kun kasvikset ja liha keittyvät.

Nerokas kanakastike

500 g porkkanoita

2 kpl suippopaprikoita (tai 1 kpl tavallista punaista paprikaa)

2 pientä sipulia

3 broilerin koipireittä

1 kasvisliemikuutio

1 kanaliemikuutio

2 valkosipulin kynttä

Pippuria

Paprikajauhetta

 

1. Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit. Pese ja pilko paprikat.

2. Täytä kattila vedellä. Laita joukkoon molemmat liemikuutiot. Laita keittymään kasvikset ja broilerin koivet. Anna porista rauhassa tunnin ajan. Itse annan kanan keittyä rauhassa niin, että liha lähes irtoaa luista.

3. Ota kanat jäähtymään omalle lautaselleen.

4. Siivilöi keitinvesi isoon mitta-astiaan. Survo kasvikset sauvasekoittimella tai blenderillä soseeksi. Lisää soseen sekaan keitinvettä niin, että seoksesta tulee kastikemainen.

5. Perkaa kana irti luistaan ja lisää kana kastikkeen sekaan.

6. Lopuksi, mausta kastiketta, kuten haluat. Itse en lisännyt muuta kuin puristettua valkosipulia, pippuria ja paprikajauhetta.

 

Minä keitin kastikkeen kaveriksi perunaa ja tein tuollaisen perus porkkana-ananas-raejuusto raasteen. Mutta tähän voisi yhdistää myös pastan ja vihreän salaatin.

Suosittelen tätä reseptiä todella lämpimästi, jos kaipaat helppoa lisää arkiruokalistaan.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Arkiruokaa: Purjo – pekoni – hernepasta

Mehevä kesäkurpitsakakku

Arkiruokaa: Kukkakaalipopsit

Muumimukisämpylät

Maailman paras spagettikastike