Hae
Big mamas home

Raskausviikko 11 (10+0 – 10+6)

Beben koko: Lime

Oireet: Närästys, ilmavaivat, mielialanvaihtelut, tukkoinen nenä, pissähätä, nälkä ja väsymys.

Himot: Kylmä tuoremehu. Tätä menisi oikeasti litroittain.

 

Raskausviikko 11 (10+0 – 10+6)

Tällä viikolla olen ollut äärimmäisen väsynyt. Yölliset valvomiset lasten kanssa sen kun jatkuivat. Sen lisäksi oma tukkoisuus paheni taas flunssan myötä siihen pisteeseen, että vaikka lapset lopulta nukkuivatkin, niin minä en nukkunut. Heräsin yöllä monta kertaa omaan tukkkoisuuteeni, enkä saanut sen vuoksi enää unen päästä kiinni ja lopulta aloin pelkäämään öitä. Nyt tilanne alkaa jo helpottua, mutta noina öinä oli muutamia todella synkkiä hetkiä.

Nyt minulla on tulossa lääkärinaika ja toivon mukaan saan apua tähän tukkoisuuteen. Sairaanhoitaja oli aikaa varatessa ainakin sitä mieltä, että tarvitsisin ehdottomasti jonkun aavaavan lääkkeen nyt siksi aikaa, kun tätä jatkuu. Eli mahdollisesti sinne raskauden loppuun asti.

Mun rinnat elää tällä hetkellä niin omaa elämäänsä, että on ollut pakko siirtyä jo nyt imetysliiveihin. Niissä rinnoilla on paremmin tilaa elää sitä omaa elämäänsä ja turvota oman mielensä mukaan. Olen tässä ajassa saanut kolmista rintsikoista kaarituet poikki. Löysin Kapp Ahlilta kivat imetysliivit, jotka tuntuivat riittävän tukevilta päällä ja ennen kaikkea mahtuivat päälle. Näillä siis mennään hetkeen aikaa, kunnes tilanne rintojen kanssa joskus tasoittuu.

Tässä kuluneen viikon aikana on ollut muutamia hetkiä, kun olen tuntenut jotain, joka periaatteessa voisi olla vauvan liikkeet. Mutta tiedän hänen olevan vielä kovin kovin pieni ja epäilen, että kyse on ennemmin jostain suolen kuplinnoista, kuin liikkeistä. Tosin eihän sitä tiedä. Odotan kovasti vauvan liikkeitä. Ne kuitenkin kertovat sitten paljon siitä, miten pikkuinen kohdussa voi. Sekin voi olla, että koska odotan niitä kovasti, olen kuvitellut jotain liikkeiden kaltaista. Mutta ehkä kohta alan tuntemaan oikeasti niitä hipaisuja.

Nt-ultra

Meillä on ensi viikolla nt-ultra. Se on alkanut jännittää. Paljon mietin ikääni ja sitä, onko vauvalla kaikki hyvin. Olen puhunut puolison kanssa siitä, että minulla ei välttämättä riitä voimavarat, mikäli vauvalla olisi joku vamma. Nämä pelot ovat varmasti enemmän ja vähemmän normaaleja tässä vaiheessa. Haluaisin uskoa, että myös turhia. Ja minulla ahdistuneisuushäiriö lyö tähän omat mausteensa sekaan. Uskon kuitenki, että näistä on hyvä puhua yhdessä jo ennakkoon. Jos huono onni sitten sattuisikin kohdalle. Mieluummin niin, että on joku suunnitelma valmiina. Mutta haluan uskoa, että hyvin tässä käy ja ultrassa kaikki on niin kuin pitääkin.

Ihan vähän jännittää myös siirtyykö laskettu aikani ultran jälkeen. Vauva oli jo varhaisultrassa hieman odotettua isompi ja ovulaationi oli tosi aikaisessa. Joten voi olla, että laskettu aikani kuuluisi olla aikaisemmin. Joten jännä nähdä miltä ultrassa ensi viikolla näyttää.

 

Mutta oireet alkavat selkeästi tasoittua tuota tukkoista nenää lukuunottamatta. Joten keskiraskautta odotellessa. 😀

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Raskausviikko 10 (9+0 – 9+6)

Raskausviikko 9 (8+0 – 8+6)

Raskausviikko 8 (7+0 – 7+6)

Raskausviikko 7 (6+0 – 6+6)

Raskausviikko 6 (5+0 – 5+6)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *