Kevät tulee ja niin tulee myös kevään pesänrakennusvietti tai sisustusbuumi. Minulla ainakin erityisesti keväisin iskee tarve laittaa kotia entistä viihtyisämmäksi. Tänä keväänä olen innostunut värien käytöstä. Sisustukseni väripaletti on ollut jo vuosia melko neutraali ja sellaisena se varmasti pääsääntöisesti pysyy. Olen aina ihaillut muiden rohkeaa värien käyttöä, vaikka itse kaipaankin rauhallisempaa palettia.

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin uskaltanut käyttää värejä sisustuksessa harkitusti. Joulukautena käytin havunvihreää ja nyt olohuoneessa on vaalean turkoosit sohvatyynyt. Jos käytän värejä, käytän niitä yleensä tekstiileissä, koska ne voi aina vaihtaa.

Tänä keväänä aloin myös haaveilla väripilkusta keittiöön. Mietin uskallanko tilata printtikuvioisen verhon keittiöön. Aloin tutkailla verhojen valikoimaa ja bongasin sieltä Vallilan Magnolia-nimisen verhon. Pidin siitä, miten paljon verhossa on myös valkoista. Ja ei varmasti ketään ei yllätä se, että pääsyin valitsemaan kukkakuvioisen verhon.

Meidän keittiöön riitti täydellisesti vain yksi verho. Sen mitat ovat 140 x 240 cm, mikä on täydellinen koko tähän meidän keittiöön. Verho peittää kokonaan tuon meidän pienen ikkunan, jos niin haluaa.

Myönnän, että verho vaati aluksi pientä totuttelua, koska olen niin pitkään sisustanut todella neutraalisti. Nyt on kuitenkin totuttu ja olen todella tyytyväinen tähän valintaan. Muuta näin voimakasta printtiä meille tuskin tulee, mutta tämä on todella kiva piristysruiske muuten rauhalliseen sisustukseen. Koska tässä on niin paljon valkoista rauhoittamassa yleisilmettä, kuvio ei tunnu liialta vaan pikemminkin raikkaalta.

Materiaali on aika rouheaa, läpikuultavaa materiaalia ja tuo mieleen vähän pellavan. Mutta verho on kuitenkin polyesteria. Kyseinen verho on Vallilan vuoden takaista SS21-mallistoa, eli tämä on todennäköisesti viimeisiä hetkiä kun kyseistä verhoa saa. Minäkin löysin sen alennusmyynnistä.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Katkeran kodinhoitajan tilitykset eli kuinka päätin hankkia robotti-imurin

Köyhän naisen ikkunalauta

Lastenhuoneen muutos ja jatkettava lastensänky Ikealta

Mjuk. – Helppo tapa myydä huonekalusi

Syksyinen olohuone

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivää, jonka piti olla naisten oikeuksien ja tasa-arvon päivä. Silti, vielä tänäkään päivänä herran vuonna 2022 tasa-arvo ei toteudu. Ei edes täällä Suomessa.

Esimerkiksi vain miesten sairauksia tutkitaan. Naistensairaudet, kuten matala ferritiini ja endometrioosi ovat trendisairauksia, joiden tutkimuksiin on äärimmäisen vaikeaa päästä. Ja vaikka meidän raiskauslakiimme haetaan viimein muutoksia, niin raiskauskulttuuri elää edelleen vahvana. Lenita Airisto kertoo elämänkerrassaan, miten Pertti ”Spede” Pasanen on yrittänyt raiskata hänet. Ja koska media vihaa naisia Iltalehti kirjoittaa tästä uutisotsikon sanoilla ”Lenita Airaksisen kova syytös Spedeä kohtaan.”

Ja kun tällainen juttu jaetaan Facebookissa, siellä on suomen kanssa valmiina kommentoimaan syyttäen ja solvaten uhria. Tämä on raiskauskulttuuria, kun uhria ei uskota, vaan väitetään että tällä on joku syy väittää tällaista. Tätä samaa on se, kun ilmoitettiin että seksuaalirikoksia koskeva lainsäädännön muutos on menossa eduskuntaan hyväksyttäväksi ja nämä samat kommentoijat ovat muka huolissaan siitä, että nyt naiset voivat haastaa tuosta noin vain miehiä oikeuteen raiskauksesta.

Raiskauskulttuuri on uhrin syyttämistä

Muutamat jutut nousivat esiin todella monista kommenteista. Kuten; ”Miksi Lenita ei ottanut asiaa esille silloin kun se tapahtui?” Tämä on täysin samaa syyllistämistä, kuin mitä lähisuhdeväkivallan uhrit saavat kuulla ”Miksi et lähtenyt, jos tuntui niin pahalta? Miksi siihen suhteeseen piti jäädä?” Kuka ihan oikeasti uskoo ettei tästä olisi syntynyt ihan samanlaista kohua silloin, kuin nyt. Lenita olisi todennäköisesti ollut silloinkin valehtelija ja rahan perässä.

Toinen kommenteissa esiin noussut asia oli: ”Ei kuolleesta saa puhua pahaa.” Itseäni tämän tyyppiset kommentit triggeröivät hyvin vahvasti, sillä erään exäni isä ahdisteli minua seksuaalisesti. Hän kommentoi rintojani, ehdotteli seksiä ja kosketteli minua rinnosta tai takapuolesta. Hänellä oli käsitys siitä, että koska seurustelin hänen jälkikasvunsa kanssa, hänellä olisi joku käsittämätön oikeus minun kehooni. Puhuin asiasta silloiselle poikaystävälleni, joka ei tarjonnut minulle muuta kuin; ”Älä välitä. Faija on nyt vaan tuollainen. ” Hän, jonka olisi pitänyt asettua minun puolelleni.

Exäni isä menehtyi ja hänen kuolemansa jälkeen menin mainitsemaan kokemani seksuaalisen ahdistelun, jolloin minut hiljennettiin sanoilla: ”Älä puhu pahaa kuolleesta.” Ihan kuin kuolema olisi kuitannut olemattomiin minun kokemani vääryyden. Ihan kuin se olisi pyyhkinyt pois sen ahdistuksen ja pelon, jota koin silloin kun vierailimme exäni perheen luona. Jos kuolemassa tapahtuu jonkinlainen kosminen synninpäästö, niin eikö se sama päde myös Hitleriin. Tuskin meidän kannattaa enää puhua esimerkiksi keskitysleireistä, koska sehän olisi kuolleen ihmisen parjaamista.

Minulle naistenpäivä muistuttaa nykyään entistä selvemmin siitä, että me elämme maailmassa, joka ei ole lähelläkään tasa-arvoa. Sekä myös siitä, että tekisin mitä tahansa sen eteen etteivät omat tyttäreni joutuisi koskaan kokemaan mitään vastavaa. Tasa-arvo on kuitenkin vielä todella kaukana ja se ettei naistenpäivän kaltaisia päiviä tarvittaisi, on pelkkä toive vain.

-Jenni

P.s. Tulen poistamaan joka ikisen naisvihamielisen kommentin, joten älkää suotta vaivautuko. Asiallinen kommentointi on okei.

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin miesviha

#textmewhenyougethome

Nainen ei saa harrastaa seksiä, jos haluaa naimisiin