Toukokuu 2017 – 2022
0Bongasin ihanan Iidan blogista tällaisen Toukokuu-postauksen. Iida oli koonnut toukokuun hetkiä vuosilta 2018-2022. Kooste oli niin ihana, että halusin toteuttaa saman omaan blogiini. Halusin kerätä tähän itse juttuja vuodelta 2017 asti. Se on ensimmäinen vuosi, kun kirjoitin blogia niin, että tajusin siitä jotain. Tekemisessä oli joku punainen lanka, vaikka vähän haparoinkin.
Se miksi en aloita toukokuusta 2016 , niin silloin blogi näytti hyvin erilaiselta. Oli muun muassa todella voimakkaasti muokattuja kuvia, jotka olivat postimerkin kokoisia. Plus, toukokuussa 2016 ei juuri ollut postauksia. Olimme esikoisen kanssa silloin ensimmäistä kertaa turvakodissa ja äitini luona samasta syystä, eikä minulla ollut silloin rohkeutta tai voimaa kirjoittaa niistä asioista. Silloin elin kovin vahvasti sen toiveen kautta, että kaikki tulisi vielä muuttumaan.
Mutta nyt itse postaukseen!
KUVA: Erika Huhta / EDITOINTI: Minä
KUVA: Erika Huhta / EDITOINTI: Minä
Toukokuu 2017
Toukokuussa 2017 kerroin julkisesti olevani raskaana ja että meille tulee toinen vauva. Raskauden riskiaika oli ohi ja oli koko ajan todennäköisempää, että pieni selviäisi loppuun asti. Olin todella onnellinen vauvasta. Olen ihmistyyppinä sellainen, joka rakasti raskaus- ja vauva-aikaa. Olin varmasti onnellisimmillani tuolloin. Olin innoissani, kun toisessa raskaudessa vauvamasu näkyi niin nopeasti. Tuolloin tein myös ensimmäisen vauvahankinnan, kun löysin käytettynä tuon kuvissa näkyvän korikehdon.
Tässä vaiheessa parisuhteen todellinen alamäki oli jo alkanut. Se pisin rauhanaika oli päättynyt ja tässä vaiheessa silloisella kumppanillani oli jo orastava ihmissuhde toisen naisen kanssa. Minä sukelsin täysillä raskaus- ja vauvakuplaan, joka todennäköisesti piti pääni kasassa tuolloin. Tein silloin kolmepäiväistä työviikkoa, jotta esikoisen ei tarvinnut olla perhepäivähoitajalla täyttä viikkoa. Se tuntui silloin parhaalta mahdolliselta ratkaisulta meidän elämään. Keskityin lapsiini 100 %.
KUVA: Pinja Tuominen / EDITOINTI: Minä
KUVA: Pinja Tuominen / EDITOINTI: Minä
KUVA: Iina Hyttinen / Editointi: Minä
Toukokuu 2018
Toukokuussa 2018 oli jo ihan kesä. Se oli vuosi, jona kesällä puhuttiin käristyskupolista ja kesä alkoi jo toukokuussa. Minulla oli puolivuotias vauva, sekä kaksi ja puolivuotias taapero. Olin silloin äitiyslomalla. Kuopuksen kanssa oli niin erilaista olla äitiyslomalla. Osasin nauttia siitä ajasta aivan eri tavalla, kuin esikoisen epävarmana äitinä. Esikoinen oli edelleen kolme päivää viikossa päivähoidossa ja aika monesti, niille päiville kun näin oli, olin sopinut kaikenlaisia äititreffejä. Kun luin tekstejä tältä ajalta, mieleen tuli vahvasti se, että olen yrittänyt olla tosi pirteä, vaikka tähän aikaan on liittynyt jo isoa ahdistusta. Teksteissä puhun paljon itsestäni ja lapsista. Ihan kuin olisin ollut silloin jo yksin. Osasta vanhoja kirjoituksia tulee myös aavistuksen paha maku suuhun, kun kerron silloisen kumppanini olleen työmatkalla ja minä olen ollut kaksin lasten kanssa. Todellisuudessa tämä on ollut silloin toisen naisen kanssa.
KUVA: Erika Huhta / EDITOINTI: Minä
KUVA: Susanna Kuohula / EDITOINTI: Minä
Toukokuu 2019
Kun luin näitä vuoden 2019 postauksia, haluaisin halata rutistaa tuon ajan itseäni. Teksteistä paistaa se, miten yritän jaksaa, yritän ajatella positiivisesti ja yritän uskoa parempaan, vaikka ero kolkuttelee nurkan takana. Monessa tekstissä käy ilmi etten voi hyvin, enkä olen onnellinen. Vaikka yritän antaa sellaisen kuvan ulospäin. Kumppanin viikonloppu ja iltatyöt ovat vaan lisääntyneet ja olen todella paljon keskenään lasten kanssa. Tässä vaiheessa olen myös kokoaikaisesti töissä työpaikassa jossa olen ollut puoli vuotta. Blogini oli silloin vielä Kaksplussalla.
KUVA: Erika Huhta / EDITOINTI: Minä
Toukokuu 2020
Ensimmäinen kevät eron jälkeen. Korona on levinnyt maailmalla. Olin samaan aikaan onnellinen vapaudesta, jonka olin saanut. Oli häkellyttävää, suorastaan huumaavaa, kun kukaan ei enää kontrolloinut. Ja samaan aikaan olin uupunut ja aivan romahtamispisteessä. Omasta mielestäni tämän ajan kuvista näkee etten voi hyvin. Säteilen kyllä erohehkua, mutta ihoni ei ole kunnossa ja silmieni ympärillä on tummat rinkulat. Vainoaminen oli tänä aikana pahimmillaan. Samaan aikaan yritin totutella vuoroasumisjärjestelyihin ja siihen etteivät lapset olekaan koko aikaa luonani. Haluaisin myös halata tämän aikaista itseäni ja sanoa, että jää nyt herran jumala sairaslomalle.
Toukokuu 2021
Toukokuu 2021 oli ihana. Olin pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Edelleen uupunut, mutta onnellinen. Vuodessa oli menty aivan järjetön matka eteenpäin niin monessa asiassa. Olin löytänyt itseni. Rakastin itseäni ja olin sinut itseni kanssa. Elin sinkkuutta ja olin siirtynyt opiskelemaan normaaliin päiväopetukseen. Toki koronan vuoksi kaikki oli edelleen etänä. Asuttiin ensimmäistä kevättä meidän uudessa kodissa, joka on edelleen aivan ihana. Elämä alkoi viimein tasaantumaan, mikä tuntui äärimmäisen hyvältä.
Toukokuu 2022
Tällä hetkellä asun edelleen tässä ihanassa kodissa, joka on ennen kaikkea minun ja tyttöjen yhteinen. Seurustelen aivan ihanan miehen kanssa, joka on minulle hyvä ja kiltti. Olen saanut ahdistuneisuushäiriö diagnoosin ja opettelen elämään tämän sairauden kanssa. Opiskelen edelleen, mutta nyt erityisen tuen turvin, jonka avulla pystyn saattamaan opinnot päätökseen. Olemme menossa äitini luokse viettämään äitienpäivää ja sitä ennen ystävieni lapsen syntymäpäiviä. Poikaystävä suunnittelee Euroviisujen kisakatsomoa, josta itse olen aivan pihalla. Hän on niitä euroviisuihmisiä. Itse odotan kuumeisesti jääkiekon MM-kisoja.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Koin seksuaalista haluttomuutta aivan suhteen alussa
Kirjoitin siitä, että me ollaan käyty mun kumppanin kanssa läpi yhdenlainen kolmen kuukauden kriisi. Itse kuvailisin sitä yhdenlaiseksi sitoutumispaniikiksi siinä vaiheessa, kun tunteet alkavatkin hiljalleen syventyä. Tänä aikana omat tunteet heittivät härän pyllyä. En tiennyt mitä ajatella ja mitkä ovat omat tunteeni. Oli myös hetkiä, joilloin en tuntenut yhtään mitään omaa kumppaniani kohtaan. Aiemmin tämä oli ollut se kriittinen vaihe, jolloin minä pötkin pakoon.
Koin seksuaalista haluttomuutta
Koin tänä aikana myös seksuaalista haluttomuutta. Siitä ehdin nopeasti jo ajatella, että tuskin kumppanini on minulle oikea, kun en halua häntä. Nyt voin sanoa, että kyse ei ole ollut todellakaan kumppanistani vaan omista ristiriitaisista tunteistani. Minulla on äärimmäisen ihana poikaystävä, jota haluan taas, kun ensimmäinen kriisi ja sen mukanaan tuoma tunnemyrsky on tasaantunut.
Seksi vallankäytön välineenä
Sen verran olen oppinut, että seksuaalinen haluttomuus ei ole täysin yksiselitteistä. Puhe haluttomuudesta on edelleen hyvin yksisuuntaista. Yhä edelleen haluttomuuskeskusteluissa syytetään naista. Ihan kuin naisella olisi vastuu parisuhteen seksielämän aktiivisuudesta. Minua tällainen keskustelu risoo.
Olen elänyt parisuhteessa, jossa seksi on ollut yksi vallankäytön keino. Minä olen ollut aina seksuaalisesti aktiivinen ja halukas. Niin raskaana, kuin hyvin pian synnytyksen jälkeen. Olen kuitenkin elänyt parisuhteessa, jossa seksiä käytettiin minua vastaan. Jos ilmaisin haluni seksiin, minua huoriteltiin ja haukuttiin nymfomaaniksi. Kun seksiä oli, se oli hyvin suoraviivaista ja toisti samaa kaavaa. Kaikki kokeileva oli epänormaalia ja sairasta. Jouduin myös odottamaan seksiä, koska sitä ei todellakaan tullut minun aikataulullani. Sain kuulla usein siitä, kuka minua haluaisi, kun olen ruma ja lihava ja nalkutankin vielä jatkuvasti. Oli minun syyni ettei seksiä ollut.
En siis ole aiemmin kokenut haluttomuutta, koska seksielämäni ei ole ollut sellaista että sille olisi ollut oikeastaan mahdollisuutta. Joten kieltämättä hieman huolestuin, kun minua ei yhtäkkiä haluttanutkaan. En uskaltanut ottaa asiaa myöskään puheeksi. Tänä viikonloppuna puhuin asiasta ensimmäisen kerran. Minua nimittäin pelotti, vaikka pelko kumpusi enemmän vanhoista kokemuksista, kuin nykyisestä suhteestani. Kumppanini sanoi, että kyllä hän oli huomannut etten ollut hänessä kiinni kuin ennen.
Halujen palaaminen
Nyt haluni ovat palautuneet niin, että tunnistan itseni taas. Ja luulen, että tässä kyseisessä tilanteessa, juuri aika ja suhteen eteneminen oli se ratkaiseva tekijä. Toki keskustelu olisi saattanut auttaa entisestään. Onneksi pystyimme sentään puhumaan muista ongelmista, sillä muutoin olisimme tuskin enää yhdessä. Ja pystyimme puhumaan asiasta nyt, kun seksuaaliset haluni olivat jo palautuneet. Nyt minusta tuntuu, että ollaan kumpikin saatu ihan uutta virtaa ja ollaan taas samanlaisia lääppijöitä, kuin ensimmäisinä viikkoina. Ja se on aivan ihanaa.
Itselleni tämä oli myös äärimmäisen eheyttävä kokemus. Seksuaalinen haluttomuus on inhimillistä ja nyt näin, että minua rakastetaan vaikka tialnteet (ja haluni) hetkellisesti muuttuisivatkin. Lisäksi olen saanut kokea sen ettei seksi ole se vallankäytön väline, vaan luonnollinen osa parisuhdetta. Se on yksi tapa näyttää rakkautta ja kiintymystä, mutta se ei ole ainut tapa. Toki, minulle seksi on parisuhteessa tärkeää ja yksi toive kumppania etsiessä oli se, että meidän seksuaaliset halut, tarpeet ja toiveet osuisivat edes jotenkin yhteen. Siitäkin huolimatta, että elämä ei ole aina niin yksiselitteistä.
Juuri nyt aion kuitenkin nauttia tästä uudesta ja äärimmäisen ihanasta drivesta, joka meillä on. Ja yritän opetella myös itse puhumaan näistä vaikeista aiheista kumppanilleni. Onneksi meillä on aikaa. ♥ Ja onneksi olen löytänyt itselleni tuon uskomattoman ihanan, ymmärtäväisen ja huomioon ottavan poikaystäväni.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille?