Isänpäivää viettämään
Hyvää isänpäivää kaikille iseille, papoille, vaareille, isoisille, isän mielisille, bonusiseille, isäksi tahtoville ja ihan jokaiselle, joka kokee tämän päivän itselleen merkitykselliseksi ja tärkeäksi.
Omat lapseni viettävät isänpäivää tietysti oman isänsä luona. Me lähdemme puolisoni kanssa hänen perheensä luokse. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näen niin ison osan puolisoni perheestä ja suvusta. Mikä on hieman jännittävää, mutta en stressaa. Olen leiponut päivällistä varten bravuurini, juustokakun.

Neule / H&M
Farkut / H&M
Laukku / H&M
Hattu / Zadaa second hand
Kengät / Adidas second hand
Korvakorut / Smiling Design saatu*

Ollaan näillä lapsivapailla valmisteltua puolison kanssa muun muassa pikkujoulua lapsille. Pikkujoulu on ehdottomasti lempiperinteeni, sillä lapsuudessa siitä se joulunodotus on aina alkanut. Sen lisäksi olen valmistellut tulevaa blogijoulukalenteriani. Olen leiponut joulureseptejä ja kirjoittanut näppäimistö sauhuten. Puoliso on kantanut myös oman kortensa kekoon, jonka vuoksi rakastan häntä vain entistä enemmän.
Tänään on myös puolisoni vapaapäivä, joten todennäköisesti tullaan isänpäivä päivälliseltä pika pikaa kotiin viettämään aikaa kahdestaan. Meillä on niin jouluelokuva-, kuin myös Marvel-maratoni pahasti kesken, joten ilta menee todennäköisesti elokuvan parissa.

Postauksen loppupäähän sananen vielä kuvien asusta. Pukeudun kylmällä säällä usein nimenomaan neuleisiin ja farkkuihin tai nahkapöksyihin. Ei ehkä järin luovaa, mutta aina yhtä mukavaa ja tyylikästä. Tässä on syy muuten sille, miksi yritän etsiä säännöllisesti Pinterestistä pukeutumis inspiraatiota.
Mutta pidän valtavasti tästä asusta. Tuo kyseinen neule on niin lämmin päällä. Vaikka poolot eivät ole täysin omalla mukavuusalueellani. Se kuitenkin sopii kaikkien alaosien kanssa hyvin yhteen ja kuten sanottu, on äärimmäisen lämmin.

Kuljen tennareissa niin pitkään kun se on mahdollista. Ne ovat yksinkertaisesti lempi kenkäni. Nämä Adidaksen tennarit ovat ihan parhaat jalassa. Tämän päivän menoihin taidan laittaa kyllä maiharini.
Miten te vietätte isänpäivää?
Terkuin,
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Pikkujouluasu ja erobileiden suunnittelua
Halloweeniin sopivat madoilla koristellut mokkapalat
Nyt on vuorossa toinen synttäriresepti. Tämänkin koristelun ideoin itse, mutta itse mokkapalathan ovat suomalainen klassikko. Idean koristeluun sain Arnoldsilla, jossa oli samaan tapaan koristeltuja donitseja. Totesin, että vastaavanlainen koristelu olisi äärimmäisen helppo toteuttaa myös halloween synttäreille. Hetken mietin mihin leivonnaiseen sen toteuttaisin, kunnes keksi nimenomaan mokkapalat.
Mokkapalojen koristeena on nimenomaan perinteinen kahvi-kaakao kuorrute. Sen päälle on ripoteltu murskattuja keksejä ”mullaksi” ja lopuksi laitettu päälle madot. Matoja voisi olla myös enemmän. Arvioin matojen määrän vähän alakanttiin.
Sain leivoksista ihanan kahviset, kun käytin kuorrutteeseen espressoa. Jos rakastat kahvia ja sinun on mahdollista kokeilla espressoa, niin suosittelen.

Mato mokkapalat
Taikina
4 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
200 g voita
2 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
Kuorrute
75 g voita
3/4 dl vahvaa kahvia
4 dl tomusokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Pinnalle
Paketti Oreokeksejä
Karkkimatoja
1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sulata voi ja lisää kylmä maito voihin, jolloin seos jäähtyy sopivaksi.
3. Sekoita kuivat aineet.
4. Sekoita muna-sokeri seos ja voi-maito seos keskenään. Lisää joukkoon jauhoseos siivilöiden, vähän kerrallaan. Sekoita nuolijalla tasaiseksi taikinaksi.
5. Kaada taikina leivinpaperille uuninpellille. Kypsennä 200 asteessa noin 15 min.
6. Anna pohjan jäähtyä heti paistamisen jälkeen.
7. Sekoita kuorrute. Sulata voi, keitä kahvi ja seikoita ne keskenään.
8. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne voi-kahvi seoksen joukkoon. Sekoita, kunnes seos on tasainen.
9. Kaada jäähtynyt kuorrute pohjan päälle.
10. Murskaa Oreo-keksit mahdollisimman pieneksi muruksi, niin että muru näyttää mullalta. Ripottele se mokkapalojen päälle. Laita karkkimadot ryömimään keksimullan joukkoon.

Tässä on tämän vuoden halloween herkut. Testailen täällä kovaa vauhtia jo joulureseptejä, joten niitä sitten luvassa seuraavaksi.
Terkuin,
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Helpot ja oikeasti hyvät mustikkamuffinssit
Syntymäpäiväbrunssi ja kesäinen moctail


0