Mediassa ja erityisesti somessa on ollut viime päivinä keskustelua siitä lisäävätkö lapset yksilön onnellisuutta. Tämä keskustelu on lähtenyt liikkeelle Hesarin artikkelista. Itsestäni aihe on mielenkiintoinen, vaikka itse artikkelia en ole päässyt maksumuurin vuoksi lukemaan. Ilmeisesti artikkelissa puhuttiin myös siitä, miten vanhemman ikä vaikuttaa asiaan.

Omalla kohdallani lapseni ovat omalta osaltaan lisänneet onnellisuuttani. Olen saanut molemmat lapseni äärimmäisen vaikeassa ja stressaavassa elämäntilanteessa. Esikoista sain odottaa ja toivoa peräti seitsemän vuotta.  Kun esikoiseni syntyi olin 26-vuotias. Kuopukseni syntyi pari vuotta myöhemmin. Esikoiseni syntymä oli kuin vastaus kaikkiin lausumiini rukouksiin. Samaan aikaan se oli tietyssä määrin äärimmäisen pelottavaa. Eivätkä kaikki pelottavat hetket liittyneet edes vauvan kanssa selviämiseen. Muistan varmasti ikuisesti taksimatkan turvakotiin pienen vauvan kanssa ja sen meidän turvakodin huoneen vihreän seinän sävyn.

Lapset kannattelivat minua, kun olin onneton

Kun olin vuosia muuten onneton, lapset toivat elämääni onnellisuutta. He pitivät minut myös pinnalla silloin kaikkein synkimpinä hetkinä. He pitivät minut kiinni arjessa ja rutiineissa silloin, kun en olisi halunnut nousta sängystä. He saivat minut taistelemaan silloin, kun oli kaikkein vaikeinta. Ja kun olen muutenkin onnellinen, he vain lisäävät sitä onnea ja iloa, jota saan.

Toki pystyn taas puhumaan vain omasta puolestani. Olen ihminen, joka on nauttinut äitiydestä ihan alusta asti. Minulla ei ole ollut kiintymysongelmia ja olen nauttinut myös vauva-ajasta, mikä on monille se vanhemmuuden vaikein aika. Ja edelleen, minullakin tulee vastaan niitä hetkiä, kun omat lapset saattavat minut aivan raivon partaalle ja haluaisin myydä heidät sirkukseen. Välillä näitä hetkiä tulee useampi päivässä, välillä kaikki sujuu niin hyvin ettei näitä hetkiä tule moneen päivään. Mutta myös huonoina päivinä, olen pohjimmiltani onnellinen lapsistani. Viimeistään siinä kohtaa, kun kumpikin nukkuu siinä x-asennossa omassa sängyssään ja katselen heitä huoneen ovelta, olen tajuttoman onnellinen.

Vanhemmuuteen liittyy toki myös paljon sellaista sattumaa, johon emme voi itse vaikuttaa. Onko tukiverkkoja, eli asuvatko vaikka perheenjäsenet lähellä? Entä ovatko nämä perheenjäsenet siinä kunnossa, että he oikeasti pystyvät ottamaan koppia lapsista silloin tällöin. Entä saatko lapsen ylipäätään yksin vai kumppanin kanssa? Tai niin kuin minun tapauksessani, kumppanin kanssa, mutta niin ettei kumppania jälkikasvu juurikaan kiinnostanut. Ja tämä on vain pieni murto-osa. Siihen päälle se millainen mielenterveyden tila vanhemmilla on. Esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus saattaa iskeä aivan yllättäen. Onko lähipiirissä asioita, jotka aiheuttavat ylimääräistä stressiä. Entä taloustilanne, jossa perhe elää?

Kyselin tänään myös omilta seuraajiltani Instagramissa, miten he ovat kokeneet onnellisuuden lisääntyneen lapsen saamisen jälkeen. Monelle lapsen saaminen oli haaveiden täyttymys ja rakkauden määrä lapseen on tuntunut valtavalta. Vastauksissa nousi myös esille se, miten merkityksellistä elämä on ollut lapsen saamisen jälkeen. Ja oli siellä vastauksia myös siitä, miten lapsi on tuonut elämään uusi ihmisiä. Minä ja Heidi tuskin olisimme edes tavanneet, ellen olisi etsinyt kuopukselleni kehtoa.

Olenko oikea ihminen vastaamaan tähän kysymykseen?

Samaan aikaan mietin, olenko itse oikea ihminen vastaamaan tällaiseen kysymykseen? Elämäni on ollut aiemmin todella onnetonta ja stressintäytteistä. Nyt se osa elämästä on taakse jäänyttä ja koen tällä hetkellä olevani jopa aivan eri ihminen. Ja elämäntilanteen muuttuneen näin radikaalisti, olen ehdottomasti onnellisempi, kuin aiemmin. Mutta olisiko niin, vaikka en olisi saanut lapsia?

Siitä en tiedä, mutta uskon, että kaipuu lasta kohtaan olisi edelleen suuri ja se varmasti särkisi oman sydämeni. Toki, matkani äidiksi olisi hyvin erilainen, jos saisin kokea sen ensimmäistä kertaa esimerkiksi nykyisen kumppanini kanssa.

Olisi mahtavaa kuulla teidän ajatuksianne aiheesta?

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Olen viimein jaksanut olla parempi äiti vanhemmilleni

Vappuviikonloppu

Yksin lasten kanssa

Minusta tuli ihan erilainen äiti kuin ajattelin

Vaaleanpunaiset 6-vuotis synttärit

Me ollaan vietetty täällä oikein uusperhesunnuntaita. Nykyisellä kumppanillani on yleensä lauantait töitä ja sunnuntait vapaata, joten me vietämme perheaikaa nimenomaan sunnuntaisin. Hänellä oli tällä viikolla myös aamuvuoroviikko, joten saatiin vietettyä myös eilinen lauantai-ilta yhdessä. Ensin katsottiin koko porukalla lasten lemppari Masked Singer ja sitten katseltiin aikuisten kesken Haluatko miljonääriksi, koska Antti Holma.

Koska lapset menivät nukkumaan vasta puoli kymmenen, mikä on meillä tosi myöhään, niin meillä nukuttiin tyytyväisenä kahdeksaan. Minä olin meistä kaikista ensimmäisenä hereillä. Makoilin sängyllä ja jossain vaiheessa kuulin kuopuksen tassuttelevan meidän makuuhuoneeseen yöpaidassa ja tukka hurmaavasti pystyssä. Aamu alkoi ja jatkui aika rauhallisissa merkeissä. Aamupäivällä kerättiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin koko kööri uimaan. Kumppanilleni tämä oli ensimmäinen kerta, kun oltiin uimassa lasten kanssa. Ja itselleni tämä oli ensimmäinen kerta lasten kanssa uimassa niin, että siinä oli kaverina toinen vastuullinen aikuinen.

Koko porukalla uimaan

Mentiin tosiaan uimaan ja nyt kun matkassa oli se kaksi aikuista, molemmat saivat myös hetken itsekseen. Minä pääsin juoksemaan ja jumppaamaan vähän ja kumppanini pääsi uimaan matkaa rauhassa. Lapset saivat mennä ja uida koko ajan vähintään yhden aikuisen ollessa läsnä. Minulle tämä oli aivan yhtä uusi kokemus, kuin kumppanilleni uimassa käyminen lasten kanssa. Uiminen on aina ollut vain minun ja lasten yhteinen juttu. Se, että mukana oli ensimmäistä kertaa toinen, tuntui helpottavan tätä rupeamaa aivan valtavasti. Tuntui että ensimmäistä kertaa ei tarvinnut olla silmiä selässä. Ja tosiaan, parasta olis se, että pääsin vähän jumppaamaankin. Olen edelleen niin kiitollinen siitä, millaisen kumppanin olen löytänyt rinnalleni jakamaan tätä meidän hässäkkää.

Arki toisen aikuisen kanssa

Uimisen jälkeen minä kävin kaupassa ja Matkahuollon pisteellä hakemassa kirppislöytöni, kun kumppanini ja lapset lähtivät suorinta tietä kotiin. Tämäkin on asia, jota arvostan ja josta nautin aivan älyttömästi. Siitä kun toinen ottaa koppia lapsista sen verran, että minä voin hoitaa nopesta pari asiaa kuten kaupassa ja postissa käynnin. Minulle tämä on luksusta. Minulle on normi, että olen raahannut aina lapset mukaani.

Kotona odotti sohvalla kaksi väsynyttä lasta, jotka puoliksi makasivat ja puoliksi valuivat sohvalla. Minä sovitin zadaalöytöni. Olin löytänyt Zadaasta kymmenellä eurolla vekkihameen, jota olen etsinyt pidemmän aikaa, mutta jota en ole raaskinut aiemmin ostaa. Kun se vielä sopi päälle, olin älyttömän iloinen.

Samaan aikaan kumppani lämmitti lapsille ruokaa. Me ollaan hullaannuttu nyt Feelia ruokakaupasta. Ollaan testattu sitä nyt ihan omaan piikkiin ja se on kyllä loistava palvelu. Pyritään jatkossa pitämään tietty määrä arkiruokia varastossa, kun ne ovat lämmittämistä vaille valmiit. Itse kokataan alusta asti sitten vähän herkumpaa ja spesiaalimpaa.

Ruuan jälkeen rauhoituttiin hetki kaikki. Minä join päiväkahvit samalla, kun luin uusinta Trendi-lehteä. Trendi on oma suosikkini näistä tyyliä ja kauneutta käsittelevistä aikakausilehdistä. Lapset jatkoivat hetken sohvalla makaamista, ennen kuin lähtivät ulkoilemaan omalle pihalle. Ulkoilun jälkeen siivottiin kaikki yhdessä lasten oma huone. Viime viikkoina  se siivoaminen on ollut sitä, että lapset ovat työntäneet lattialla olevat tavarat vain piiloon, joten tällainen kunnollinen siivoaminen tuli aikalailla tarpeeseen.

Kun saatiin lapset lopulta sänkyihin, me aikuiset alettiin katsomaan Marvel-maratonin seuraavaa osaa, joka oli Thor: Dark World.

Tämä päivä oli aivan ihana. En voi oikeasti uskoa sitä, että olen nykyään näin onnellinen ja meidän arki on näin hyvää ja ihanaa. Keskustelin hetki sitten siitä ystäväni kanssa, miten olin ollut vuosia todella onneton ja surullinen. Lapset antoivat elämääni paljon hyvää sisältöä, mutta muutoin olin todella onneton. Nyt tuosta ajasta tuntuu olevan ikuisuus. Elämä on aivan erilaista. Ja vaikka ahdistuneisuushäiriö minua säännöllisesti piinaakin, niin pääsääntöisesti olen nykyään äärimmäisen onnellinen. <3

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Kumman vanhemman sukunimi lapselle?

Mitä minulle ja meille kuuluu juuri nyt

Minun lapset, minun vastuu

Ajatuksia uusperheestä

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä…