Hae
Big mamas home

”Pettäminen on minulle ehdoton ei”

”Pettäminen on minulle ehdoton ei”. Näin narsistinen exäni hoki minulle suhteen aikana. Hän oli sanomisissaan niin vakuuttava, että en epäillyt häntä hetkeäkään. Nielin tämän pajunköyden hetkeäkään epäilemättä. Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että hänellä on ollut samaan aikaan useita suhteita. Ja meillä oli minun tietojeni mukaan suljettu parisuhde, johon ei pitänyt kuulua muut ihmiset. Olin vain selkeästi väärässä. Ilmeisesti pettäminen olisi ollut anteeksiantamatonta vain, jos minä olisin syyllistynyt siihen. Toki minua huoriteltiin ihan muutenkin.

Olen tavallaan ”onnekas” siinä suhteessa, että olen saanut kuulla näistä muista naisista vasta niin pitkään suhteen päättymisen jälkeen, että olen saanut otettua etäisyyttä kyseiseen ihmiseen ja suhteeseen. Mikään mitä olen kuullut ei ole lopulta isommin hetkauttanut minua. Kun olen saanut etäisyyttä, kaikki on käynyt vain niin paljon paremmin järkeen. Monet aiemmin selittämättömät aukot ovat täyttyneet. Mutta samalla myös ne vähäisetkin hyvät hetket ovat pirstoutuneet ja hävinneet. Nykyään kyseinen suhde ja ajanjakso tuntuu lähinnä turhalta kärsimykseltä.

"Pettäminen on minulle ehdoton ei" - BMH - Big mamas home by Jenni

Tuleeko tästäkin yksi trauma?

Minulle on jäänyt suhteestani narsistin kanssa lukuisia traumoja. En pysty tekemään aloitetta seksissä, enkä aina sanomaan mitä haluan tai kaipaan kumppaniltani. Pettäminen on yksi henkisen väkivallan muoto. Siinä petetään toisen luottamus ja yhteinen sopimus niin perusteellisesti, että sitä ei voi kovin monella muulla tavalla rikkoa niin.

Minä tuskin tulen koskaan saamaan mitään selitystä tällä kaikelle pettäjältä itseltään. En pääse koskaan esittämään kysymyksiä ”miksi”, ”milloin”, ”kuinka usein” ja ”kenen kanssa”.  Olen ja elän jatkossakin vain sillä laihalla tiedolla, jonka olen saanut ja niillä omilla epämääräisillä muistikuvilla, joita minulla on.

 

Tällä hetkellä minulla pyörii päässä tuo sama kela ”pettämien on minulle ehdoton ei”. Lause pyörii päässäni jatkuvalla luupilla, josta en pääse yli. Mietin sitä, miten kieroutunut tuo lause on kontekstissa, jossa se on kerrottu. Toisaalta olen itse onnellinen siitä, että tästä kaupanpäällisenä ei ole tullut isompia luottamusongelmia. Pystyn edelleen luottamaan nykyiseen kumppaniini ja siihen, että hän on minulle uskollinen. Meillä on todella hyvä keskusteluyhteys, vaikka minun onkin välillä vaikeaa puhua traumojeni vuoksi. Saamme yleensä selvitettyä asiat vähäintään päivän tai kaksi myöhemmin. Minun puhumistani helpottaa se, kun tilanne ei ole enää niin sanotusti päällä. Mutta en voi olla miettimättä, tuleeko myöhemmin tilanteita, joissa saatan kokea mustasukkaisuutta ja epävarmuutta. Voiko tällainen tilanne triggeröidä minua?

Onneksi meillä on kumppanini kanssa hyvä keskusteluyhteys ja hän tietää missä mennään. Hän voi yrittää ymmärtää ja helpottaa tilannetta omalta osaltaan. Olen edelleen joka päivä kiitollinen hänestä ja siitä, että sain juuri hänet elämääni. Jos tästä tulee minulle jotain pelkotiloja, ainakin voimme selättää ne yhdessä.

Tänään pääsin käsittelemään näitä asioita psykologin kanssa, mikä teki hyvää. Toki, minun pitäisi alkaa tekemään asioita sen eteen, että pääsisin ihan psykoterapiaan. Joudun kuitenkin odottamaan sitä sen verran, että taloustilanteeni paranee.

-Jenni

 

KUVAT: Mun muru / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Hei rakas

Hei olen Jenni ja olen rakkausaddikti

Väkivallan uhrit halutaan vaientaa

Huomoi nämä varoitusmerkit parisuhteen alussa

Sinisilmäinen

Kuinka pukea vajaamittainen toppi 4/4

Nyt olisi viimein vuorossa tämän viimeisimmän Kuinka pukea-sarjan neljäs osa. Eli tässä on neljäs tapa yhdistellä asuun vajaamittainen toppi eli crop top. Muihin kolmeen postaukseen löytyy linkit postauksen lopusta, jos et ole niitä vielä nähnyt. Viimeinen asu on vähiten kesäinen, mikä on ehkä ihan hyvä, kun katsoo ulos ikkunasta.

Tähän asuun yhdistin taas korkeavyötäröiset farkut. Eri farkut kuitenkin, kuin kahdessa edellisessä yhdistelmässä, sekä mustan bleiserin. Asu on samaan aikaan skarppi ja rento.

Plusmuoti - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Bleiseri / H&M

Toppi / H&M

Farkut / H&M

Laukku / H&M

Kengät / ZADAA Secondhand

Korvakorut / SMILING DESIGN

Musta bleiseri ja vajaamittainen toppi - Kuinka pukea - BMH - Big mamas home by Jenni

Minulla on ollut musta bleiseri viimeksi ennen, kuin aloin odottaa esikoistani. Vartaloni ja kokoni kuitenkin muuttui sen verran raskaudessa ja synnytyksessä, että se ei enää mennyt päälle. Siitä on siis kutakuinkin seitsemän vuotta ja vaikka olen mustasta bleiseristä haaveillut, niin nyt vasta sain aikaiseksi hankittua uuden. Kuvasin koko viime syksyn vähän kateellisena Katrin bleiseriasuja, kun olisin halunnut käyttää sellaista itsekkin.

Syksyllä bleiseri menee parhaimmillaan takista ja farkkujen kanssa asusta saa kivan rennon ja kasuaalin.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by JenniMusta bleiseri ja vajaamittainen toppi - Kuinka pukea - BMH - Big mamas home by Jenni

Koska asu on rento, halusin yhdistää siihen ihan vain lenkkarit. Hankin nämä ihanat vaaleanpunaiset lenkkarit Zadaan kautta. Mistäpä muualtakaan? Korvakorut ovat Smiling Designin ja yksiä ensimmäisiä hankkimiani. Rakastuin näihin glitterkorviksiin ensi silmäyksellä silloin kun ne tulivat.

Plusmuoti - BMH - Big mamas home by Jenni Musta bleiseri ja vajaamittainen toppi - Kuinka pukea - BMH - Big mamas home by Jenni

Nyt olisi ihan mahtavaa kuulla, mitä te olette ajatelleet tästä postaussarjasta. Haluatteko lisää vinkkejä siitä, miten jonkun vaatekappaleen voi stailata eri tavoilla?

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

POSTAUSSARJA

Kuinka pukea vajaamittainen toppi 1/4

Kuinka pukea vajaamittainen toppi 2/4

Kuinka pukea vajaamittainen toppi 3/4