Laiskan ihonhoitajan tunnustukset
*TUOTTEET SAATU TESTIIN PR-NÄYTTEINÄ
Minusta löytyy ihonhoitajana kaksi erilaista puolta. Se, joka rakastaa kangasnaamioita ja seerumeita ja on äärimmäisen tarkka meikin puhdistuksesta ennen nukkumaan menoa. Toissaalta taas myös se, joka lähes jatkuvasti laiminlyö ihonhoitoaan. Hups.
Monesti kun olen ihan yksin kotona ja minulla on mahdollisuus katsoa sarjoja rauhassa ja läträtä erilaisilla naamioilla ja seerumeilla. Se on ihanaa! Silloin hoidan kasvojen ihoa pitkän kaavan kautta, nautiskelleen. Samoin, olen äärimmäisen tarkka siitä, että poistan meikit aina iltaisin ennen nukkumaan menoa ja sivelen kasvoille rasvaa.
Mutta sellaisia arjen perus ihonhoitorutiinit suoritan ns tuuripelillä silloin kun muistan. Eli yleensä silloin, kun kasvoillani on menossa joku kriisi. Ihonhoito on helppo muistaa erityisesti silloin, kun kasvoja kiristää ja tuntuu. Näin ollen, mitä helpommat rutiinit on, sitä helpompi minun on tehdä ne ikään kuin ohimennen.

Olen saanut kesän ajan tutustua ja käyttää Yliopiston Apteekin Naturae tuotesarjan tuotteita. Naturae on Yliopiston Apteekin oma luonnonkosmetiikkasarja, joka on hyvin pitkälti kotimaisista aineksista tehty.
Sarja lanseerattiin jo vuonna 2016 ja nyt se päivitettiin. Eikä pelkkä purkkien ulkonäkö ole ainoa, joka päivitettiin. Sarjaa hiottiin, jotta se palvelisi entistä paremmin kuluttajien tarpeita ja siihen lisättiin muun muassa kaksoispuhdistukseen sopiva öljyputsari.
Naturae-sarja sopii todella monille, se on vastuullinen ja sopii myös pienen hintabudjetin ihonhoitoon. Minua puhuttelee joka kohta tästä listasta.

Minä sain itselleni kokeiluun hellävaraisen puhdistusvaahdon, kosteuttavan seerumin ja kosteuttavan kasvovoiteen. Eli aika tuollainen hyvä, pieni perus paketti. Ja olen onnistunut vähän petraamaan näiden kanssa omia rutiinejani, mistä olen itse tietysti tyytyväinen.
Pidän ihan valtavasti sarjan pelkistetystä ja kauniista ulkonäöstä, mikä on minulle iso plussa. Tosin, jos tuote on hyvä, käyttäisin sitä todennäköisesti siitä huolimatta. (Tämä pätee muotovaahtoni kohdalla.) Mutta kaunis ulkonäkö on iso plussa.

Naturae tuotteet
Hellävarainen puhdistusvaahto
Henkilökohtaisesti pidän ehkä kaikkein eniten puhdistusvaahdoista. Olen ihan vasta opetellut käyttämään misellinvettä meikkienpuhdistuksessa, mutta oma suosikkini on siitä huolimatta puhdistusvaahto. Tämä on ihana, aika riittoisa, pehmeä ja kevyesti tuoksuva. Tämä tuote on myös vegaaninen.
Puhdistusvaahto sisältää ainoastaan hellävaraisesti peseviä aineita, jolloin se sopii hyvin myös herkälle iholle. Sen sisältämä kotimainen koivun luomumahla hoitaa ja uudistaa ihoa. Ja antioksidanttinen ruiskaunokkiuute suojaa puhdistuksen aikana.

Kosteuttava seerumi
En tiedä teistä, mutta minut on onnistuttu vakuuttamaan siitä, että seerumit on se the tuote, jota kannattaa omalle naamalleen läiskiä. Ja tätä on läiskitty. Tämä on seerumina tosi kiva ja tuntuu imeytyvän ihoon nopeasti. (En tosin tiedä onko se hyvä juttu, vai kertooko se siitä, että ihoni kaipaa kipeästi tätä.)
Seerumi sisältää muun muassa runsaasti kosteuttavaa hyarolonihappoa (taikasana), sekä pehmentävää ja hoitavaa pellavansiemenöljyä. Öljy sisältää puolestaan runsaasti omega-rasvahappoja. Sen lisäksi siinä on myös tupasvillauutetta ja C-vitamiinipitoista ruusunmarjauutetta ja luomukoivunmahlaa. Tuote on niin ikään vegaaninen ja valmistettu Suomessa.
Kosteuttava kasvovoide
Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, kosteuttava kasvovoide. Ja huomatkaa, tosiaan kasvovoide. Ei päivävoide, eikä yövoide. Koska olen laiska ihonhoitaja, yö- ja päivävoiteet ovat tuntuneet jo tieteeltä, niin arvostan kaikkia 24 h tuotteita, joita voi lätkiä naamaansa koska vaan, milloin sattuu muistamaan. Ja tämä on ollut yksi parhaimpia kasvovoiteta, tähän asti, joita olen kokeillut.
Kasvovoide on kevyt ja pienikin määrä riittää oikeasti kosteuttamaan kasvot. Se sisältää runsaasti luonnonöljyjä, jotka hoitavat ja pehmentävät ihoa. Suomalainen mansikkauute kosteuttaa ja heleyttää ihoa. Myös tässä on sitä luomukoivumahlaa tuomassa iholle suojaavia antioksidantteja. Tämä tuote on myös vegaaninen.

Oman kokeilun ja käytön perusteella, voin suositella tätä sarjaa lämpimästi luonnonkosmetiikan ystäville. Ja tämä on taatusti sarja, jota tulen ostamaan myös omakustanteisesti, vaikka nämä tuotteet olen PR- näytteinä saanut. Tuotteet löytyy Yliopiston Apteekeista ja verkkokaupasta.
Onko merkki ennestään tuttu vai täysin uusi tuttavuus?
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viikon parhaat: Pinaattipannaria välipalaksi ja toinen momhack
Ihonhoitotuotteita maski akneen
Laukku, joka on ollut käytössä seitsemän vuotta
Kaipailin itselleni kesäkuun jälkeen sellaista kunnollista koululaukkua. Isommat shopper-käsilaukut olivat toki kivoja, mutta halusin sellaisen laukun, jonka saa kiinni. Tällä kertaa laukkua ei tarvinnut kuitenkaan erikseen ostaa, vaan kaivoin kaapista esiin lasten vanhan hoitolaukun.
Aikanaan, kun ostettiin hoitolaukkua, oma kriteerini oli että se ei saa olla pelkkä hoitolaukku. Tämä on toki suunniteltu täysin siihen tarkoitukseen, mutta sen ulkonäkö on oikeasti ajaton ja aika klassinen. Kukaan ei ulospäin arvaisi, että kyseessä on hoitolaukku. Ja kun se ei ole täynnä puhtaita vaippoja tai bodyja tai harsoja, sinne mahtuu täydellisesti läppäri, kalenteri ja muu koulussa tarvittava sälä. Lisäksi seitsemän vuotta vanha laukku näyttää edelleen kuin uudelta.

Hankin laukun aikanaan esikoisen syntymän aikoihin. Ystäväni olivat hankkineet saman ja kehuneet laukkua, joten päätin, että tämä me hankittaisiin myös. Nahkalaukulla oli aika korkea hinta hoitolaukuksi, mutta ostin sen ajatuksella, että tätä käytettäisin muutenkin. Neljä vuotta se toimitti päivittäin hoitolaukun virkaa ja on ollut välillä niin täyteen ahdettu, että on ollut ihme ettei vetoketju ole antanut periksi. Sitä on hetelty ja raahattu, sen päälle on puklattu lukuisia kertoja ja se on sotkettu milloin mihinkin. Ja edelleen se on kuin uusi.

Se on ollut tässä välissä minulle jumppa-, uinti- ja viikonloppulaukkuna ja nyt ajattelin ottaa sen koulukäyttöön. Olen ollut laukkuun äärimmäisen tyytyväinen kaikki nämä vuodet, enkä ole katunut arvokkaan laukun ostamista. Ja mikäli minä ja kumppanini olemme niin onnekkaita, että saisimme aikanaan yhteisen vauvan, niin laukku pääsee taas myös hoitolaukku käyttöön.

Opiskeluvälineet on kunnossa. Nyt kun sais vielä ajatuksen mukaan tähän opiskeluun. Eiköhän se siitä, kun tarpeeksi monta viikkoa taas kuluu tätä arkea.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi


0