7 parasta juttua elokuussa
Elokuu lähenee rauhakseltaan loppuaan ja halusin listata teille kaikenlaisia kivoja juttuja. Katsoin todella kivan sarjan ja löysin kivan uuden somevaikuttajan, joten näitä löytyy.
Sijainen-sarja
Katsoin tuossa yksi sairasloma-aamu Viaplaylta Sijainen-nimisen kotimaisen sarjan alusta loppuun. Koukutuin sarjaan täysin ja katsoin sen käytännössä kerta istumalta läpi. Sarjassa Ella, kaipaa sijaista töihin ja aika nopeasti täydellinen sijainen löytyy. Mutta onko hän kenties liian täydellinen? Sarja oli todella koukuttava ja paikoitellen jopa ahdistava, kun kukaan ei usko Ellaa. Esteetikolle sarja tarjosi myös silmänruokaa, joka oli Ellan asunto.

Auringonkukat
Käytiin Katrin kanssa kuvaamassa ja poimimassa kukkia auringonkukkapellolla. Todettiin hyvin nopeasti, että pellolla juoksentelu ei ollut ihan niin yksinkertaista, kuin elokuvissa. 😀 Mutta voi pojat, että keskellä peltoa oli kaunista. Minä en ole mikään suuri auringonkukkien fani, koska ne ovat keltaisia. Ei millään pahalla. Mutta pakkohan niitä oli poimia ja kyllä tuo kukkakimppu ilahduttaa minua kotona, aina kun satun siihen vilkaisemaan.

Oma täydellinen presets Lightroomiin
Minulla on ollut pienoinen kriisi. Olen käyttänyt pitkään valmiita presetsejä kuvien käsittelyssä, mutta nyt tuntuu etten löydä täydellistä. Tuntui hölmöltä tajuta, että hitto, minä olen säätänyt presettien kanssa nyt jo vuosia. Tiedän aika hyvin, mistä itse tykkään, joten aloin vääntämään asetuksia kohdilleen. Mun omista asetuksista tuli täydelliset! Juuri sellaiset kuin halusin.

Niittykukat
Löydettiin auringonkukkien seasta kauniita niittykukkia, joita myös pomittiin isot kimput. Ja ennen kuin siellä huolestutaan, niin oltiin sellaisella pellolla, jossa kaikkiakukkia sai vapaasti poimia. Kotona siistin kimpun ja jaoin sen maljakoihin. Osa kukista pääsi Katrilta saatuun kauniiseen, mustaan tuliaismaljakkoon.

Tomaattivauvat
Meidän tomaatti puskee pieniä tomaatteja joka oksalta. Vaikka laitoin siemenet keväällä itämään, en olisi oikeasti uskonut, että saisimme satoa. Mutta nyt näyttää oikeasti siltä, että saamme kohta maistella itse kasvatettuja tomaatteja. Tämä kyllä innostaa kokelemaan kasvatusta myös ensi vuonna. Perunoiden varaan en laske vieläkään hirveästi. 😀

Josie Bullardin tilit
Josie Bullard on amerikkalainen sisällöntuottaja, jonka löysin kuluneella viikolla ja niin inspiroiva! Olen kahlannut läpi hänen Tiktok ja Instegram-tilejään ja olen aivan hullaantunut. Supsittelen lämpimästi.

Ultima Thule kokoelma
Satuin löytämään kirpputorilta Ultima Thulen olutlasin. Olen päättänyt lähteä keräämään Ultima Thule sarjaa itselleni secondhandina. En toki kieltäydy lahjoista, mutta itse ostan näitä astioita vain ja ainoastaan käytettynä. Niin astiastolleni muotoutuu aikanaan kaunis tarina. Olen todella iloinen tästä löydöstä, jonka tein sattumalta uimahallireissulla. En vain voinut jättää tätä kirpputorille.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Kumpi mieluummin – Aikuisten ystäväkirja
Viikonloppusuunnitelmista ja värikäs paita
Huh hellettä!
Ei vitsi mitkä ilmat on ollut tässä elokuussa! Ihan uskomatonta. Tavallaan on ihanaa, että on niin lämmin edelleen. Aamut lapsiperheissä ovat sitä helpompia, mitä vähemmän on puettavaa. Mutta vastavuoroisesti, koko ajan on hiki. Niin hiki, että vaatteet kinnaa päälle pukiessa tai riisuessa. Eihän siinä, minä en ole ihan vielä valmis syksyyn muutenkaan, joten lähtökohtaisesti nautin lämmöstä. Tämä kesän loppu on vaatinut minulla vähän sulattelemista. Ahdistuneisuushäiriöni on oireillut rankasta, mikä on vaikeuttanut tilannetta. Päädyin sitä myötä varaamaan ajan lääkärillekin, kun arki ei jatkuvan, voimakkaan ahdistuneisuuden vuoksi meinannut sujua.

Haalari / H&M
Body / H&M
Korvakorut / VIRO
Laukku / LINDEX
Kengät / SECONDHAND

Haalari
Nämä Katrin ottamat kuvat ovat ihania! Tosi onnistuneita ja näytän omasta mielestäni näissä todella kauniilta. Kasvoilla on kerrankin hehkua, joka ei johdu hiesta niin kuin viime päivinä.
Haalari on muistaakseni kesältä 2019. Hurahdin silloin ensimmäistä kertaa haalareihin. Ne ovat kivoja, vaikkakin vessassa käynti on yksi iso show aina. Näissä kuvissa puin haalarin alle mustan bodyn, joka näkyy paremmin tässä postauksessa. Yhdistelmä on aika kiva. Tässä haalarissa tuppaa olemaan se vika, että kaula-aukko näyttää yleensä vähän liikaa. Varsinkin kun omat rintani eivät ole pienimmästä päästä ja ne ovat aina tyrkyllä. Joten suosin mielelläni tämän kaverina jonkinlaista aluspaitaa.

Korvakoruina minulla on omat virontuliaiseni, jotka ovat ehdottoman söpöt. Ne tuntuvat olevan myös lasten mieleen. Heidän mielestään ne ovat edelleen tosi hauskat.
Nämä kuvat on otettu päivä tai pari meidän Tallinnanmatkan jälkeen ja jotenkin tuntuu, että onni näkyy näissä naamasta.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
LUE MYÖS
Viikonloppusuunnitelmista ja värikäs paita
Mitä sain kumppaniltani syntymäpäivälahjaksi



0