Hae
Big mamas home

Blogi täyttää tänään seitsemän vuotta!

Blogini täyttää tänä päivänä seitsemän vuotta! Seitsemän vuotta sitten tuuttasin ulos tämän blogin ensimmäisen blogipostauksen. Mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Ensimmäisessä blogipistauksessa kirjoitin elämänmuutoksista. Olin silloin raskaana esikoisestani. Jäin varhain sairaslomalle kovien supistusten vuoksi ja kaipasin päiviin vähän muutakin tekemistä. Olin kokeillut bloggaamista aiemminkin ja lopettanut, kun tajusin kuinka paljon töitä se vaati. Vuotta myöhemmin päätin kokeilla uudestaan.

Blogisynttärit - BMH - Big mamas home by Jenni

Näin kirjoitin seitsemän vuotta sitten
Sain kuulla olevani raskaana. Se tuntui sekä ihanalta, että tavattoman hämmentävältä. Kun aloin miettimään hieman myöhemmin uudelleen blogin kirjoittamista, Nörttitytön päiväkirjat alkoivat kaipaamaan kunnon remonttia. Jostain syystä vauvajutut eivät tuntuneet sopivan ollenkaan kyseiseen blogiin.

Kun sitten kerroin raskaudestani ystävilleni, monet kyselivät, jos eivät heti, niin melko pian onko minulta tulossa mammablogia. Jo alussa totesin etten halua pitää pelkästään äitiys- tai raskausblogia. Haluan edelleen höpötellä sisustus-, meikki-, vaate- ja muita juttuja, jotka ovat osa elämässäni. Enkä halua jakaa kaikkea useampaan blogiin. Halusin kuitekin mahduttaa vauvailut mukaan, koska tämä muuttaa elämääni melkoisesti ja tuo siihen aivan kokonaan uutta sisältöä. Minusta on myös ihanaa olla raskaana ja katsella vauvanvaatteita ja -tarvikkeita, jonka vuoksi haluan myös kertoa niistä muille. Tämä tuntui kaikin puolin parhaalta hetkeltä uudistaa blogi kokonaan, nimeä ja sisältöä myöten.
Blogi täytti seitsemän vuotta - BMH - Big mamas home by Jenni

Seitsemän vuotta

Aika paljon on muuttunut seitsemässä vuodessa. Halusin kirjoittaa enimmäkseen sisustamisesta, joka minua kiinnosti jo silloin. Suurinpiirtein ensimmäiseen vuoteen en julkaissut tunnistettavia kuvia edes itsestäni. Minun ei ollut tarkoitus julkaista kuvia itsestäni ollenkaan, eikä varsinkaan aloittaa tyyliblogia. Vaan toisin kävi. Seitsemän vuotta sitten minulla ei ollut myöskään pienintäkään hajua blogin kirjoittamisesta. Blogini oli silloin enemmän tai vähemmän päiväkirjamainen.
Seitsemän vuotta ja blogista on tullut minulle äärimmäisen rakas harrastus ja lisätulojen lähde, mistä olen kiitollinen. Olen saanut jakaa kokemuksiani ja saanut vertaistukea. Olen saanut keventää taakkaani ja jakaa kanssanne myös hyviä hetkiä. Ja ihan heti en ole lopettamassa. Blogi on luontainen ja ihana osa elämääni. Ilman sitä en olisi hyppinyt kuluvalla viikolla aurinkokukkapellolla Katrin kanssa. Ja tuskin olisin edes tutustunut Katriin tai Heidiin. <3 Blogi on siis tuonut elämääni myös rakkaita ystäviä. Sen lisäksi todella kivoja ja erillaisia kokemuksia! Seitsemän vuotta myöhemmin saan myös olla Blogit.fi:n blogien top-10 listan kärjessä!
Blogi täytti seitsemän vuotta - BMH - Big mamas home by Jenni
En valitsisi toisin, jos päätyisin aikakoneella ajassa taaksepäin ja miettisin sitä perustaisinko blogin. Tekisin asioita hieman eri tavalla, mutta en ole katunut päivääkään blogin perustamista. Rakastan tätä hommaa.
-Jenni

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Jutustelin taas sinkkuäitiydestä toimittajalle

BMH – Blogini tarina

Esittely – Kuka minä olen

Tilinpäätös vuodesta 2021

Asukuvien kulissien takana video

Miten syön pätkäpaaston aikana?

Minulta on kysytty useampaan kertaan sitä, miten syön pätkäpaaston aikana. Yksinkertaisesta vastaus on, että sen kahdeksan tunnin aikaikkunan sisällä aika normaalisti. Mutta pätkäpaasto on muun muassa karsinut kaikki napostelut pois. Huomasin olleeni ilta-aikaan napostelija, joka on syönyt, ennen kaikkea tylsyyteen. Pätkäpaastossa olen oppinut hallitsemaan todella hyvin kaikkia mielitekojani ja samaan aikaan järkevöittämään syömistäni.

Pätkäpaasto on myös auttanut kalorien hallinnassa. Minä en ainakaan ehdi kahdeksassa tunnissa syömään terveellisesti sitä 2000 kaloria päivässä. Olen siis ollut koko tämän ajan pienellä vajeella, mikä luonnollisesti auttaa painon pudotuksessa. Olen myös alkanut liikkumaan selkeästi enemmän joka on toinen positiivinen asia, kun painoa pudotetaan.

Eli lyhyesti, pätkäpaasto on auttanut minua hallitsemaan mielitekojani, lopettamaan napostelun, syömään järkevämmin, pitämään yllä pientä kalorivajetta ja lisäksi olen alkanut liikkumaan enemmän.

Miten syön pätkäpaaston aikana? - BMH - Big mamas home by Jenni

Mitä silloin, kun olen syönyt huonosti?

Olen muutamia kertoja syönyt pätkäpaastoa suorittaessani muun muassa hampurilaista tai muuten rasvaista ruokaa. Minkä seurauksena olen voinut todella huonosti. Minua on turvottanut ja olo on ollut kaikin puolin todella epämukava. Siis sen verran epämukava, että olen todennut ettei roskaruuaan syöminen oikeastaan kannata.

Tässä sitä huomasi millaisessa huonosti syömisen kierteessä olen itse ollut. En ole itselleni vihainen siitä, koska viimeisen vuoden aikana, minulla ei ole ollut hirveästi voimavaroja mihinkään muuhun. Siitä huolimatta elimistö ehti tottumaan kaikkeen siihen epäterveellisen ja nyt kun ruokailutottumuksia on tullut parannettua, niin elimistö reagoi rasvaiseen ruokaan ihan eri tavalla.

Miten syön pätkäpaaston aikana? - BMH - Big mamas home by Jenni

Mitä minä syön?

Syön edelleen todella tavallisia ruokia. Paaston vuoksi minulla jää ikään kuin aamupala ja iltapala välistä. Monet suosittelevat muutenkin aloittamaan pätkäpaastossa hyvällä lounaalla. Sellaisella, jossa saa riittävästi kaikkea päivän starttaamiseen. Perus ruokien lisäksi olen pyrkinut ottamaan yhden proteiini tai ateriankorvikejuoman osaksi ruokavaliota. Se auttaa merkittävästi nostamaan päivittäistä kalorinsaantia. Ennen tätä paastoaika meinasi olla todella vaikea, koska olin syönyt niin vähän. Ja minulle itsellni tämä on olennainen osa paastojakson onnistumista. Se ei onnistu, jos olen liian nälkäinen.

Minullahan ei siis riitä pitkäjänteisyys pidempiin paastoihin, koska yleensä nälkä voittaa itsehillintäni jossain vaiheessa. Tämä paastomuoto sen sijaan tuntuu sopivan ja toimivan minulla todella hyvin, mistä olen iloinen.

Syön aika usein jonkinlaisen lounaan ruokajakson alussa ja lopussa taas jonkinlaisen päivällisen. Lisäksi päivään kuuluu proteiinismoothie. Joko itse tehty tai valmis juoma ja joku muu välipala.

Tässä muutamia suosikkiruokiani viime viikoilta:

Jääkaappipasta - BMH - Big mamas home by Jenni

Jääkaappipasta

Tämä on lempinimi ruualle, jonka kehittelen yleensä jääkaapin jämistä. Se on joka kerta vähän erilainen. Lempparini on pilkotut ja paistetut porkkanat ja kastikkeena on monesti majoneesista, dijonsinapista ja sitruunamehusta tehty soossi.

Miten syön pätkäpaaston aikana? - BMH - Big mamas home by Jenni

Katrin kylmät wrapit

Nämä on olleet ihan paras lounas jo ennen paastoa. Tykkään käyttää näissä pieniä, pehmeitä tortillalettuja. Levitän pohjalle itsetehtyä chilimajoneesia, sitten Vuolu kanaa, silmusalaattia ja minuluumutomaatteja.

Tomaatti - mozzarella - raviolit - BMH - Big mamas home by Jenni

Tomaatti – mozzarella – raviolit

Bongasin tämä ruuan jostain blogista. Tässä on siis ravioleja (tortelliinit käyvät myös varmasti), mozzarellaa, miniluumutomaatteja, basilikaa ja balsamicokastiketta. Niin hyvää ja helppoa.

 

Tiivistettynä, syön aika normaaleja ruokia. En rajoita mitään, mutta koska aamu- ja iltapala ovat jääneet pois, niin leipä on jäänyt lähes kokonaan pois ruokavaliosta. Ja kuten sanoin, olen silloin tällöin myös

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Miten pätkäpaasto toimii

Miten pätkäpaasto sujuu?

En voi hyvin – Kun oma paino alkaa häiritä

Myös kiva tekeminen voi olla kuormittavaa

Ahdistuneisuushäiriö pilasi viikonlopun