Hae
Big mamas home

En ollut saanut orgasmia kumppanin kanssa ennen kuin täytin 30

Otsikko kertoo varmasti kaikkein olennaisimman. En ollut saanut orgasmia kumppanin kanssa ennen kuin täytin 30. Seksiä olin kuitenkin harrastanut 18-vuotiaasta asti.

Orgasmien puute on johtunut varmasti useammastakin syystä. Kumppaneista, jotka eivät ole osanneet huomioida minun tarpeitani. Mutta myös minun ujoudesta ja arkuudestani auttaa itseäni seksin aikana. Ja kolmanneksi, omista sukuelimistäni.

Tiesitkö, että naisen klitoris, joka on muuten paljon isompi kuin se pikku nyppylä, jonka suurin osa tietää, kasvaa koko naisen eliniän ajan. Siis niin kuin nenä. Kun nainen täyttää 30, klitoris on kasvanut kooltaan kaksinkertaiseksi ja jatkaa kasvuaan yhä vain. Tämä on ihan uskomatonta ja varmasti iso syy sille, miksi yli kolmekymppisten naisten ja parikymppisten miesten libidot mätsäävät yhteen paremmin, kuin muiden ikäisten.

Pixabay.fi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kolmekymppisenä seksi alkoi tuntua hyvältä

Nuorempana ihmettelin monesti, että mikä siinä on kun penetraatio ei tunnu miltään. Kirjallisuudessa ja muussa mediassa puhutaan siitä, miten tajunnanräjäyttävä kokemus penetraatio on myös naiselle. Joten nuorena ihmisenä sitä mietti herkästi, onko minussa jotain vikaa, kun ilotulitukset eivät vain räjähtele pään sisällä, kun olen penetraatiossa toisen ihmisen kanssa. Yrityksen puutteesta se ei johtunut. Ensimmäinen seksikertani oli kun olin 18 ja sen jälkeen niitä alkoi myös tulla. Kirjoitin viimeksi, että olin avoin ja kokeilunhaluinen. Seksi oli ihan kivaa, mutta minä en päässyt ikinä loppuun muuten kuin omatoimisesti.

Nuorena seksiin liittyi myös valtava määrä paineita, jonka vuoksi feikkasin nautinnon. Ei minulla silloin vielä riittänyt rohkeutta neuvoa tai opettaa sitä, mikä minusta tuntui hyvältä tai mitä minä toivoin seksiltä. Tilanne olisi toki voinut olla hyvin erilainen eri kumppanien kanssa. Nuorena ne niin sanotut pahat pojat viehätti ja usein näitä pahoja poikia ei kiinnostanut pätkääkään naisen nautinto.

Kesti vuosi jos toinenkin ennen kuin itse ymmärsin, että myös minun nautinnollani on väliä.

 

Tarvittiin ero, positiivisia seksikokemuksia uusien partnereiden kanssa, sekä myös se, että se oma klitoris oli kasvanut kokoa luonnollisesti. Yhtäkkiä seksi alkoi tuntua hyvälle reilun kymmen vuoden jälkeen. Ensin sain orgasmeja partnerin avustamana ja lopulta, kerran, täysin yllättäen sain sellaisen myös penetraatiossa. Olin aivan puulla päähän lyöty silloin, enkä oikein voinut uskoa sitä mitä oli tapahtunut. Oma kehoni oli yllättänyt minut aivan täysin. Positiivisella tavalla toki.

Nykyään saan penetraatiossa säännöllisesti. Ja kyllä tämä oma fysikaalinen muutos on tuonut seksiin myös ihan uutta potkua, vaikka olen aina pitänyt siitä.

Pixabay.fi - BMH - Big mamas home by Jenni

Kun olisin tämän tiennyt

Mutta hitsit, kun olisin nuorena naisena tietänyt kaiken tämän! Olisin säästynyt niin monelta murheelta ja itsesyytökseltä. Tuon klitoriksen kasvuun liittyvän faktan bongasin vasta noin vuosi sitten. Jos olisin tiennyt sen aiemmin, se olisi ehkä auttanut minua ymmärtämään myös omaa kehoani ja sen kehitystä paremmin, enkä olisi syytellyt sitä.

Iso apu oli myös sillä, että lähdin niin rohkeasti heti eron jälkeen deittailemaan ja kokeilemaan siipiäni ihmissuhderintamalla. Olen kertonut ennenkin siitä, miten deittailu toimi osana terapiaa silloin. Sain huomiota, jota todella tarvitsin silloin, kun minut oli lyöty maahan. Sitä kautta sain myös seksuaalista itsevarmuutta, joka sekin oli kateissa. Mutta itsevarmuus on vain osa komboa.

Jos olisin tiennyt sen, että vartaloni vasta kehittyy, olisinko osannut suhtautua siihen niin? Olisinko osannut antaa sille eri tavalla aikaa ja armoa? En toki tiedä sitä täysin varmuudella, mutta ehkä. Toki olisin voinut olla tasan yhtä malttamaton ja hätäinen, kuin silloin kun odotin kuukautiseni alkamista. Joten ehkä sen piti mennä näin.

-Jenni

 

KUVAT: Pixabay.com

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

En ole koskaan…

Kun BDSM kiinnostaa

Eka kerta

Onko orgasmi edellytys hyvälle seksille?

Jos ”haluan panna sua” ei toimi, niin mikä toimii?

Vaaleanpunainen mekko

Heippa rallaa. Tänään on astetta spesiaalimpi perjantai. Minun isäni on tullut Oulusta tänne Helsinkiin ja meitä moikkaamaan. Ensisijaisesti hän taitaa haluata nähdä noita lapsenlapsiaan, mutta samalla hän tapaa ensimmäistä kertaa myös minun kumppanini. Heräsin aamulla ajoissa, että ehdin käymään nopeasti kaupassa. Eilinen ilta meni hyvin pitkälti vanhan työkaverin luona. Illalla kotiin ei meinannut malttaa lähteä ei äiti, eikä lapset. 😀 Eli ilmeisesti onnistunut kyläily sen suhteen.

On myös todella kiva nähdä meidän iskää. Hän ajelee suurinpiirtein kerran vuodessa tälle suunnalle lapsenlapsia moikkaamaan. Viime kesä jäi koronatilanteen takia välistä, mutta nyt saadaan isä taas käymään. Meidän perheessä ei olla mitenkään super läheisiä. Soitellaan silloin tällöin ja nähdäänkin, mutta ei ollal välttämättä edes kuukausittain yhteydessä ja se on ihan fine. Se on vaan tapa, johon minäkin olen kasvanut. Se ei toki tarkoita etteikö meillä rakastettaisiin toisiamme, mutta ei me oikein osata toimia toisella tavalla. Kumppani, joka on yhteydessä lähes päivittäin omaan perheeseensä, on vähän ihmetellyt tätä.

Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni Mekko - BMH - Big mamas home by Jenni

Mekko / H&M

Kengät / ZADAA SECONDHAND

Laukku / NEW LOOK

Korvakorut / EI TIETOA

Vaaleanpunainen mekko - BMH - Big mamas home by Jenni Pellavasekoitemekko - BMH - Big mamas home by Jenni

Vaaleanpunainen pellavasekoite mekko

Tämä pellavasekoite mekko on alelöytöjä viime talvelta. Se on kuitenkin ehtinyt vilahtaa somen puolella jo joitain kertoja ja saan aivan valtavasti kyselyitä siitä, mistä mekko on ostettu. Se on tosiaan alelöytö viime talvelta H&M:stä. Mekko on pellavasekoitetta ja todella miellyttävä päällä. Homevialauran Laura kirjoitti omassa somessaan siitä, että Suomen kesässä pitkähihainen mekko on paras ja olen samaa mieltä. Lyhythihaisille on paikkansa, mutta varsinkin viileämpinä päivinä suosin ehdottomasti pitkähihaisia mekkoja. Suosisin myös enemmän pitkähelmaisia mekkoja, mutta omalle varrelleni sopii huomattavasti paremmin nämä lyhyemmät mallit.

Jahka ilmat tästä aikanaan viilenevät, aion niin kaivaa nahkatakin tämän kyseisen mekon kaveriksi. Uskon, että ne sopivat hyvin yhteen. Talvella tein Instagramiin stailauksen tämän mekon ja erilaisten neuleiden kanssa. Joten vaikka tämä on hyvin kesämekkomainen, tällekin keksii kyllä käyttöä ympäri vuodeksi.

Pellavasekoitemekko - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Mekon sävy on todella kaunis, hento vaaleanpunainen. Ei liian kirkas, vaan sellainen ajaton. Malli on myös hyvin ajaton ja klassinen. Tämä mekko on todella hyvä kaveri mun kaikkien kukkamekkojen kanssa.

Nuo glitterkorvikset ovat aivan ihanat. Sain ne syntympäivälahjaksi eräältä ystävältä. Nekin ovat kuitenkin kotimaista käsityötä, kuten kaikki korvakoruni nykyään. En voi muuta sanoa, kuin että ystäväni todella tuntevat minut.

Glitter korvakorut - BMH - Big mamas home by Jenni Pluskokoisten muoti - BMH - Big mamas home by Jenni

Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Meillä alkaa ensi viikolla koulut. Niin minulla, kuin esikoisellakin. Minulla alkaa jo maanantaina ja esikoisella on eka päivä torstaina. En oikeasti osaa sanoa tällä hetkellä kumpi jännittää enemmän, koska lapsessakin on ollut havaittavissa selvää jännitystä. En varsinaisesti epäile etteikö kaikki menisi hyvin, mutta onhan se lapsen koulutaival oikeasti iso elämänmuutos.

Kivaa viikonloppua!

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit

LUE MYÖS

Keltainen mekko

Hellepäivän asu

Kesämekko ja farkkutakki

33 vuotta!

Kukkamekko, farkkutakki ja magnoliapuu

 

Vaaleanpunainen mekko - BMH - Big mamas home by Jenni Vaaleanpunainen mekko - BMH - Big mamas home by Jenni Pellavasekoitemekko - BMH - Big mamas home by Jenni