Kuinka pukea vajaamittainen toppi 2/4
Täällä on yksi lapsi saateltu kouluun ja yksi on edelleen kotona toipumassa flunssasta Pipsa Possun kanssa. Pitää ehkä olla onnellinen, että sieltä päiväkodista tarttui mukaan vain flunssa, eikä esimerkiksi noro tai enterorokko. Nyt tosin pitäisi ehkä koputtaa puuta.
Toivon todella, että nuorempi tervehtyy viikonloppuun mennessä, sillä minulla on vielä tiedossa Vaikuttajamedian bileet, joihin todella haluan osallistua. Pääsen vihdoin ulkoiluttamaan paljettimekkoa ihan toden teolla. Joten sormet ja varpaat ristiin, että viikonloppuna oltaisiin kaikki terveenä.

Toppi / H&M
Farkut / H&M
Kengät / H&M
Korvakorut / SMILING DESIGN

Kirjoitin hetki sitten siitä, miten olen ajatellut, etteivät vajaamittaiset paidat tai topit sopisi minulle, koska olen pluskoikoinen. Samassa kirjoituksessa totesin olleeni väärässä. Ihan sama mitä sitä pukee päällensä, kunhan itsellään on hyvä olla ja löytää sellaisen tyylin, josta itse nauttii. Sen seurauksena tämä kuvien ribbitoppi on ollut lempivaatteeni tänä kesänä. Vaikka olen pluskokoinen. Viimeksi yhdistin sen kivaan hameeseen ja nyt yhdistin sen keväällä ostamiini korkeavyötäröisiin farkkuihin. Kumpikin tyyli toimii täydellisesti.

Tätä asua oli super ihana kuvata. Oli lämmin kesäilta. Ulkona kyllä tuuli, mikä aiheutti hieman haasteita kuvaamiseen, mutta sainpahan ainakin toivomaani liikettä kuviin.
Olen halunnut poseerata rohkeammin kuvissa ja tässä sitä harjoiteltiin. Kokeilin erilaisia poseerauksia kuin ennen ja huljuttelin tuota liehuketta tuulen kanssa. Sillä seurauksella, että nämä ovat ehdottomasti yksiä lempi kuvistani. Näissä on ihan tunnelma ja asu näyttäytyy päälläni edukseen.
Minulla meni itseasiassa hetki, ennen kuin opin käyttämään kyseisiä farkkuja, mutta nyt niistä on tullut yhdet suosikeistani, vaikka ne eivät ole pillit. Ja onhan tällaiset farkut tällä hetkellä todella trendikkäät.

Korvissa minulla on Smiling designin upeat Faith perhoset. Kuopukseni itseasiassa valitsi nämä korvakorut tähän asuun. En yhtään ihmettele, miksi hän valitsi nämä korvikset. Ovathan ne kyllä yksi Johannan taidonnäytteistä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals / @plustyylit
Postaussarja
Kuinka pukea vajaamittainen toppi 1/4
LUE MYÖS
Syksyn isoin trendi: Neuleliivi
Ruska, neule ja revityt farkut
Täydellinen asu: Neuletakki ja suorat housut



0

