Arkiruokaa: Purjo – pekoni – hernepasta
2Kirsikka Simberg sanoi Hei baby-podcastissa: ”Jos haluaa hyväksi ruuanlaittajaksi, kannattaa ympäröidä itsensä ruualla.” Minun mielestäni tämä on todella hyvin sanottu ja minä olen elänyt tämän mukaan esikoisen vauvavuodesta lähtien. Sitä ennen en ollut edes keskinkertainen ruuanlaittaja. Vauvan myötä innostuin enemmän ruuanlaitosta ja silloin aloin keräillä keittokirjoja ja kokeilla uusia asioita. Vauvan kanssa ruuanlaitto oli enemmän sitä luokkaa, että mentiin pienen ehdoilla ja yritettiin tehdä sellaista ruokaa, joka sopi kaikille. Vaikka sitten pienellä säädöllä. Nyt lapset ovat isompia ja ruuan kanssa voi vähän varioida. Mutta vain vähän, koska varsinkin neljävuotiaani on melko nirso.
Nykyään minulla on jo useampia keittokirjoja, mutta haluaisin ihan ehdottomasti nostaa Hanna Gullichsenin Kokin kotiruokaa ja Hannan ja Elina Ylitervon Kylmä nakki kirjat. Kumpikin aivan loistavia keittokirjoja, kun ajatellaan lapsiperheen ruokahuoltoa. Tämä resepti, jonka jaan teille on Kylmä nakki kirjasta ja omat lapseni söivät lautaset täysin mukisematta tyhjiksi. Mikä on aina erittäin positiivista. Eikä valmistamisessa mene kuin vartti, mikä on toinen plussa.
Hanna Gullichsen on myös syy siihen, miksi multa löytyy nykyään aina herneitä pakkasesta.
Purjo – pekoni – hernepasta
4:lle
300 g pastaa
1 purjo
80 g pekonia
1 dl kermaa
100 g pakasteherneitä
2 dl pastan keitinvettä
Raastettua parmesaania
(Oliiviöljyä)
1. Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen ja keitä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista samaan aikaan kastike.
2. Pese ja pilko purjo suikaleiksi. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja paista miedolla lämmöllä pannulla, niin että se alkaa luovuttaa rasvaa pannulle. Lisää purjot ja paista muutaman minuutin ajan. Lisää 1 rkl oliiviöljyä, jos paistos vaikuttaa kuivalta.
3. Ota pastakattilasta noin 2 dl keitinvettä ja lisää se pannulle.
4. Lisää jäiset herneet ja kerma pannulle. Herneet lämpenevät ja sulavat kuumassa nesteessä.
5. Nostele pastakauhalla lähes kypsä pasta pannulle ja anna sen muhia kastikkeessa hetki.
6. Raasta päälle parmesaania.
Kuten sanottu. Upposi koululaiselle ja neljävuotiaalle kuin veitsi voihin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Haluan uskoa, että rakkauteni lapsiani kohtaan riittää
”Vanhempien välinen parisuhde on lapsen koti.”
Olen törmännyt tähän lauseeseen muutamia kertoja. Lause on sinänsä kaunis ajatus, mutta minua se surettaa. Olisin mielelläni tarjonnut lapsilleni yhden kodin ja ydinperheen, mutta fakta on että siinä suhteessa kenenkään ei ollut hyvä olla. Ei minun, eikä lasten. Ei ollut kerta tai kaksi, kun pitelin itkevää lasta sylissä ja lohdutin, kun lapsi kertoi että häntä pelottaa. Samaan aikaan myös minua pelotti, mutta minun täytyi pysyä turvallisena ja vahvana lasteni vuoksi. Se on ollut minulle äitinä aivan sydäntä särkevää. Tämän vuoksi en halua uskoa tuohon lauseeseen vaan ennemmin siihen, että minun rakkauteni lapsiani kohtaan on riittävää. Teen joka päivä töitä sen eteen, että olisin lapsilleni se turvallinen ja rakastava vanhempi.
Kaksi kotia, neljä turvallista aikuista
Itse olen sinkkuäidin tytär. Vanhempani erosivat minun ollessani kymmenen vanha. Minulle ero oli silloin lapsen yllätys, vaikka muistankin joitain vanhempieni riitoja. Olihan se lapsesta surullista. Varsinkin, kun isä muutti koko ajan asteittain kauemmas ja kauemmas. Mutta koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, kasvukivuistani ja -kiukutteluistani huolimatta, äiti on ollut aina läsnä, eikä hävinnyt mihinkään. Vaikka äiti teki vuorotyötä, häneltä löytyi aina aikaa myös meille. Ja aina sai tulla kotiin. Minäkin luuhasin kertaalleen kuukauden verran omilla teilläni (täysi-ikäisenä) ja kotiovi oli auki, kun olin valmis tulemaan kotiin.
Omalla kohdallani uskon vakaasti siihen, että äidin rakkaus riitti, vaikka meidän ydinperhe särkyi. Sen seurauksena sain toki elämääni sekä bousäidin ja -isän. Bonusäitini oli nuori ja löysin hänen kanssaan keskusteluyhteyden sellaisissa asioissa joita en uskaltanut äidin kanssa puhua. Bonusisäni taas kesti kanssani monet myrskyt ja raivonpuuskat. Ja niitä tuli. Parhaimmillaan räjähdin jo siinä vaiheessa, kun hän astui samaan huoneeseen. Minulla oli siis lopulta elämässäni neljä turvallista aikuista ihmistä. Ja lopulta sain vielä todellisena bonuksena seitsemän pikkuveljeä.
Eroa ei koskaan tehdä kevyin perustein
Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että eropäätöstä ei koskaan tehdä kevyin perustein. Varsinkin mikäli parisuhteessa on lapsia. On iso päätös muuttaa se arki, mihin lapset ovat tottuneet. Yleensä eropäätöksen taustalla on pitkä ajatusprosessi, joka on saattanut jatkua vuosien ajan. Omalla kohdallani ero oli kaikilla tavoin helpotus. Siinä meni vielä yli vuosi, ennen kuin se helpotus todella tuntui, mutta en ole katunut päivääkään. Lastenkin elämä on nyt paljon vakaampaa ja rauhallisempaa.
Monet ammattilaiset ja ihan tavalliset, rankan lapsuuden kokeneet aikuiset ovat parhaansa mukaan lohduttaneet minua sanomalla, että yksi vakaa ja turvallinen vanhempi riittää. Näihin sanoihin olen takertunut kaikin voimin.
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Olen jaksanut olla viimein parempi äiti lapsilleni