Hae
Big mamas home

Viikonloppusuunnitelmia ja treffi-ilta

Heipä hei ja ihanaa alkavaa viikonloppua! Minä istun parhaillaan poikaystäväni sohvalla. Olen ollut aamun koululla puristamassa yhtä kurssia loppuun ja iltapäiväksi tulin tähän poikaystävän luokse valmistautumaan treffi-iltaan. Ensi viikolla alkaa taas ammattiaineiden kurssit ja tällä kertaa lähiopetuksena, mitä minulla ei ole ollut nyt vuosiin. Mikä on aivan mahtavaa. Pääsen luokkaan ja tapaamaan koulukavereitani. En malta odottaa.

Tänään alkaa myös vuoden paras aika, eli jääkiekon MM-kisat! Minulla on kaikki ottelut merkattuna kalenteriin ja olen lapsiakin varoittanut siitä, että nyt katsotaan lätkää pari viikkoa, vaikka mikä olisi. Samaa sanoin toki poikaystävälle. Toki poikkis halusi viedä minut treffeille juuri Suomen ensimmäisen pelin aikaan, mutta sovimme että katsomme pelistä tallenteen ja pitäydymme siihen asti omassa kuplassa, että saamme jännittää pelin keskenämme.

Treffi-ilta - BMH - Big mamas home by Jenni

Kuvien asu

 

Treffi-ilta

Meillä on tosiaan nyt perjantaina suunnitteilla poikaystäväni kanssa treffi-ilta, mikä on aivan ihanaa. Siitä on hetki, kun ollaan käyty yhdessä kunnolla ulkona. Se kolmen kuukauden kriisi teki selvästi tehtävänsä yhdessä tämän uusperhearjen kanssa. Joten nyt on aivan ihanaa päästä treffeille rauhassa kahdestaan. Poikaystäväni haluaa viedä minut syömään. Menemme testaamaan Burger and Wine ravintolan, jossa on kuulemma Suomen kolmanneksi parhaat burgerit. Meistä kahdesta poikkis on innokkaampana testaamassa nämä burgerit, mutta en minäkään vastaan pistä.

Ruuan jälkeen meidän on tarkoitus mennä katsomaan Marvelin uusin, eli Doctor Strange in the Multiverse of Madness. Minä näen elokuvan ensimmäist kertaa. Poikkis toista kertaa, koska hän oli malttamaton ja meni katsomaan elokuvan ensimmäisenä esityspäivänä. Kuten olen sanonut, niin minusta on aivan mahtavaa, että meillä on tämä yhteinen innostuksen kohde, jonka voimme jakaa.

Illalla katsomme sitten jääkiekkoa yhdessä.

Viikonloppusuunnitelmia - BMH - Big mamas home by Jenni

Lauantaina poikkis lähtee päiväksi töihin ja minä kotiin valmistautumaan sunnuntain kuvauspäivään. Eli siis valitsen asut ja silitän/höyrytän ne valmiiksi seuraavalle päivälle. Meillä on tarkoitus kuvat Katrin kanssa kirsikkapuistossa kuvia. Mikä tarkoittaa että meidän täytyy herätä ennen kukonlaulua, jotta olemme puistossa ennen kaikkia muita. Eli siis sunnuntaina sitten silmät ristissä kameran edessä. Poikaystävä tulee myös sunnuntai-iltana vuorostaan minun luokseni, että saamme rötvätä yhdessä ennen kuin tytöt tulevat luokseni tiistaina.

Nyt minun täytyy lähteä höyryttämään treffimekkoa. Toivottavasti teillä on edessä kiva viikonloppu.

-Jenni

 

KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Neljä kuukautta yhessä ja tämä on toiseksi pisin suhteeni

Synttäriviikonloppu kuvina

Hei rakas

Koska esitellä uusi kumppani lapsille

Miten tapasin poikaystäväni

Vapaus parisuhteessa

Kun erosin pitkästä parisuhteestani, eroa seurannut vapauden tunne oli järisyttävä. Se vapaus oli uskomatonta. Aivan kuin olisin pystynyt hengittämään ensimmäistä kertaa vuosiin. Tai aivan, kuin minua ei olisi painettu enää pinnan alle. Muistan erään illan siltä keväältä, kun olin saanut viettää illan työkavereiden kanssa baarissa ja kävelin kotiin mäkkärin kautta vesisateessa. Olin niin järjettömän onnellinen siitä vapaudesta, jota koin, että itkin ilosta. Kyyneleet ja vesipisarat sekoittuivat poskilla toisiinsa ja minä vain hymyilin. Sitä tunnetta on äärimmäisen vaikeaa selittää.

Vapaus parisuhteessa - BMH - Big mamas home by Jenni

Kontrollointia

Aiempi parisuhteeni oli hyvin kontrolloitu. Sain käydä vain PR-tilaisuuksissa ja niissäkin mieluiten lasten kanssa. Minulle sanottiin, että ne olivat minun hupiani ja vapaa-aikaani ja ne otettiin aina esiin, siinä vaiheessa kun kumppani ilmoitti lähtevänsä ulos. Vaikuttajana PR-tilaisuudet ovat osa tätä työtä, mitä teen, eivätkä ne ole mitään huviretkiä.

Jos lähdinkin johonkin, niin noin 20 minuutin, viimeistään puolen tunnin jälkeen alkoi soittelu, että missä olen ja koska tulen. Ja tämä jatkui koko reissuni ajan. Jos en huomannut puhelimeni soivan, siihen soitettiin tasan niin kauan, että huomasin ja minulle suututtiin siitä, kun en vastannut. Sellainen vaihtoehto ei tuntunut olevan mahdollista, että en olisi kuullut puhelimeni soivan. Silloin pidin tätä normaalina, vaikka ystäväni kummastelivat tätä ainaista showta. Kun sitten olin tässä vähän aikaa sitten lenkillä ystäväni kanssa, kun poikaystäväni odotteli minua kotona. Lenkki vähän venyi ja jossain vaiheessa havahduin siihen ettei minulle ole soitettu kertaakaan tänä aikana. Olin tästä jopa hieman hämmentynyt. Tottumus oli niin syvällä.

Kontrollointi - BMH - Big mamas home by Jenni

Vapaana parisuhteessa, onko se mahdollista?

Näin ollen eron jälkeen kokemani vapaus oli suorastaan huumaavaa. Se ettei kukaan tivannut minulta tekemisiäni tai kontrolloinut menojani oli kerrassaan vapauttavaa. Mietin jossain vaiheessa, että haluanko oikeasti ryhtyä parisuhteeseen, koska voin menettää tämän juuri saamani vapauden. Mutta mitä pidemmälle tein töitä itseni kanssa ja tajusin, kuinka vahingollisessa suhteessa olen elänyt vuosia. Ymmärsin myös ettei kontrollointi jota olin kokenut, kuulunut parisuhteeseen.

Kontrollointi - BMH - Big mamas home by Jenni

Uudessa suhteessani on äärimmäisen tärkeää, että meillä kummallakin on tilaa ja vapaus mennä ja tehdä. Olemme poikaystäväni kanssa melkoisen erilaisia. Hän esimerkiksi rakastaa livemusiikkia ja festareilla käymistä. Minä en niinkään. Tai siis, minua ei varmaan saisi festareille kirveelläkään. En kuitenkaan missään nimessä aio olla esteenä hänen festarireissuilleen. Minä sen sijaan ravaan kuvausreissuilla joka toinen viikko Katrin kanssa, mikä aiheuttaa pieniä paineita meidän yhteisten lapsivapaiden suunnitteluun.

En oleta, että olen ainoa kiinnekohta poikaystäväni elämässä. Eikä hän ole myöskään minun. Meillä on ollut elämä ennen toisiamme ja tulee olemaan myös sen jälkeenkin. Meillä on omia ystäviä ja mielenkiinnonkohteita. Kuitenkin samaan aikaan kumpikin priorisoi myös meidän suhteemme, koska se on kummallekin tärkeä. Pyrimme näkemään vähintään viikottain töiden ja minun kouluni ehdoilla. Pyritään myös siihen, että saataisiin myös sitä uusperheaikaa, jotta lapset saavat tutustua myös rauhassa uuteen kumppaniini. Ja toki myös, että me saamme totutella tähän meille kaikille uuteen uusperhe-elämään.

Vapaus parisuhteessa - BMH - Big mamas home by Jenni

Lähtökohtaisesti kumpikin saa mennä ja tehdä vapaasti, kunhan asioista sovitaan. Ja kunhan järjestetään myös sitä yhteistä aikaa, sillä meistä kumpikin tarvitsee myös sitä.

Tällä hetkellä meidän parisuhde on myös suljettu, mutta ollaan puhuttu myös avoimen suhteen mahdollisuudesta. Toistaiseksi kuitenkaan kumpikaan meistä ei ole kokenut tarvetta tai edes halua sille. Koetaan meidän suhde hyväksi ja eheäksi juuri tällaisena. Eikä minusta tunnu siltä, että olisin menettänyt sen vasta saamani vapauteni.

-Jenni

 

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Koin seksuaalista haluttomuutta aivan suhteen alussa

Neljä kuukautta yhdessä ja tämä on toiseksi pisin suhteeni

Introvertti parisuhteessa

Parisuhteen kolmen kuukauden kriisi

Haluaisin olla vaimo