Meillä oli parisuhteen ensimmäinen kriisi. Ollaan oltu yhdessä nyt muutamia kuukausia, mikä on ollut itselläni melko kriittinen aika parisuhteissa. Lukuunottamatta sitä yhtä yli kymmenen vuoden parisuhdettani, kaikki muuta suhteeni ovat kestäneet tasan sen kolme kuukautta. Kolme kuukautta on ollut se aika, kun uutuuden viehätys on hävinnyt ja suhteessa alkaa olla pientä kitkaa. Mikä on täydellisen normaalia. Kun kaksi ihmistä sovittaa elämiään yhteen, syntyy väkisinkin vähän kipinöitä, kun särmät hankautuvat toisiaan vasten. Ajan kanssa on mahdollista, että nämä särmät hioutuvat pois ja pari sopii saumattomasti yhteen. Mutta se ottaa aikaa ja työtä. Tämä oli suhteemme ensimmäinen kriisi, mutta ei varmasti viimeinen.

Kriisit ovat käännekohtia ihmisen elämässä ja niitä tulee ja menee. Samoin ne ovat parisuhteen käännekohtia. Kolmessa kuukaudessa tunteet toista kohtaan alkavat oikeasti syvenemään ja se on yhden kriisin paikka. Ihastuminen ja rakastuminen muuttuu oikeaksi rakkaudeksi. Samalla se oikea arki tulee vastaan ja elämä vakiintuu hiljaksiin. Meillä lisää liikkuvia elementtejä tuovat rakkaat lapseni ja se, että emme voi olla koko ajan kaksin. Samalla, kun opettelemme elämään pariskuntana, opettelemme samaan aikaan elämään myös uusperheenä.

Historian painolasti

Oma suhdehistoriani on ollut varsin karu. Minulla on jäänyt syviä traumoja, joiden vuoksi en esimerkiksi pysty toimimaan normaalisti. En pysty esimerkiksi tekemään vieläkään aloitetta seksiin siinä pelossa, että minut torjutaan. En usko mitä minulle sanotaan, en pyydä apua ja peräännyt, kun tunnen oloni uhatuksi. Uhan ei tarvitse olla niin sanotusti oikea uhka. Riittää, että koen sen itse uhkaavaksi. Puolustaudun ahdistavissa tilanteissa sulkeutumalla täysin ja silloin kuortani on todella vaikeaa saada auki. Näiden traumojen käsittely vaatii paljon aikaa ja paljon kärsivällisyyttä. Tiedostan, että en ole helpoin mahdollinen kumppani. Mutta viimeisissä vuosissa olen oppinut myös sen, että meillä jokaisella on omat painolastimme. Jokainen meistä kantaa mukanaan omia suhteitaan ja epäonnistumisiaan niissä. Myös kumppanini. Ja silloin minut täytyy tukea ja ymmärtää aivan samalla tavalla.

Etäisyys

Viime viikolla minun oli pakko ottaa hieman etäisyyttä ja käsitellä omia tunteitani. Olen ihminen, joka kaipaa omaa tilaa ja toisen ihmisen päästäminen siihen omaan tilaan on aina vähän vaikeaa. Vaikka muutos on ihana, onnellinen ja toivottu, se aiheuttaa silti tunne-elämän myllerryksiä. Etenkin, jos pohjalla on vaikka ahdistuneisuushäiriö, niin kuin itselläni. Lääkärini muistutti minua taas siitä, että myös positiiviset muutokset elämässä aiheuttavat herkästi ahdistusta. Tämän vuoksi olen ollut kireä, ärsyyntynyt helposti ja myös sulkeutunut. Kun otin aikaa itselleni, käsittelin niitä omia tunteita ja ajatuksia ihan rauhassa. Annoin niille tilaa, mutta en antanut ahdistuksen ottaa valtaa. Juttelin ystävieni kanssa ja myös olin vaan. Elin omaa arkeani, nautin siitä ja olin ajattelematta asiaa.

Viikon päätteeksi päädyimme vielä riitelemään, koska kumpaakin pelotti. Vähän eri asiat, mutta lopputulos oli sama. Tunteet alkoi kuumeta ja piti ottaa välihuili etten sanoisi mitään typerää. Olen joutunut taistelemaan niin monta vuotta elämässäni, että saisin ääneni riitatilanteessa kuuluviin, joten valmistauduin henkisesti samaan taisteluun. Ja nyt, tällä tavoin, minä olenkin se dominoiva ihminen riidassa. Joudun hengittämään ja antamaan toiselle tilaa, jotta hänkin saa sanottua asiansa. Se on vaikeaa, mutta pyrin siihen, koska tiedän millaista on, kun toinen jyrää täysin.

Sitten samalla, vaikeasta tilanteesta huolimatta. Minulla oli äärimmäisen turvallinen olo. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin. Kukaan ei ole uhannut erolla tai millään muullakaan. Riitely oli turvallista. Ja tällaista en ole kokenut koskaan aiemmin. Se tuntui ihan uskomattomalta. Vaikka omat pelot ottivat välillä valtaa, siitä huolimatta minun ei tarvinnut oikeasti pelätä, että jotain tapahtuisi. Rajoja pitää saada kokeilla turvallisesti myös parisuhteessa, enkä minä ole saanut aiemmin kokea vastaavaa.

Nyt eletään tyyntä myrskyn jälkeen. Ensimmäinen kriisi on selätetty ja elämä, sekä toisiin tutustuminen voi jatkua.

-Jenni

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

LUE MYÖS

Viikko 13/22: Koko viikon kestänyt noidannuoli

Haluaisin olla vaimo

Kaksi vuotta sinkkuna ja nyt seurustelen

Perinteiset toiveet

Keväiset kuulumiset

Maanantai

Pääsiäisviikko on loppujen lopuksi ollut melko rauhallinen. Viikko alkoi taas poikaystävän kainalossa, kun hän oli jäänyt meille yöksi sunnuntain jälkeen. Iltapäivällä tehtiin lasten kanssa retki meren rantaan. Käytiin myös katsomassa sorsia meidän lähellä sijaitsevalla pikku joella. Kyseinen sorsapopulaatio on aina yhtä mieluinen retkikohde tytöille. Merenrannassa me nähtiin myös pari joutsenta. Lapset olisivat halunneet mennä lähemmäs katsomaan, mutta tyydyttiin ihailemaan joutsenpariskuntaa kauempaa. Rannassa leikittiin sitten hiekkaleikkejä ja minulla oli täysi työ pitää lapset rannan puolella, kun sulavat jäät houkuttivat.

Paras herkku: Vuoden ensimmäinen ulkojätski. Syötiin keskiviikkona ekat ulkojäätelöt lasten kanssa. Lapsille kelpasi mehujää, mutta minä kokeilin ensimmäistä kertaa Fazerin vadelma-jugurtti jäätelöpuikkoa. Joka maistui aikalailla samalle, kuin kyseinen suklaa. Joka on muuten lempisuklaani.

Tiistai

Lapsia ei olisi saanut sisälle millään, koska kaapista löytyi minun jemmmaamani saippuakuplapullot. Tytöt olisivat viihtyneet ulkona vaikka kuinka kauan niiden kanssa. Sain käyttää kaikki neuvottelutaitoni, että sain heidät sisälle iltaruualle. Muuta en ikävä kyllä tiistaista muista, koska en ole muistanut kirjoittaa tätä postausta rauhassa pitkin viikkoa, kuten paras olisi. 😀 Joten anteeksi. Ehkä ensi viikolla muistan paremmin.

Paras kirja: Aktivoiduin taas äänikirjojen kanssa ja olen nyt tahkonnut läpi Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sarjaa. Olen parhaillani sarjan kolmennessa kirjassa; Varjon sisar. Kirjasarja on todellakin sellainen aikuisten satu, jollaiseksi sitä on kuvailtu. Jokainen kirja sijoittuu eri maahan ja ne ovat mielenkiintoinen yhdistelmä historiallista ja modernia romaania.

Keskiviikko

Tämä oli merkittävä päivä, sillä minulla oli palveri, johon osallistui oman opettajan lisäksi koulun opo ja erityisopettaja. Osallistuin tapaamiseen etänä, sillä toinen lapseni oli ollut edellisenä iltana vähän kuumeessa. Sain tällöin päätöksen erityisestä tuesta opiskeluihin. Olo oli tapaamisen jälkeen äärimmäisen huojentunut ja itkin varmaan puoli päivää helpotuksesta. Tämä on juuri sitä, mitä olen tarvinnut, sillä ahdistuneisuushäiriöni tuntuu selkeästi vaikuttavan opintoihini. Lasten kanssa touhuttiin pienten jaksamisen mukaan, kuopuksen ollessa kipeänä.

Paras sarja: Dexter. Kyllä, yksi myöhään herännyt täällä hei. Innostuin sarjasta vasta nyt, kun olen kuunnellut true crime podeja ja katsonut rikossarjoja. En olisi ehkä aiemmin osannut arvostaa sitä niin kuin nyt. Ja tavallaan olen iloinen siitä, että voin katsoa kaikki kaudet putkeen. Minulle ei ole hetkeen ollut tällaista sarjaa katsottavana.

Torstai

Lapset olivat torstaina vielä kotona ja touhuttiin kotona. Kuopuksen kanssa käytiin läpi, että äidin istuttamia taimia ei voi repiä irti mullasta. Sain kuitenkin onneksi pelastettua heidän omenapuun taimensa. En tiedä mitä kyseisestä kasvista lopulta tulee, mutta lapset pitävät tästä projektista. Katsottiin myös Disney +:lta Raya ja viimeinen lohikäärme, ennen kuin vein heidät isälleen. Illan rötväsin lähinnä sohvalla ja aloin tykittämään Dexteriä Paramount +:lta.

Paras ruoka: Poikaystäväni tekemä sienirisotto. Hän ei säästele parmesaania, jonka vuoksi risotto todennäköisesti oli niin syntisen hyvää. Toki sellaista määrää parmesaania ei voi ihan joka päivä syödä.

Perjantai

Perjantain aloitin reilulla kuuden kilometrin aamulenkillä, mikä teki todella hyvää. Siitä sai hyvän startin koko päivälle. Jonkin verran kuvasin itsekseni, mutta perjantai meni hyvin pitkälti rentoutumisen kannalta. Olin muutenkin suhtaututunut pääsiäiseen siltä kannata, että kannattaa rentoutua, kun ensi viikolla koulu jatkuu taas aktiivisesti. Joten katsoin Dexteriä enemmän kuin laki salli. Illalla juttelin pitkään puhelimessa Heidin kanssa.

Paras kukka: Kevään hyasintit raikkaissa värissä, kuten hennon oranssina. Mietin jo, että vaikka pääsiäinen meni, niin onnistuisinko jostain löytämään vielä muutaman sipulin noita oransseja hyasintteja, kun ne niin ilahduttivat minua tässä kotona.

Viikonloppu

Lauantai jatkoi samaa linjaa, kuin perjantaikin. Tosin lauantaina innostuin taas maalaamaan ja maalasinkin vesiväreillä sitä sun tätä. Juttelin myös pitkät pätkät ystäväni kanssa puhelimessa siinä maalatessani. Illalla kävin vielä lenkillä. Sunnuntaille meillä oli sovittunva vielä Katrin kanssa kuvaukset ja niiden jälkeen poikaystäväni tulisi luokseni ja me viettäisimme pari viimeistä vapaapäivää yhdessä. Olin simahtanut sunnuntaina kuvausten jälkeen totaallisesti sohvalle ja heräsin vasta, kun poikkis oli tullut. Asukuvaukset ovat yllättävän rankka rupeama ja olen aina aivan veto pois niiden jälkeen. Mutta oli ihanaa kuvata, kun kevät on viimein edennyt, eikä ulkona ollut niin kylmä. Vaikka merituuli vielä viileä onkin.

-Jenni

KUVAT: Minä ja Katri Konderla / EDITOINTI: Minä

Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok

Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals

Lue myös

Viikkokatsaus 14/22: Äidin lohta ja synttärit part 2.

Viikko 13/22: Koko viikon kestänyt noidannuoli

Viikkokatsaus: Tunteet pinnassa

Viikkokatsaus: Pieniä vaatteita, vauvapuhetta ja epäkelpo ilmastointi

Viikkokatsaus: Kaaosta, pitkä putki ja huutoterapiaa