Laventelin värinen hame
Heipä hei! Täällä on vietetty taas rakkausviikonloppua poikaystävän kanssa. Ollaan halittu ja kuherreltu taas vajaan kahden viikon edestä. Käytiin myös katsomassa elokuvateatterissa uusi Uncharted, jossa pääosassa on Tom Holland. Minä halusin nähdä elukuvan puhtaasti edellä mainitusta syystä. Poikaystäväni puolestaan siksi, että on pelannut peliä, johon elokuva perustuu. Sainkin melko kattavan selostuksen sekä pelistä, että elokuvasta. Sekä myös kaikesta siitä, mitä liittyy pelin tuomiseen elokuvaksi ja näytteilijöiden historian. Kuten sanottu, poikaystäväni on todellinen leffanörtti. Ja minusta tämä on vain ihana piirre.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laventelin värinen hame
Kuten viimeksi kirjoitin, pastellivärit ovat löytäneet tiensä vaatekaappiini. Toinen laventelin värinen vaatekappaleeni on tämä kaunis, rento hame. Odotan hameen kesäkäyttöä, mutta sen saa stailattua myös talvisempaan käyttöön paksummilla sukkahousuilla, sekä neuleella. Kroppasin neuleen ponnaritekniikalla, eli solmin neuleen helman ponnarin avulla ja käänsin solmun paidan alle, jolloin helmasta tulee lyhempi. Näin hameen kanssa se näyttää kivemmalta. Kesällä stailaan hameen sitten tennareilla ja farkkutakilla.
Korvissa minulla on taas yhdet lempikorvikseni. Nämä ovat ehkä käytetyimmät korvakoruni. Ne ovat keveät ja sopivan yksinkertaiset sopimaan melkein joka asuun.

Meillä on nyt esikoisen kanssa samisteluhameet, mistä erityisesti pieni on aivan innoissaan. Kunhan ilmat lämpenevät, voimme samistella hänen kanssaan ihan kunnolla. Pitää ehkä etsiä myös nuoremmalle tytölle samanlainen hame, että hänelle ei tule ulkopuolinen olo. Keväällä voidaan sitten mennä kolmistaan farkkutakeissa ja liloissa hameissa ja matchata kuin tanskalaiset konsanaan.
Kaivoin kuvissa näkyvän laukun pitkästä aikaa esiin. Se on suosikkini jo ainakin neljän vuoden ajalta. Se on ensimmäisiä Zadaan second hand löytöjäni. Alkaahan se olla vähän kulunut, mutta näyttää edelleen kivalta ja sopii todella hyvin tällaisten hameasujen kanssa.

Päivän asu
Neule – H&M
Hame – H&M
Laukku – ZARA Zadaa second hand
Kengät – ZADAA Second hand
Korvakorut – VORKSSAINK
Me lähdetään tänään illaksi poikaystävän kotikonnuille ja tapaan ensimmäistä kertaa hänen ystäviään. Kieltämättä introverttia vähän jännittää. Mutta onneksi olosuhteet ovat rennot.
Ihanaa viikonloppua. ♥
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Elämä eron jälkeen – Yksin asuminen
Erostani on tullut kuluneeksi nyt reilut kaksi vuotta. Asun elämäni ensimmäistä kertaa itsenäisesti ja yksin. Toki suurimman osan aikaa lapset ovat kanssani, mutta he eivät ole kummoisia asuinkumppaneita kun puhutaan laskujen maksamisesta ja esimerkiksi siisteyden ylläpitämisestä. Tässä suhteessa heistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksin asuminen
Kahteen vuoteen on mahtunut paljon uuden oppimista ja joihinkin juttuihin totuttelua, koska yksin asuminen on minulle uutta. Olen oppinut muun muassa avaamaan viemärit ja asentamaan lampun kattoon. Minun ei tosiaan ole tarvinnut tällaisista asioista huolehtia aiemmin, koska silloinen kumppanini hoiti nämä. Nykyään olen ylpeä, että olen viimein oppinut nämä taidot enkä siis välttämättä tarvitse enää kumppanin apua kaikkeen.

Näihin pariin vuoteen on myös mahtunut, jos jonkinlaista asumisjärjestelyä lasten osalta. Tällä hetkellä tytöt asuvat kahdessa viikossa yhdeksän päivää minun kanssani ja viisi päivää toisessa kodissa. Tämä nykyinen asumisjärjestely takaa sen, että myös minulla on oikeasti omaa aikaa tässä yhden vanhemman arjessa. Ja se on ihanaa.
Tässä nykyisessä arjessa suurin ero menneeseen on se, että minulla on oikeasti omaa aikaa. Parisuhteen aikana minä olin päävastuussa lapsista koko ajan. Jos kaipasin omaa aikaa, siitä piti yleensä neuvotella ja sopia erikseen. Nyt minulla on kahdessa viikossa aina viisi päivää täysin ja vain itselleni, mikä tuntuu oikeasti luksukselta. Viidessä päivässä ehdin oikeasti myös palautua siitä ajasta, jonka puolestaan pyöritän arkea lasten kanssa yksin. Se tarkoittaa myös sitä, että pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni, kun en ole koko ajan ylikuormittunut ja uupunut.

Introverttina kaipaan yksinoloa
Viitenä päivänä kahdessa viikossa, voin keskittyä vain ja ainoastaan itseeni, sekä omaan hyvinvointiini. Olen tänään käynyt taas pitkästä aikaa uimassa, mikä oli ihanaa. Laskeskelin, että nykyisellä järjestelyllä minulla on mahdollista käydä kaksi kertaa viikossa uimassa. Tämä ei olisi tullut kuuloonkaan parisuhteen aikana. Nyt kun hallit ovat taas auki, enkä kärsi burnoutin oireista, aion alkaa käydä taas säännöllisesti uimassa.
Lisäksi, vaikka vietän lapsivapaillani aikaa poikaystäväni kanssa, niin siitä huolimatta minulla jää aikaa olla myös yksin. Olen introvertti, joten tarvitsen myös oikeasti sitä aikaa, kun olen ihan yksin. Olen aikanaan esimerkiksi juhlissa kaivannut lyhyttä hetkeä rauhallisessa huoneessa (monesti se on ollut vessa), ennen kuin olen voinut palata ihmisten keskuuteen. Olen huomannut, että liika ihmisten kanssa oleminen uuvuttaa minut todella tehokkaasti ja tarvitsen siihen vastapainoa. Olen oikeasti onnellinen yksin. Ja siksi, vaikka minusta on ihanaa viettää aikaa poikaystäväni kanssa, olen huojentunut siitä, että lapsivapaillani minulla on mahdollisuus viettää aikaa myös aivan yksin.
Voisin puhua tästä omasta introverttiydestäni ihan omassa postauksessaan, sillä sen oivaltaminen on saanut ymmärtämään itseäni ja omia tarpeitani niin paljon paremmin.
Rehellisesti sanottuna, tämä tilanne on enemmän kuin ihanteellinen. Emme ole ihan heti muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, vaan nautimme tästä vaiheesta, kun kummallakin on oma koti ja oma tila. Yhteen muuttamisen aika tulee sitten joskus hamassa tulevaisuudessa. Toistaiseksi, olen äärimmäisen onnellinen näin. ♥
-Jenni
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals


0