Neulehame
Helou. Täällä mä pidän sairastupaa pienimmän neidin kanssa. Katsottiin muun muassa Disney+:lta Maija Poppasen paluu. Neljävuotias on kova Maija Poppasen fani, joten tämä oli oikein kiva sairaspäivän puuha. Elokuva itsessään oli tosi kiva. Sellainen moderni, hauska lastenelokuva, joka oli ehkä aavistuksen jännittävämpi kuin alkuperäinen elokuva. Neljävuotias nautti siitä kuitenkin minun kainalossani.
Välillä tuntuu siltä, että nämä lapset sairastavat ihan koko ajan. Purin turhautumista jo opettajalleni puhelimessa. Hän oli onneksi ihanan ymmärtäväinen ja muistutti, että lapset sairastavat ja tämä helpottaa sitä mukaan kun lapset kasvavat. Mutta täytyy sanoa, että on tämä lasten ehdoilla opiskeleminen ihan todella erilaista, kuin lapsettomana.
Silloin kun pääsen harjoitteluun paikan päälle, minulla on omasta mielestäni mennyt hyvin. Jotenkin tuntuu, että tämä kyseinen sairaala tukee oppimistani huomattavasti paremmin, kuin edellinen. Uskallan olla omatoiminen ja minua huomioidaan opiskelijana aivan eri tavalla. Toivon todella, että voisin loppupäässä harjoittelua olla läsnä enemmän ja paneutua paremmin harjoittelujaksooni. Haluan saada tästä jaksosta mahdollisimman paljon irti. Vaikka minusta tuntuukin siltä, että todennäköisesti pärjäisin jo näytössä ihan kiitettävästi.

Tämä asu on todella kiva. Aika harvoin minut näkee ihan näin koko vaaleassa, mutta silloin tällöin sentään. Tämä on asu, joka sai inspiraation Instagramissa ja vähän ihmettelen, miksi en ole aiemmin keksinyt tätä itse. Neuleen ja neulehameen yhdistelmä on ihana ja rento. Kyseinen neulehame on jäänyt vähän turhan vähälle käytölle, mutta se on niin kiva etten ole halunnut luopua siitä. Pidän erityisesti etuhelman nappiyksityiskohdasta.
Valkoiset tennarit ovat ensimmäiset Vansini ja löysin ne käytettynä Zadaasta. Pidän valkoisten kenkien mustista yksityiskohdista todella paljon. Ne tuovat kivaa kontrastia ja kengät ovat heti vähän enemmän, kuin vain valkoiset tennarit. Korvakorut ovat Vorssa earringsin Lemonade-korvikset.
Tätä asua voisin käyttää hyvin myös näillä keleillä. Takki kaveriksi ja jalkaan ehkä nilkkurit, jotta valkoiset tennarit eivät ole enää pelkkä muisto vain.

Päivän asu
Neule H&M (2020)
Hame LINDEX (2019)
Laukku ZADAA SECOND HAND (2021)
Kengät VANS Zadaa second hand (2021)
Kovakorut VORSSA EARRINGS (2021)

Nyt toivon hartaasti, että meillä ehditään tervehtyä vielä ennen viikonloppua. Minulla olisi ihan suunnitelmia lauantaille, mutta jos toinenkin tyttö tulee vielä kipeäksi, niin saan sanoa niille heipat.
Toivottavasti siellä on pysytty terveinä!
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Syksyn isoin tredi: Neuleliivi
Deittailu ja sen jakaminen julkisesti
Olen alusta asti ollut teille melko avoin deittailukuvioistani. Olen iloinnut ihastumisistani, olen kertonut epäonnistumisistani ja sen lisäksi olen jakanut kanssanne monenmoisia deittikokemuksia. Olen saanut kommenttia siitä, että ihastumiseni on tarttuvaa. Mutta samaan aikaan olen saanut palautetta, että pitääkö jokainen ihastus jakaa. Enkö voi vain olla sinkku, kunnes toisin todistetaan? Samaan aikaan pyydetään sitä rehellistä sisältöä.

Deittailukokemusten jakaminen
Olen tehnyt tietoisen valinnan sen suhteen, että haluan jakaa kanssanne ne deittailun hyvät ja huonot hetket. Eli ihastukset ja pettymykset. Voin periaatteessa koska tahansa tehdä sen päätöksen, että en enää jaa näitä asioita. En kuitenkaan ole tässä sinkkuna tilivelvollinen muille kuin itselleni. Jakamalla näitä asioita, altistan itseni arvostelulle ja somekiusaamiselle.
Jos olen jotain oppinut tässä sinkkuna ollessa, niin deittailu on äärimmäisen epävarmaa touhua. Tilanteet voivat muuttua nopeasti, kun ihmiset vasta tutustuvat toisiinsa. Mieli voi yksinkertaisesti muuttua. Muutamankaan viikon tapailu ei vielä takaa mitään, mikä on välillä todella riipivää. Eikä siihen todellakaan aina vaikuta se, kuinka ihastunut itse ole. Minutkin on ghostattu ja tapailusuhde on päätetty toisen puolelta. Joten, vaikka olisin yhtenä hetkenä todella ihastunut, seuraava hetki voi olla aivan toisenlainen. Olen kokenut monenlaisia pettymyksiä. Samalla olen todennäköisesti aiheuttanut niitä myös itse tunnelukkoineni. Joskus se pettymys tulee täysin yllättäen.

Samaan aikaan näytän someen vain pintapuolen. Hehkutan ihastuksiani, koska ihastumisen tunne on ihana ja siinä mielentilassa haluan kuuluttaa tunteen koko maailmalle. Normaalisti ihmiset kuuluttavat ihastustaan kavereilleen, mutta minä teen sen kanavissani avoimesti teille. Silläkin uhalla, että näytän ihmiseltä, joka ei vaan saa rakennettua pysyvää suhdetta kenenkään kanssa. Vaikka totuus on toki aivan toinen. Ihastuminen on kuitenkin aivan eri asia, kuin rakastuminen. Ja henkilökohtaisesti en edes tiedä, olenko koskaan ollut rakastunut kehenkään. Ellei lasketa teini-iän riipivää ensirakkautta lasketa.
Joten mikäli haluatte jatkossakin avointa deittailupuhetta minulta, ihastumisineen, kaikkineen, niin lähettäkää ennemmin niitä jaksuhaleja, kuin ”taasko uusi mies”-kommentteja. Koska loppujen lopuksi, tämä on minun elämääni. Pettymyksineen kaikkineen. Jos koen siitä puhumisen liian raskaaksi, minun ei tarvitse tehdä sitä. Voin piinata ystäviäni yksityisesti jutuillani ja keskittyä niihin pettymysten kestämiseen, joka on jo ihan riittävän veemäistä.
-Jenni
KUVAT: Katri Konderla / EDITOINTI: Minä
Seuraa minua: Instagram / Facebook / Tiktok
Muut tilini: @bmhinterior / @elise_visuals
LUE MYÖS
Mikä on kun rehellinen suomalainen mies ei enää kelpaa naiselle?


0